1.12.2013

Joulukuun kirja-arvonta!

Alun perin minun piti järjestää arvonta blogini 3-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, mutta koska polvi meni rikki, arvonta siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Nyt kun polvi toimii jo sen verran, että pystyn aikalailla kävelemään normaalisti, on viimeinkin arvonnan aika! Synttäriarvonta muuttui vain joulukuun kirja-arvonnaksi, koska synttärithän olivat jo lokakuussa.

Tarjolla on niin hömppää, lukuromaania, kauhua, jännitystä ja nuorten- ja lastenkirjallisuuttakin. Harmi, etten voi arpoa näitä kaikkia, mutta postimaksut ovat mitä ovat. Jospa kuitenkin muutama näistä saisi uuden kodin, sillä minun kirjahyllyyni ne eivät enää mahdu! Toki jäljelle jääneistä kirjoistakin voin luopua, jos pystyt noutamaan yhden tai useamman niistä Oulusta. Siinä tapauksessa minuun voi olla yhteydessä vaikkapa sähköpostilla jo nyt alustavasti tai arvonnan päätyttyä.

Arvon kolme (3) voittajaa, joista ensimmäiseksi tullut saa ensin valita listalta itselleen yhden kirjan, toiseksi tullut seuraavaksi yhden lopuista jäljellä olevista ja kolmas sitten viimeisenä.

Kaikki arvottavat kirjat ovat hyväkuntoisia ellei toisin mainita, lähinnä pehmeäkantisissa voi olla pientä kulumaa. Tarkemmat tiedot ovat alla olevassa kirjalistassa!

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua (kovakantinen ; pientä liimajälkeä etukannessa)

Eben Alexander: Totuus taivaasta (pehmeäkantinen ; ennakkokappale)

Arne Dahl: Pudotuspeli (hieman reunoistaan kulunut ; pokkari)

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri (hieman reunoistaan kulunut ; pokkari)

J. K. Johansson: Laura (hieman reunoistaan kulunut ; pehmeäkantinen ; ennakkokappale)

Maritta Lintunen: Sukukaktus (kovakantinen)

Jeff Long: Helvetin sydän (pokkari ; hieman reunoistaan kulunut & kannessa hieman hintalapusta jäänyttä liimaa)

Sergei Lukjanenko: Yöpartio (kovakantinen)

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (kovakantinen)

Stephenie Meyer: Houkutus (kovakantinen)

Anne B. Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi (kovakantinen)

Nemo Rossi: Rooman sudet (pehmeäkantinen ; ennakkokapple)

Annukka Salama: Käärmeenlumooja (hieman reunoistaan kulunut ; pehmeäkantinen ; ennakkokappale)

Helena Sinervo: Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus (pehmeäkantinen ; ennakkokappale) 



Arvonnan säännöt: 

Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla suosittelemalla minulle jotain kirjaa, josta voisin pitää! Anonyymisti ei voi osallistua, joten keksithän itsellesi nimimerkin ja kerrothan sähköpostiosoitteesi jo viestissäsi, jotta saan sinuun yhteyden arvonnan päätyttyä. Blogini lukijaksi kirjautuneiden ei tarvitse antaa sähköpostiosoitettaan, sillä tavoitan teidät vähintään blogienne kautta. Arvontaa saa toki myös mainostaa, mutta ei ole pakko.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy maanantaina 9. joulukuuta klo 23.59. Pyrin suorittamaan arvonnan heti tiistaina jossain vaiheessa iltaa, ilmoitan siitä täällä ja olen silloin myös voittajiin yhteydessä.

Arpaonnea kaikille!

59 kommenttia :

  1. Ooh, tässä onkin mukana pari kiinnostavaa kirjaa, jotka haluaisin lukea, siis arvontaan mukaan tyrkkään itseni! =D Ja onnea blogillesi, jos en ole muistanut onnitella! Suosittelen... ööh... Marisha Pesslin Yönäytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jotain kiinnostavaa löytyi, joten tervetuloa mukaan vain :) Kiitos onnitteluista!

