11.2.2014

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset


Nyt mentiin aivan mukavuusalueeni ulkopuolelle. En ole koskaan ollut Lähi-itään sijoittuvien kärsimystarinoiden suuri fani, sillä tuntuu, että ne toistavat aina samaa kaavaa: kun olet lukenut yhden, olet lukenut ne kaikki. Olikin hieman yllättävää, että lopulta kuitenkin tartuin Sahar Delijanin esikoisromaaniin Jakarandapuun lapset. Kaipasin Oatesin Blondin jälkeen jotain ohutta ja kevyttä. Niinpä, kevyttä. Aavistelin jo valmiiksi, ettei Jakarandapuun lapset ole sisällöltään kevyt, mutta tyyli, millä se on kirjoitettu, todennäköisesti on. Mutta mitä mukavuusalueen ulkopuolella sitten kävi?

Jakarandapuun lapset on useamman vuosikymmenen kuvaus Iranin islamilaisesta vallankumouksesta ja sen vastavallankumouksesta. Se seuraa usean eri ihmisen elämää aina 1980-luvun alkupuolelta 2010-luvulle. Muutama ensimmäinen luku sijoittuu vankilaan, jonne rohkeat vastavallankumoukselliset on sijoitettu täysin mielivaltaisin syin. Muurien ulkopuolella heidän perheenjäsenensä ja ystävänsä odottavat pelonsekaisin tuntein pääsevätkö muun muassa salaliitosta ja ateismista syytetyt läheiset koskaan takaisin kotiin. Kirjan loppupuoli keskittyy vallankumouksen aikana jo aikuisiksi kasvaneeseen toiseen sukupolveen. Vallankumous on jättänyt heihin jälkensä, jota he joutuvat kantamaan mukanaan lopun elämäänsä, olivatpa he Iranissa tai pakolaisina ulkomailla. Mutta onneksi on rakkaus.

Tarinan imuun oli alkuun vaikea päästä, mutta pikkuhiljaa se alkoi vetää paremmin. Alkupuolen henkilöhahmojen olot vankilassa ovat uskottavasti ja melko raastavasti kuvattuja. Tuli melkein epämiellyttävä olo. Kun tarina siirtyy vankilan ulkopuolelle, se lässähtää, ja siirryttäessä nykyaikaan, se romahtaa ihan kokonaan. Henkilöhahmot tuntuvat vain kaventuvan ja kaventuvan sekä käyttäytyvän entistä epäuskottavammin tarinan edetessä. Myös toisto alkaa tuntua rasittavalta.

Tarina kärsii siitä, että se on kovin sirpalemainen. Kirja koostuu siis luvuista, joissa lähes kaikissa on eri henkilöt. Yhteenkään henkilöön ei ehdi tutustua kunnolla kun hänen osansa jo päättyy. Loppupuolella tarinaa henkilöt alkavat kytkeytyä toisiinsa, mutta ehkä liian myöhään. Heidän väliset siteensä vaikuttavat muutenkin jäävän aika väljiksi tai Delijani ei vain riittävästi alleviivaa niitä. Osa henkilöistä ehtii myös unohtua matkan varrella. 

Delijani kirjoittaa lyhyin lausein ja melko keveästi, vaikka kirjan teemat ovatkin raskaita ja kipeitä. Jäin kaipaamaan hieman analyyttisempaa ja syvällisempää otetta tarinan henkilöistä ja tapahtumista. Nykyisellään Jakarandapuun lapset on liiankin helppolukuinen ja yksioikoinen. Toisaalta Lähi-idän tilanne on hyvin vaikeaselkoinen sen sekä menneisyyden että nykyisyyden monimutkaisten poliittisten tapahtumien takia, ja Delijani onnistuu valaisemaan sitä Iranin osalta hyvin selkeästi. Minulle tuli lukiessani kuitenkin sellainen olo, että mielummin lukisin asiasta tieteellisesti kirjoitetusta teoksesta kuin Jakarandapuun lapsista.

Mukavuusalueen ulkopuolella oli ihan virkistävää käydä, vaikkei Jakarandapuun lapset minua oikein vakuuttanutkaan. Harmi, että lukukokemus kärsi tarinan sirpalemaisuudesta ja keveydestä. Alku nimittäin lupasi ihan hyvää.

