24.2.2014

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön


Laura Lähteenmäen uutuus Ikkunat yöhön oli vuoden ensimmäinen lukemani kotimainen romaani. En oikein tiennyt siitä sekavahkoa ja salaperäisen kuuloista takakansitekstiä enempää. Yleensä kuitenkin pidän sukupolviromaaneista, joten tartuin kirjaan mielenkiinnolla.

Tarina käynnistyy aika hurjalla tavalla: Teresa-niminen nainen tulee tukehdutetuksi omalla tyynyllään. Ikkunat yöhön ei kuitenkaan ole mikään trilleri, vaikka ajoittain luinkin sitä pienen jännityksen vallassa. Se on psykologinen kertomus kolmen sukupolven naisista, joita kaikkia yhdistää paitsi verisiteet, myös sukutila Niitty. Vanhin on Elsi, joka kolmannen lapsen saatuaan sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka oli vielä heti sodan jälkeisinä vuosina tuntematon sairaus. Hänen kahdesta tyttärestään Astasta ja Arjasta Asta on yksin jatkanut Niityn metsätilan asuttamista. Onneksi poika Roope käy välillä hänen luonaan, vaikka Asta valehtelee itselleen pärjäävänsä yksinkin. Kun Roope tuo uuden tyttöystävänsä Teresan näytille, Asta näkee naisen uhkana. Tarinassa puheenvuoronsa saavat myös Arjan kaupungissa asuvat tyttäret Hanna ja Riikka sekä Niityn naapuritalossa lapsuutensa viettänyt Jukka.

Melko lyhyessä romaanissa on aika määrä henkilöhahmoja. Alussa täytyikin pinnistellä, että muisti kuka oli kukakin. Henkilöiden tullessa tutummiksi heidät alkoi kuitenkin pian muistaa. Menneisyyden Elsi ja nykyisyyden Asta tulivat eniten liki – Elsi hänen taitavan kuvauksensa ja Asta mahdottoman epämiellyttävyytensä vuoksi. Suvun naisten nuorimmat Hanna ja Riikka ovat minusta tylsempiä hahmoja vaikkakin hekin hyvin kirjoitettuja. Parhaiten viihdyin menneisyyden Niityssä ja hahmoissa.

Suvun naisista kaikilla vaikuttaa olevan isoja ongelmia ja ne kietoutuvat vahvasti Niityn talon ja sen sisällä vietetyn elämän ympärille. Arvasin melko aikaisessa vaiheessa, että kuka, missä ja mitä, mutta en tiennyt, että miksi. Sitä kysymystä mietin hieman vieläkin. Tarina jätti siis tulkinnanvaraa, mutta aika sopivissa määrin. Tapahtumien arvaaminen ei haitannut, sillä tarina ei ole niinkään juoni- kuin tunnelmavetoinen.

Yllätyin iloisesti kirjan kielestä ja kerronnan jouhevuudesta. Anteeksi, että yleistän ja kuin olisin jokin asiantuntija, mutta aika usein tuntuu siltä, että suomalaisessa kirjallisuudessa leikitellään kielellä makuuni vähän liikaa. Tylsä, suoraviivainen kerronta ei ole miellyttävää luettavaa, mutta ei myöskään liian runollinen. Ikkunoissa yöhön kieli on juuri eikä melkein tasapainossa näiden kahden ääripään välillä.

Kirjan tarina on siis vetävä ja sen hahmot suurimmaksi osaksi mielenkiintoisia, mutta jotain jäi kuitenkin uupumaan erinomaisuudesta. Tarina voisi olla ehkä hieman intensiivisempi. Se oli lopulta myös melko tavanomainen. Erään isomman tapahtuman uskottavuus jäi sekin kaihertamaan hampaankoloon.


Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
WSOY 2014, 269 s.

2 kommenttia :

  1. Kuulostaa hyvältä. Olen varannut kirjan kirjastosta...odotellaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinäkin pidät kirjasta, vielä vaikka minuakin enemmän :)

      Poista