6.12.2013

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 1. Rakkaus


Vuoteessa makaava nuori mies on avannut silmänsä. Katse vaeltelee levottomasti edestakaisin katossa. Hän hikoilee. Hän hengittää. Sinnikkäästi, pelokkaasti. Hengittäminen on rasittavaa. Hän makaa kämmenet ylöspäin kääntyneinä, kuin rukouksessa. Hän vaikeroi. Hän on kovin väsynyt ja valtavan peloissaan. Kyyneleet valuvat pitkin hänen kasvojaan. Hän itkee itkemästä päästyään.

Tukholma vuonna 1982. "Homoseksitaudiksi" tai "homorutoksi" kutsuttu sairaus on saapunut Ruotsiin, mutta kukaan ei tiedä siitä vielä oikein mitään. Eivät myöskään Koppomista Tukholmaan muuttava nuori Rasmus tai Jehovan todistaja Benjamin. Rasmus on tullut Tukholmaan itsenäistymään ja etsimään vapautta, jota ei pienellä kotipaikkakunnallaan voinut saada. Benjamin taas on ikänsä ollut harras Jehovan palvelija, mutta kun hän saapuu maallisen Paulin ovelle, hänen koko elämänsä muuttuu. Lopulta jouluaaton iltana Rasmus ja Benjamin kohtaavat toisensa.

Ruotsalaisen Jonas Gardellin kolmiosaisen kirjasarjan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ensimmäinen osa Rakkaus on kertomus nuoruudesta, itsensä ja oman paikkansa etsimisestä, Tukholman homoyhteisöstä ja HI-viruksen saapumisesta Ruotsiin kahden, toisiinsa rakastuvan nuoren miehen näkökulmasta. Kurkistukset heidän lapsuuteensa ja hetket, jolloin Gardell kertoo miten 1980-luvulla yhteiskunta suhtautui homoseksuaaleihin ja HI-virukseen, syventävät tarinaa vielä lisää.

Gardellin kirjan alkuasetelma on hyvin mielenkiintoinen. Rakkaustarinan sijaan minua kiinnosti lähtökohtaisesti paljon enemmän, että minkälainen suhtautuminen naapurimaassamme on aikoinaan ollut homoseksuaaleihin, miten heidän vapautumisensa on edennyt ja minkälaisia ajatuksia HIV on alkujaan herättänyt niin homojen kuin heterojenkin keskuudessa. Gardell kuvaa näitä asioita koskettavalla tavalla, välillä heittäen kylmää, kovaa faktaa tiskiin, välillä kuvaillen tarinan henkilöiden suhtautumista asiaan. Jälkimmäistä ei tässä ensimmäisessä osassa ehdi olla vielä paljoa, sillä kirja päättyy ennen kuin HIV:tä on vielä kunnolla ehditty noteerata. 

Ja nyt kirjan luettuani nämä lähtökohtaisestikin minua eniten kiinnostaneet asiat jäivät päällimäisinä mieleeni, ei Rasmus tai Benjamin. He ovat kyllä suhteellisen mielenkiintoisia henkilöhahmoja, mutta jäävät silti jollakin tapaa hieman etäisiksi. Odotin myös kirjan olevan koskettava, mutta varmaan juuri etäisten henkilöhahmojen takia koskettavuus jäi nyt kokematta. Gardell kyllä kirjoittaa HI-viruksen tulosta ja homoseksuaalien asemasta koskettavalla tavalla, mutta ei niin, että nenäliinoja olisi tarvittu. Toivon kuitenkin, että kirjasarja paranee näiltä osin seuraavien osien myötä.

Lukiessani kirjaa mietin myös siinä homoseksuaaleista annettavaa stereotyyppistä kuvaa. Se häiritsi ennen kuin aloin ajatella aikaa, jota kirjassa eletään. Ehkä stereotyyppinen kuva homomiehestä, joka harrastaa vain irtosuhteita, on jatkuvasti himokas eikä halua tai kykene löytämään pysyvää parisuhdetta oli todellisuutta 1980-luvun Ruotsissa, jolloin homojen vapautuminen ja "kaapista ulos tuleminen" oli jo aluillaan. Kontaktin ottaminen toiseen oli helpompaa kuin ennen julkisillakin paikoilla, kahviloissa ja yökerhoissa. Enää homoseksuaalisuus ei ollut sairaus. Omasta seksuaalisesta suuntautumisesta kerrottiin ehkä hieman helpommin. Asia on mielenkiintoinen ja odotan, että siihen paneudutaan myös seuraavissa kirjoissa.