Lähestyvän ystävänpäivän, oman henkilökohtaisen syntymäpäiväni ja kirjahyllyn pursuilemisen innostamana ajattelin järjestää pienen arvonnan. Arvon siis lukemani lukukappaleen Sahar Delijanin Jakarandapuun lapsista. Kirja ei ole enää ihan priimakunnossa: sen pehmeät kannet ovat hieman nuhruuntuneet ja taipuneet kahden lukukerran jäljiltä. Kirja ja sen sivut ovat muuten ehjät. Jos hieman kärsinyt ulkoasu ja ei kovin mairitteleva mielipiteeni kirjasta eivät säikäyttäneet, osallistu ihmeessä! Arvonta-aikaa on ensi sunnuntaihin (16.2.) klo 23.59 saakka. Arvontaan voivat osallistua vain blogini lukijat kommentoimalla tähän kirjoitukseen.

Parissa muussa kirjablogissa Jakarandapuun lapsista on pidetty kovasti: Kirjava kammari, Leena Lumi ja Lillin kirjataivas. Vähemmän ihastuneita olivat Nenä kirjassa ja Mari A:n kirjablogi.


Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset (Children of the Jacaranda Tree, 2013)
Suom. Laura Jänisniemi
WSOY 2014, 285 s.

9 kommenttia :

  1. En ole tätä lukenut, mutta sirpalerakenteesta on samantyylisiä kokemuksia. Siis voihan sitä näkökulmaa vaihtaa henkilöstä toiseen, mutta jos koko ajan hypitään henkilöiden välillä, minulla tahtoo into lopahtaa lukemiseen. Ja ärsyttävää todellakin on se, jos porukasta ehtii unohtua ennen loppuratkaisua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusitko osallistua arvontaan? Arvoin nimittäin varulta sinun ja noreenien väliltä (oletin, ettei Sanna halua osallistua, sillä hänellä on tämä kirja itsellään) ja sinä voitit. Laitan sinulle varulta sähköpostia, jos et näe tätä vastausta. :)

      Tämä kirja olisi toiminut jo paljon paremmin, jos siinä olisi keskitytty vain muutamaan ihmiseen ja kerrottu sitten heidän kauttaan muiden elämistä. Kaikkien eri henkilöiden elämään ei oikein ehtinyt syventyä kun jo koko tyyppi työnnettiin sivuun ja mentiin seuraavan pariin. Höh!

      Poista
    2. Oi kiitos, olipas kiva yllätys! Toki kirja kiinnostaa (mistäs sen tietää, ehkä minä pidän tästä :)), laitoinkin jo replyä sähköpostiisi. :)

      Poista
  2. Minäkin luin tämän juuri ja olen samoilla linjoilla kanssasi. Vähän liikaa henkilöitä eikä oikein kokoansiuutena onnistunut kirja... Kukaan henkilöistä ei tosiaan ehtinyt tulla todella "tutksi", vaan kaikkien tarinat jäivät hieman pinnallisiksi. Harmi, yleensä pidän tällaisita kirjoista kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua hieman harmittaa, kun pitkästä aikaa uskalsin tämäntyyppisen tarinan pariin, se olikin sitten heikko. Kannustaa kovasti tutustumaan muihin samankaltaisiin kirjoihin!

      Poista
  3. Minäkään en oikein pidä kirjoista, joissa on liikaa sirpalemaisuutta. Parhaimmillaan monet eri kertojat tuovat kirjaan moniulotteisuutta, mutta jos niitä on liikaa, jää kirjasta vain tympeä maku suuhun kun mihinkään ei ehdi oikein syventyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa eri henkilöitä ei sinänsä ollut liikaa, mutta sivuja oli henkilöiden määrään nähden liian vähän. Kaikki jäivät todella etäisiksi ja jopa unohtuivat kirjan loppupuolta kohti mentäessä. Harmi!

      Poista
  4. Kiinnostava kirja-arvio. Koin lukukokemuksen hyvin erilaisena kuin sinä koska historia ei ole alaani vaan pikemminkin ihmistuntemus. Ihastuin kirjaan siinä määrin että nyt yritän löytää kaikki Blogistanian kirjapostaukset :)

    (En osallistu arvontaan, koska minulla on the kirja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että koemme kirjat eri syistä eri tavoin. Hyvä, että tällekin on löytynyt tykkääjiä :)

      Poista