19.2.2014

David Walliams: Herra Lemu


Pikku-Britanniasta tutun David Walliamsin ensimmäinen suomennettu lastenkirja Herra Lemu oli positiivinen yllätys. Olen edelleen ollut kevyempien kirjojen tarpeessa ja ajattelin Herra Lemun paikkaavan tuota tarvetta erinomaisesti. Olin kuitenkin yllättynyt, miten tarina ei ollut pelkästään kevyt lukea, vaan myös syvällinen ja ajatuksia herättävä!

Tarinan päähenkilö on kaksitoistavuotias Chloe, jolla ei ole kavereita. Häntä kiusataan koulussa eikä kotonakaan ole kovin helppoa, sillä äiti määrää kaikesta ja pikkusisko on kuin täydellisyyden perikuva. Onneksi isä on siedettävämpi, mutta onneton vässykkä. Eräänä päivänä Chloe kerää rohkeutensa ja aloittaa juttuhetken puiston penkillä majailevan järkyttävältä löyhkäävän kulkurin, Herra Lemun, kanssa. Herra Lemu vaikuttaa ymmärtävän miltä yksinäisestä Chloesta tuntuu ja pian he alkavat viettää aikaa yhdessä. He ystävystyvät niinkin hyvin, että Chloe majoittaa perheensä tietämättä kulkurin kotinsa takapihalla sijaitsevaan puutarhavajaan. Voi kuitenkin arvata, ettei Herra Lemu pysy kauaa salaisuutena, sillä haju on hirvittävä! Salaisuuden paljastumisella on kuitenkin lopulta ennalta-arvaamattomia seurauksia...

Kirjan kerronta on yksinkertaista ja suoraviivaista, mutta hauskaa ja oivaltavaa. Yhdessä suurehkon fonttikoon ja kuvituksen (jonka on piirtänyt Quentin Blake) runsauden kanssa se tekee kirjasta helposti lähestyttävän sen kohderyhmälle. Ainakin toivon niin! Herra Lemu on myöskin hyvin perinteinen lastenkirja: Se ei sisällä viime vuosina suosittuja olleita fantasiaelementtejä (tosin alkuteos on julkaistu jo vuonna 2009), vaan lähtökohtaisesti suht koht tavallisen perheen. Tarina sisältää myös opetuksen ja tärkeitä ajatuksia, joissa riittää aikuisellekin pohdiskeltavaa. Yksi avainajatuksista on ehdottomasti se, miten ihmisiä on niin helppo tuomita pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. Herra Lemukaan ei ole ihan sitä miltä hän aluksi vaikuttaa. Myös perheen tärkeys ja läheisten huomioon ottaminen on kirjan tärkeitä viestejä.

Walliamsia on tituleerattu uudeksi Roald Dahliksi. Olen lapsena lukenut yhden tai kahden Dahlin kirjan – muistan ainakin lukeneeni Matildaa suihkussa, niin hyvä se oli! Tekisipä mieli kokeilla Dahlia uudestaan nyt aikuisiällä.

✩✩

David Walliams: Herra Lemu (Mr Stink, 2009)
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Tammi 2014, 256 s.

9 kommenttia :

  1. Minä luin tämän juuri iltasatuna lapsille ja tykkäsimme kovasti. Toivottavasti Walliamsin muutkin kirjat suomennetaan (pian), sillä tällaisia ei hirveästi tunnu olevan. Dahlia suosittelen lämpimästi, sillä jos pidit Walliamsista,mpidät varmasti Dahlistakin. Matilda on minun Dahl-suosikkini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken hirveän hyvin tunne lanu-kirjallisuutta, uskaltaisin myös veikata, ettei Walliamsin kirjojen kaltaisia lastenkirjoja hirveästi (enää?) kirjoiteta. Täytyy seuraavan kerran kirjastossa käydessäni kokeilla Dahlia uudestaan, ehkäpä aloitan juuri Matildasta. :)

      Poista
  2. Tämä on hieno lastenkirja. Sellainen, josta aikuinenkin saa ajatuksia. Hyvin kirjoitettu, mukaansa tempaiseva.

    Maijan suosittelema Matilda on ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirja antoi paljon ajateltavaa. Matilda täytyykin lukea pian uusiksi, viime kerrasta onkin jo hieman aikaa. :)

      Poista
  3. Roald Dahlin teokset ovat hurjan mahtavia, varsinkin juuri hänen lastenkirjansa. Suosittelen Matildan lisäksi kirjaa nimeltä Kuka pelkää noitia. :-)

    Tämä Herra Lemu täytyy kyllä ehdottomasti lukea jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, etenkin kun pidät niin paljon Dahlista! Ja kiitos vinkistä, Kuka pelkää noitia en ole tainnut lukea silloin lapsenakaan.

      Poista
  4. Hmm... Tästä tuli muistaakseni työpaikalle arvostelukappalekin. Ehkä pitäisi napata tämä mukaan joku päivä. En ole vähään aikaan lukenut mitään lastenkirjaa ja tämä kyllä kuulostaa todella kiinnostavalta - ja ihanaa vaihtelua: ei fantasiaelementtejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kovasti, tässä oli sellaista vanhan ajan henkeä. :) Ja ei tosiaan fantasiaelementtejä!

      Poista
  5. Minäkin tykkäsin tästä kovasti. Tässä oli todellakin myös ajattelun aihetta eikä vain keveyttä ja huumoria.

    Luin pari vuotta sitten Dahlin Kuka pelkää noitia? ties monetta kertaa, mutta ensimmäistä kertaa hieman aikuisempana. Pidin siitä edelleen. Matildan olen lukenut vain kerran, vaikka muistan pitäneeni siitä suuresti, mutta se ei löydy omasta hyllystäni, joten en ole sitä siksi tullut lukeneeksi kuin kerran.

    VastaaPoista