      Pesslin (miksi aina luen, että Pessi) Yönäytös onkin vaikuttanut kiinnostavalta, joten hyvän suosituksen heitit. :)

      Poista
  2. Onnea Lukuisalle! Suosittelen Sinulle Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta -teosta. Se teki ainakin minuun vaikutuksen. Ja ilman muuta haluan mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ja kiva, että olet mukana arvonnassa! Nousiaiselta olenkin joskus kauan sitten lukenut jonkun kirjan, mutta luonnollisesti en Kirkkaat päivä ja iltaa. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta, kiitos vinkkauksesta.

      Poista
  3. Mukava arvonta, onnea 1+-vuotiaalle. Suosittelen... Fred Vargasin Ikimetsän sydäntä eli olen mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukana olet. :) Heititpä muuten hyvän ehdotuksen, sillä minun on pitänyt jo jonkun aikaa lukea jotain Vargasilta. Vuosia sitten luin häneltä jonkin teoksen, jonka nimeä en nyt muista, mutta Ikimetsän sydän se ei ollut, kun näyttää olevan suht uusi.

      Poista
    2. Vargasilta olisin voinut suositella mitä vaan kun ne on kaikki hyviä, mutta Ikimetsä tuli ekana mieleen. :) Ja anteeksi, Lukuisan blogivuodet meni näköjään vähän väärin. Piti onnitella 3+-vuotiasta hienosta taipaleesta. :D

      Poista
    3. Hih, enkä minä sanonut edes mitään, koska ajattelinkin, että ihan ajatusvirhe oli. :) Ja pikemminkin tuntuu, että blogia olisi kirjoittanut vasta sen vuoden ajan. Kolme vuotta tuntuu niin pitkältä ajalta!

      Poista
  4. Onnea! Jos et ole vielä lukenut Piafin siskon Simone Berteautin Piaf: Jumalani kuinka olen elänyt!-teosta niin suosittelen. Uskon että pitäisit kovasti. Minusta se on yksi mielenkiintoisimmista elämäkerroista. Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olet mukana arvonnassa! En ole lukenut vinkkaamaasi kirjaa ja luen muutenkin (liian) vähän elämäkertoja, joten tämäpä oli hyvä vinkki, kiitos! Minun täytyy kyllä koota tulleista suosituksista ihan oma listansa sitten arvonnan päätyttyä, että löydän ne kaikki helposti myöhemmin. :)

      Poista
  5. Nyt en (laiskuuttani) viitsinyt tutkailla joko olet lukenut Zusakin Kirjavarkaan. Jos et, niin suosittelen ehdottomasti.
    Mukana arvonnassa toki myös
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras löytyy kirjahyllystäni, mutta lukemattomana. Ehkäpä se olisi syytä ottaa pian lukuun. :) Kiva, että olet mukana arvonnassa!

      Poista
  6. Onnea 1v. Minunkin blogini on vuoden ikäinen, tosin kaksi vuotta häämöttää neljän kuukauden päästä. Suosittelen sinulle Haruki Murakamin Norwegian Wood teosta. Kirja on ikuisesti yksi lempikirjoistani. Elokuva on vielä valitettavasti katsomatta.

    Nyt kun on vara valita lukemista niin sinun nimikkokirjasi Laura on lukematta, joten valitsen sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan katsoa, että olenko kirjoittanut blogini olevan 1-vuotias, mutta 3-vuotissyntymäpäivät siellä taitaa lukea. Lukuisa täytti siis kolme vuotta lokakuussa, mutta oikeasti kyllä tuntuu, että en millään ole voinut blogata jo niin kauan! :)

      Kiitos suosituksestasi. Murakamille minun on pitänytkin antaa toinen mahdollisuus, sillä aiemmin lukemani Suuri lammasseikkailu oli aivan liian outo. Muistelisin, että Norwegian Wood on vähän helpommin pureskeltavissa?