Gardellin teos kärsii jonkin verran toistosta. Joskus toisto on hyvä tehokeino, mutta tämän kirjan kohdalla se oli makuuni hieman häiritsevää. Suomennoskaan ei ollut täysin virheetöntä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin iloinen, että luin kirjan, vaikkei sen henkilöt ja varsinainen tarina minua kiinnostaneetkaan niin paljon kuin sen piirtämä kuvaus ajasta ja silloisesta homojen asemasta.

Huom! Kirja-arvontaan voi osallistua vielä ensi maanantaihin klo 23.59 asti!


Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 1. Rakkaus
(Torka aldrig tårar utan handskar – 1. Kärleken, 2012)
Suom. Otto Lappalainen
Johnny Kniga 2013, 294 s.

8 kommenttia :

  1. Minä pidin tästä kirjasta todella paljon, mutta sarjan kakkososasta ehkä vielä vähän enemmän. Se oli ehkäpä hieman koskettavampi kuin tämä eka osa. Mutta nämä ovat ihan suosikkikirjojani, ja Gardell minulle tärkeä kirjailija ihan teinivuosista asti joten olen ehkä vähän jäävi kommentoimaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että toinen osa on koskettavampi, ehkä se on sitä minullekin. :) Itselleen tärkeän kirjailijan tai kirjan kohdalla sitä on tosiaan aika jäävi sanomaan melkein yhtään mitään! Minullekin esimerkiksi John Irving on sellainen. Hänen kirjoissaan on aina jotain hyvää. :)

      Poista
  2. Kiitos plokkauksestasi, sillä nyt tiedän kirjan sisällöstä paremmin. Olen jostakin syystä vierastanut koko kirjaa, vaikka sillä on todella kaunis nimi. Ehkä kuvittelin kirjan sisällön erilaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja rohkeasti vain kirjan pariin! Tämä ensimmäinen osa oli kyllä hyvä ja luulen, että seuraavat osat (jotka muuten suomennetaan molemmat ensi vuoden aikana, toinen keväällä, toinen syksyllä) ovat kenties vielä parempia!

      Poista
  3. Minä pidin kirjasta paljon ja koin kirjan koskettavaksikin. Minuakin hieman häiritsi kirjan stereotyppinen homohahmotelma, mutta toisaalta eihän kirjaan ole voitu tuoda koko kirjoa ja loppujen lopuksi hahmot kuitenkin olivat melko erilaisia keskenään. Jo ihan pääparia ajatellen.

    Ja tuohon aikaan ei varmaan ole oikein voinut mitään kovin pysyvää parisuhdetta yrittää pitää yllä, kun oltiin kuitenkin vainottuja. Paljon parempi elää esimerkiksi vaimon kanssa ja harrastaa vain satunnaisesti miesten kanssa seksiä - tai pysyä sinkkuna ja sama homma. Olisi varmana ollut vaikea peitellä parisuhdetta. Itse en kokenut hahmoja erityisen "himokkaiksi", mutta kyllähän asia vaatii paljon ajattelua ja toimia, jos edes pari kertaa kuukaudessa haluaa seksiä, kun ei sitä välttämättä ole niin vain saatavilla. Tai tällaisia minulle nyt tuli mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääparin erilaisuudesta keskenään pidin kyllä! Jehovan todistajan herääminen omaan seksuaaliseen identiteettiinsä oli mielenkiintoista luettavaa.

      Ihan totta tuo huomiosi. Varmastikin näin on ollut, että vakituisen parisuhteen ylläpitäminen on ollut tuolloin vaikeaa, sillä se on täytynyt yrittää pitää salassa. Yhdessä asuvista miehistä ajateltiin varmaan vaikka ja mitä, naisilla sen suhteen oli helpompaa. Mitä tuohon himokkuuteen tulee, niin minua häiritsi hieman se, että Rasmus oli koko ajan etsimässä seksiä. Kadulla hän tuntui hyppivän jatkuvasti vieraiden miesten kyytiin ja viettäessään joulua uusien kavereidensa kanssa hän tuntui vain ajattelevan, että kenenkäs näiden kanssa nyt tänään menisin sänkyyn, tuolta saisi varmaan hyvää seksiä, mutta tuo toinen on kyllä paremman näköinen! No, ehkä nuo seikat voi laskea kännin, nuoruuden tai uutuudenviehätyksen piikkiin. :)

      Poista
  4. Guillou paneutuu tähän aiheeseen 1900-luvun alun Englannin aristokratian piirissä trilogiansa toisessa osassa Keikari. Silloinen luokkayhteiskunta, ensimmäinen maailmansota nimenomaan Afrikassa, modernin taiteen herääminen Englannissa kontra Ranska luovat miljöötä kahden miehen sitoutuneeseen parisuhteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Minun täytyy kyllä pian etsiä käsiini tuon trilogian avausosa ja kokeilla, mitä siitä pidän.

      Poista