1.11.2013

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit


Serkukset Nick ja Helena ovat viettäneet aikaansa yhdessä aina lapsuudestaan saakka. Toisen maailmansodan jälkeen he lähtevät eri teille: Nick sodasta palanneen miehensä Hughesin luokse Floridaan, Helena kihlattunsa Averyn luokse Hollywoodiin. Aluksi ihanalta vaikuttava elämä muuttuu pian molempien naisten kohdalla pettymykseksi. Myöhemmin, monen katkeran vuoden jälkeen, Nick ja Helena tapaavat teini-ikäisten lastensa kanssa suvun kesähuvilalla Tiger Housessa. Mutta mitä tapahtuu, kun lapset Daisy ja Ed löytävät lähistöltä ruumiin?

Kiinnostuin Liza Klaussmannin esikoisromaanista Punaisen sään tiikerit silloin kun se alunperin julkaistiin alkuperäiskielellä. Se julkaistiin sopivasti suomeksi alkusyksystä, joten  nythän se oli viimeistään luettava. Suomennos oli muuten oikein hyvä!

Punaisen sään tiikerit on ihanan tunnelmallinen kirja. Se on hidas ja raukea kuin kuumat kesäillat, joita sen sivuilla vietetään tuon tuostakin. Se on myös kuvaus ajan keskiluokkaisesta elämästä, jossa iltapäivän cocktail on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tarinan miljöökin on kiehtova: saari, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kesähuvila, jonka kulisseissa voi kuulla ja nähdä kaikenlaista, jos vain on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Vaikka kirjan juonen kuvauksesta voisi päätellä, että tarina sisältää jonkinlaisen dekkarille tyypillisen arvoituksen, mutta se ei oikeastaan pidä paikkansa. Tietysti saarelta löytyvä ruumis herättää lukijassa kysymyksiä ja se kääntää tarinan asetelman uudenlaiseksi muidenkin kummallisten asioiden käydessä ilmi, mutta Punaisen sään tiikerit ei kuitenkaan ole mikään rikos- tai jännityskirja. Pikemminkin se on kertomus ihmissuhteista sekä intohimosta ja petoksesta kiillotetun julkisivun takana.

Tarina on kerrottu viiden eri ihmisen perspektiivistä käsin ja ajallisestikin se vaihtelee aina 1940-luvulta 1960-luvulle. Osin tapahtumat menevät päällekkäin, mutta niitä kuitenkin katsotaan aina uuden henkilön näkökulmasta, joten jännite pysyy yllä eikä tarina ala kyllästyttää. Tosin, jos ei normaalisti pidä hitaista tarinoista, Punaisen sään tiikerit voi alkaakin kyllästyttää. Mielenkiintoista on muuten se, että viimeisen henkilön osio on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, kun muut ovat kolmannessa. Mutta kyseisen henkilön pään sisään pääseminen onkin tärkeää asioiden ymmärtämisen kannalta.

Nautin kovasti kirjasta ja sen maailmasta. Maailma ei ole kovin iloinen, mutta sen ihmiset ristiriitaisuuksineen ja virheineen ovat hyvin mielenkiintoisia. Kirjan tarinassa on jotain ihanan vanhanaikaista!

✩✩

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit
Suom. Mari Janatuinen
WSOY 2013, 390 s.

2 kommenttia :

  1. Minullakin on tämä odottamassa lukuvuoroaan, ja neljän tähden arviosi lupaa hyvää. Ihana vanhanaikaisuus houkuttelee, tunnelmallisuus ja raukeus samaten. Uskon ihastuvani kirjaan kovastikin. Nyt pitää vain lukea kasa kotimaisia ensin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että kirja oli sinunkin syksyn kirjojen tärppilistalla! Kirjassa oli tosiaankin sitä tunnelmaa ja ihan tuli ikävä kesää tässä vetoisan ikkunan ääressä istuessani, kun ulkona on vieläpä tuollainen maailman harmain ja kolein sää. Uskon, että nautit kirjasta!

      Poista