      Olet siis mukana arvonnassa ja pidetään peukkuja, että voitto ja Laura-kirja osuu kohdallesi. :)

      Poista
  7. No nyt minäkin yritän. Historiasta kun tykkäät, niin Guilloun Sillanrakentajat voisi olla hyvä (aloitus kolmiosaiselle sarjalle, joka kertoo 1900-luvun alun historiasta kolmen veljeksen tarinalla, toinenkin osa Keikari on ilmestynyt). Ja Seitsemännen portaan enkelin olenkin jo maininnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun osallistut Reijo! Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä, en ole tuosta trilogiasta kuullutkaan. Se ja Seitsemännen portaan enkeli pitää pitää tarkoin mielessä. :)

      Poista
  8. Tulipas mieleen Paholainen pukeutuu Pradaan, yritin katsoa blogistasi oletko lukenut sen jo, mutta ei osunut silmään. Hyvin erilainen kirja kuin elokuva ja yllätti minut sillä, kuinka paljon se herätti ajatuksia, kun ajattelin sen olevan "vain" hömppää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut sen joskus ennen blogia ja nähnyt elokuvankin. Pidin molemmista, ei tosiaan mitään liian hömppää! Kiitos kuitenkin vinkkauksesta ja kiva, kun osallistut arvontaan. :)

      Poista
  9. Lähden Retan valitsemalle linjalle, ja suosittelisin jotain vähän hömppää. Eli Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä. Hömppää, mutta paljon muutakin kuin hömppää, todella ihana kirja. Tuli mieleen niin paljon muutakin mitä voisin suositella, kirjavinkkejä on niin ihana antaa. <3 Mutta siis, mielenkiintoisen tuntuisia kirjoja arvonnassa, ilman muuta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva pitkästä aikaa tuulettaa päätä hömpän tai hömpähtävän kirjallisuuden parissa, joten kiitos vinkistä Krista! Olen kuullut tästä Weinerin kirjasta ja muistan siitä ainakin sen, että kirjan nimen ei kannata antaa hämätä. :) Kirjavinkkejä on tosiaan kiva antaa!

      Olet mukana arvonnassa. :)

      Poista
  10. Onnea kolmevuotiaalle! :) Minä suosittelen sinulle pari joulua sitten lukemaani Geishan muistelmat -kirjaa josta pidin ihan hullusi! En tiedä oletko jo lukenut sitä, mutta jos et, suosittelen! Ja niin, arvonnassa mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Joskus vuosia sitten olin lainaamassa Geishan muistelmia kirjastosta, mutta näkemäni elokuvaversio oli vielä hyvin mielessä, joten hyllyyn jäi. Nyt voisinkin harkita uudelleen. Kiitos vinkistä ja tervetuloa mukaan arvontaan! :)

      Poista
  11. Onnea sekä syksyisistä blogisynttäreistä että (etenkin) polven tokenemisesta!
    Suosittelen sinulle Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkertaa. Se on upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja hyvästä kirjavinkistä! Vaikka Janssonista pidän, en kamalasti tiedä hänen elämästään, joten ko. elämäkerta voisi olla paikallaan lukea. Mukana arvonnassa olet.

      Poista
  12. Onnea Laura ja blogi! <3

    Minä uskallan suositella sinulle Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa - teosta. Haluaisin mielelläni kuulla ajatuksiasi siitä.

    Arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Kiva, kun olet mukana arvonnassa!

      Luinkin kirjoituksesi kyseisestä kirjasta ja olen kyllä varovaisen kiinnostunut siitä. Täytyy pitää silmät auki kirjastossa. :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  13. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen Parisoula Lampsos & Lena Katarina Swanberg: Bagdadin prinsessa. Elämäni Saddamin kanssa -kirjaa. Aivan loistava tositarina. neiti.neilikka(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiintoisasta kirjavinkistä Neilikka! En olekaan kirjasta aiemmin kuullut. Mukavaa, että osallistut arvontaan. :)

      Poista
  14. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi! :)
    Mietin pitkään mitä kirjaa suosittelisin sinulle ja päädyn nyt ehdottamaan Leena Virtasen Noitanaisen älä anna elää, kun olet kiinnostunut historiasta :) Todella mielenkiintoinen tietokirja noitavainoista.
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Hyvän kirjavinkin kyllä heitit, sillä olen ollut kiinnostunut tuosta kirjasta sen julkaisemisesta saakka, mutta vielä en ole lukenut. Kiva, että olet arvonnassa mukana ja hyvää viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  15. Arvonnan jätän väliin, mutta onnittelen blogiasi ja suosittelen sinulle Fredrika Runebergin aivan liian aliarvostettua kokoelmaa Piirroksia ja unelmia, joka sisältää ihastuttavia satuparaabeleja.

