Joyce Carol Oates: Blondi

         
  
Apua apua!
Apua Elämä lähestyy

Hei, tiedättekö tunteen, kun joku kirja on niin läkähdyttävä lukukokemus, ettei siitä osaa oikein sanoa mitään? Useimmiten käy niin, että kirja on niin huono tai mitäänsanomaton, ettei siitä tee mieli sanoa mitään, mutta joskus taas kirja on niin hyvä ja vaikuttava, ettei sanoja vain tahdo löytyä. Jo tovin lukulistallani ollut ja melkoisen palan alkuvuodestani vienyt Joyce Carol Oatesin Blondi oli juuri sellainen. Mutta minä yritän sanoa jotain.

Blondi on rohkea, fiktiivinen kuvaus kenties maailman tunnetuimman filmitähden Marilyn Monroen elämästä. Se alkaa siitä mistä Norma Jeane Bakerin elämä alkoi, elokuvateatterista. Elokuvateatterin jälkeen ei ollut enää paluuta. Norma Jeane asuu kahdestaan studiolla filminleikkaajana työskentelevän äitinsä Gladysin kanssa. Isä on vain kasvot elokuvajulisteessa. Eräänä päivänä Gladys yrittää kylvettää Norma Jeanea tulikuumassa vedessä ja hänet viedään mielisairaalaan. Norma Jeane joutuu orpokotiin.

Elämä vie Norma Jeanen valtion holhokista lapsimorsiameksi, sitten Radio Planen tehtaalta valokuvamalliksi ja Miss Alumiinituotteeksi 1945. Saamiensa elokuvaroolien myötä Norma Jeanesta tulee Marilyn Monroe, tuo kaikkien huulilla oleva tyhmäksi huoraksi haukuttu vetyperoksidiblondi. Monroen elokuvaura ei ole pitkäikäinen, kuten se ei oikeassakaan elämässä ollut. Julma elokuvateollisuus, Marilynin sekoilut lukemattomien miesten kanssa, hänen epävarmuutensa itsestään, lapsettomuus ja uhkapeli lääkkeiden ja viinan kanssa jättävät häneen jälkensä, lopullisesti vuonna 1962.

Joyce Carol Oates on taas onnistunut kirjoittamaan jotain todella hienoa ja korostan vielä, rohkeaa. On kunnianhimoista (ja ehkä joidenkin mielestä myös kyseenalaista) kirjoittaa joskus eläneestä, kaikkien tuntemasta ihmisestä, mutta fiktiivisesti. Blondia ei pidä ottaa totena, vaikka niin moni asia siinä onkin totta. Sitä, mitä Marilyn Monroen päässä liikkui, mitä ja miten hän tunsi ja koki, ei voi tietää kukaan, mutta Oates kirjoittaa niin, että se kaikki olisi voinut olla totta. Ehkä niin todella olikin? Voin ainakin kuvitella, että Marilyn oli kaiken sen vetyperoksidin ja seksikkään ulkomuotonsa alla änkyttävä ja arka, mutta älykäs nainen. Voin myös kuvitella, miten sekä julkisessa että hänen yksityisessä elämässään aiheutuneet asiat haavoittivat häntä ja saivat hänet käyttäytymään itsetuhoisesti.

Oates piirtää kuvan myös hyvin rakkaudenjanoisesta Marilynista. Voisi sanoa hänen olevan riippuvainen rakkaudesta, jota hän ei lapsuudessaan juuri saanut osakseen. Miehet ovat hänelle Isukkeja, mutta kukaan ei koskaan pysty rakastamaan Marilynia oikealla tavalla. Kukaan ei koskaan aivan ymmär häntä. Ehkä Marilyn ei sitä lopulta edes toivonutkaan.

Marilyn Monroen kuolemasta on erilaisia teorioita. Oates on valinnut niistä yhden. Mielenkiintoista on, vaikka yritinkin välttää Blondin lukemista minään elämäkertana, että mitä kaikkia asioita Oates kertoo ja mitä ei. Kaikki eivät ole totta, mutta jotkut ovat. Jotkut asiat täytyy lukea rivien väleistä. On myös vaikuttavaa, miten kirjan Marilynin ääni muuttuu hänen aikansa valuessa loppuun. Kerronnasta tulee sekavampaa ja hengästyttävämpää.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut Marilyn Monroesta, mutta Blondia luin mielelläni. Marilyn alkoi vaikuttaa melko kiehtovalta persoonalta, niin fiktiivisenä kuin myös todellisuudessa eläneenä. Kokonaisuutena Blondi on hyvin vaikuttava kirja, todellinen taidonnäyte Oatesilta. Ehkä pitkän, jossain määrin väsyttävänkin (ei tosin itse kirjasta johtuen väsyttävän) lukurupeaman takia tai jostain muusta syystä se ei kuitenkaan yllä ihan täydellisen lukukokemuksen tasolle. Voin kuitenkin suositella kirjaa varauksetta ihan kaikille, niillekin, jotka eivät liiemmin ole kiinnostuneita Marilyn Monroesta. Kannattaa vain varata aikaa ja varautua siihen, että kirjan jälkeen olo voi olla jonkin aikaa surullinen ja ahdistunut.

Blondi muissa kirjablogeissa: Nannan kirjakimara, rjellä ja tunteella, Tea with Anna Karenina, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Täällä toisen tähden alla ja Nenä kirjassa. 

✩✩

Joyce Carol Oates: Blondi (Blonde, 2000)
Suom. Kristiina Drews
Otava 2012, 943 s.

Tunnisteet: , , , , , , ,