Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi


Minä itkin. Kyyneleet olivat sekä lämpimiä että kylmiä. Ne olivat lämpimiä isälleni, jota en enää koskaan saisi tavata. Oliko se niin? Oliko se totta? Kaivauduin syvälle itseeni ja esitin kysymyksen uudelleen: Tapaisinko enää ikinä isääni?

Ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin pienoisromaani Helioskatastrofi alkaa mystisellä kuvauksella siitä, kun kirjan minäkertoja, pieni tyttö, syntyy isänsä päästä yllään kiiltävä varustus. Sitten isä alkaa huutaa ja huutaa. Hänet viedään pois mielisairaalaan äkillisesti puhjenneen skitsofrenian takia. Tyttö jää ilman isäänsä ja hänet sijoitetaan uuteen, uskovaiseen perheeseen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Tyttö saa uuden nimen, Anna. Pian seurakunnassa alkaa levitä sana kielillä puhuvasta tytöstä. Mutta myöhemmin Anna ei halua muuta kuin kuolla.

Helioskatastrofi oli pitkästä aikaa vähän vaikea lukukokemus. Sen kieli tai kerronta ei ole mitenkään vaikeaselkoista, mutta en oikein tiedä mitä ajatella lukemani jälkeen. Jäiköhän minulta jotain oivaltamatta? Mitenköhän tarinaa pitäisi tulkita? Oliko Annan isä oikeasti hänen isänsä vai kuka hän oli? Miten Annalle lopulta kävi? Joskus pidän kirjoissa siitä, että lukija jätetään pohtimaan kaikkea rivien välissä ollutta ja lopun jälkeen tapahtunutta, mutta Helioskatastrofin luettuani monet sen asiat jäivät lähinnä häiritsemään.

Tulkintavaikeuksistani huolimatta pidin kirjassa monestakin asiasta. Sen kieli on tiivistä, lauseet lyhyitä ja nopeita, mutta kaunista. Kieli muuttuu kirjan toisessa osassa ja se korostaakin Annan kokemia tunteita hänen senhetkisessä elämänvaiheessaan. Uskonnollisuuden ja mielisairauden kuvaukset ovat mielenkiintoisia ja uskottavalta vaikuttavia (kummankaan kanssa en ole itse elänyt), jälkimmäistä käsitellään enemmän kirjan toisessa osassa. Silloin tarinaan ilmestyy myös paljon tummempia, ahdistaviakin sävyjä. Kirjan kahden eri osan väliin jää kuitenkin aukko, jota en osaa täyttää, ja sekin jäi hieman häiritsemään.

Koen edelleen aika ristiriitaisia tunteita kirjan tarinan suhteen. En siis oikein oivaltanut sitä, mutta silti pidin siitä jollain tasolla. Boström Knausgård on kuitenkin taitava kirjoittaja ja mielelläni lukisin häneltä lisää. Jään varmasti myös ihailemaan kirjan kaunista kansikuvaa.

Helioskatastrofi on luettu myös seuraavissa blogeissa: Sinisen linnan kirjasto ja Magentabooks.


Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi (Helioskatastrofen, 2013)
Suom. Petri Stenman
Like 2013, 138 s.

Tunnisteet: , , , , , ,