    Äläkä vaan lopeta bloggaamista, blogisi on yksi suosikkipaikoistani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja mitä mielenkiintoisimmasta kirjavinkistä! Tutustuin hieman Runebergiin syksyn naistutkimuksen johdantokurssilla, joten tämäpä oli ajankohtainen vinkkaus. :)

      Älä huoli Noora, kirjabloggaus on rakkain harrastukseni heti lukemisen jälkeen, joten blogi toivoakseni jatkaa eloaan vielä vuosikymmeniä eteenpäin! Tämä vuosi on ollut hiljaisempi kuin aiemmat, mutta kunhan saan ajatukseni kasaan kandin muodossa, voin taas keskittyä paremmin kaikkeen kivempaan. :D

      Poista
  16. Onnittelusuosituksena ehdotan sinulle Robert McLiam Wilsonin romaania "Eureka Street, Belfast". Kirja on normaalin rajoissa kumma ja mielestäni edelleen yksi parhaita lukemiani kirjoja, ja toivon että se olisi sinusta yhtä huvittava, itkettävä, ällistyttävä pelottava ja rakastettava kuin minustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiintoisasta kirjavinkistä Maisie ja kiva, että olet arvonnassa mukana! Pohjois-Irlannin lähihistoria ei ole minulle kovin tuttu, joten siihenpä olisi mukava tutustua fiktion avulla.

      Poista
  17. hiiiihiii arvonnat on aina niin jännittäviä! Suosittelen Erin Morgensternin Yösirkus-nimistä teosta. Totaalisen tyylikäs ja dramaattinen kirja, täydellinen otettavaksi mukaan modernisti sisutettuun kahvilaan jossa kahvia maistellaan ajan kanssa ja taustalla soi hento pianomusiikki. Yösirkus on kuin käsilaukku, kaikinpuolin kaunis ja helposti mukana kannettava. Tosin sisältö saattaa löytyä vasta pienoisen kaivelun jälkeen.

    olgaisonfire@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osallistut arvontaan Olga! Ja totta, ikinä ei tiedä, jos se arpaonni vaikka sattuisi tällä kertaa toimimaan. :)

      Yösirkuksesta olen kuullut joskus ja kuvailitpa kirjaa todella houkuttelevalla tavalla! Täytyy pitää silmät auki kirjastossa.

      Poista
  18. Tuossa listassa oli muutama kiinnostava kirja, joten mukana ollaan arvonnassa. Öö voisin suositella vaikka Delacourtin Onnen koukkuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että osallistut arvontaan Aletheia! Kiva, että ainakin kolme listan kirjaa saavat uudet hyvät kodit ja tuleepahan samalla hieman putsattua kirjahyllyäkin... uusien kirjojen tieltä :D

      Onnen koukkuja olen lukenutkin tuossa vuoden alussa, se oli tosi hyvä! Kiitos kuitenkin vinkistä. Kokoan kaikki tulleet kirjavinkit erilliseen postaukseen arvonnan päätyttyä ja jospa vinkeistä olisi hyötyä muillekin. :)

      Poista
  19. mukana myös kiva arvonta!! hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko vielä kertoa, että mitä kirjaa suosittelisit minulle? Siten olemme tasapuolisia kaikkia kohtaan ja olet mukana arvonnassa. :)

      Poista
  20. mukana arvonnassa, suosituksena Jennifer Vanderbesin Pääsiäissaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoisitko vielä sähköpostiosoitteesi, johon saan yhteyden jos arpaonni suosii sinua? Kiitos vinkistä, kirjan tarina ja erityisesti miljöö vaikuttavat mielenkiintoisilta!

      Poista
  21. Todella kiva arvonta! En kyllä osaa nyt sanoa mtn kirjaa... :D

    s-posti: Sofia.koivisto@wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitäpä jokin kirjavinkki, niin olemme tasapuolisia kaikille ja olet mukana arvonnassa. :)

      Poista
  22. No nyt mä vihdoinkin keksin jotain mitä sä et ole vielä lukenut! (Luotan sun Goodreadsiin nyt aika vahvasti.) Suosittelen John Greenin Paper Townsia, koska näin jälkeenpäin ajateltuna taisin tykätä siitä enemmän kuin Looking for Alaskasta ja sulla on se jo to-read hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goodreadsiin voi luottaa melko huoletta, sillä enpä ole vielä lukenut yhtään lisää Greeniä! Mä en edes nyt muista, että mistä tuo Looking for Alaska kertoo, ja lisäsin sen ainoana Greeninä tbr-listalle osaksi sen takia, kun sillä on niin kiva nimi. :D Mutta ehdottomasti Paper Towns kiinnostaa nyt myös, pitääpä heti laittaa sekin Goodreadsiin ylös. Kiitos vinkistä Jaana ja tervetuloa mukaan arvontaan. :)

      Poista
  23. Suosittelen Marianne Käckon ''Tapa minut, äiti!'' -kirjaa. :)

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Jelena! Olen joskus kuullut kirjasta, mutta en ole sitä lukenut. Tervetuloa mukaan arvontaan. :)

      Poista
  24. Auts, nyt tuntuu että itsekin tarvitsisin rutkasti lukuvinkkejä, mutta ensimmäisenä tulee mieleen tuore lukukokemus eli Jan Guillonin Varkaiden markkinat.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä huomenna näistä vinkeistä kokoamani lista tuo apua lukuvinkkien tarpeeseen? :) Kiitos sinulle ahle vinkistä, dekkareita/rikoskirjallisuutta voisi lukea enemmänkin. Olet mukana arvonnassa!

      Poista
  25. Osallistun! En voi muuta kuin suositella viimeksi lukemaani kirjaa elikkä Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta. :) Mielenkiintoinen ja todella hyvät hahmot! En tosin tiedä, oletko jo sen lukenut, mutta suosittelen kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että osallistut arvontaan! Hui, uskalias vinkki, sillä vierastan aika paljon suomalaisia klassikoita. Syytä en tiedä! Linnalta minulla on hyllyssä Täällä pohjantähden allakin, apua. :D No, enköhän minä vielä joskus uskalla, kiitos vinkistä.

      Poista
    2. Älä ihmeessä, Laura, rohkeasti mukaan! Sekä Tuntematon että Pohjantähden alla vievät mukanaan, takaan sen.

      Poista
    3. Pakko vielä lisätä, että kun jaksoit Ei kenenkään maassa kahlata, niin nämä ovat ihan eri sarjan kirjoja - kaikella kunnioituksella kirjailijaa kohtaan.

      Poista
    4. Kiitos kannustuksesta Reijo. :) Ainakin Pohjantähden alla täytyy lukea viimeistään lähivuosina, kun sarja on omana. Kyllähän molemmat kiinnostavat ihan jo klassikkoasemansa ja historian kuvaamisen kannalta, mutta joku kamala kynnys niihin tarttumiseen on yhä edelleen. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka yllättyisin positiivisesti. Sellaiset lukukokemukset ovat aina hauskoja!

      Poista
  26. suosittelen lukemaan taivas laulu-kirjan :) mukavasti kirjoitettu.
    tavoittelen tuota :Anne B. Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Taivaslaulu onkin lukulistallani. Taidan ostaa sen poikaystävän äidille joululahjaksi, joten voin sitten lainata. :) Kiva, että osallistut arvontaan!

      Poista
  27. Ui, melkein meinasi mennä arvonta mennä ohi! Mukana ollaan ja suosittelen sinulle lämpimästi Westön Kangastus 38 -teosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehdit vielä arvontaan, Kaisa! :) Alan tässä kohta arpomaan voittajia, toivottavasti arpaonni osuu kohdalle!

      Kiitos vinkistä, Westön kirjoja onkin ollut tarkoitus lukea lisää. :)

      Poista