Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä


"Kello on viittä vaille kuusi aamulla, kun Ove ja kissa kohtasivat ensimmäisen kerran. Kissa vihasi Ovea ensi hetkestä lähtien. Tunne oli äärimmäisen suurissa määrin molemminpuolinen. Ove oli tapansa mukaan herännyt kymmenen minuuttia aikaisemmin. Hän ei voinut käsittää ihmisiä, jotka nukkuivat pommiin ja väittivät sitten, että "herätyskello ei ollut soinut". Ove ei ollut koskaan elämässään omistanut herätyskelloa. Hän heräsi varttia vaille kuusi ja nousi saman tien."

Ove on 59-vuotias yksinäinen mies. Hänen mielestään asiat tulee tehdä täsmälleen oikein ja niillä on oltava järjestyksensä. Ove myös ajaa Saabia. Se on ensiarvoisen tärkeää tietää Ovesta, sillä mikään muu auto kuin Saab ei ole autoa nähnytkään. Älä siis vain mene kehuskelemaan hänelle Hondallasi! Ove on totisesti periaatteen mies. Vähän aikaa sitten – eli oikeasti jo vuosikausia sitten – Ove potkaistiin pois asumisoikeusyhdistyksen puheenjohtajan paikalta, mikä Oven mielestä oli puhdas vallankaappaus. Sen sijaan hän kiertää joka aamu kello kuusi asuinalueensa ympäristön tarkistaakseen kaiken olevan kunnossa. 

Mutta eräs päivä uudet naapurit kehtaavatkin peruuttaa peräkärrynsä suoraan päin Oven postilaatikkoa. Miten joku ei muka osaa peruuttaa peräkärryn kanssa? Sitä paitsi ajaminen talojen eteen on asuinalueella kielletty, eivätkö ne idiootit nähneet kylttiä! Elämä ei tosiaan mene aina niin kuin Ove on suunnitellut ja uusien naapureiden myötä miehen elämä saa aivan uuden käännöksen. Ja sen sekä monen muunkin asian vuoksi Ove on hyvin, hyvin kärttyinen.

Ruotsalaisen Fredrik Backmanin esikoisromaani Mies, joka rakasti järjestystä oli aivan ihana kirja alkusyksyn stressin keskellä! Luulen kyllä, että olisin pitänyt siitä muutenkin, minkälaisessa hetkessä tahansa. Alun perin kiinnostuin tarinasta pörröisten kissojen vuoksi, mutta lopulta se antoi minulle myös paljon muuta.

Ove on hahmona ihan loistava. Ikääntyvä äkäinen ukko on kenties hyvin stereotyyppinen hahmo, mutta tässä tarinassa Ove ei todellakaan olisi voinut olla mitään muuta eikä stereotyyppisyys siis haitannut. Mutta Ove ei kuitenkaan ole vain hassu mies. Hän on myös sydäntäsärkevän herttainen, vähän ressukkakin. Hän herättää lukijassa rutkasti myötätuntoa. Koin myös samastuvani Oveen, mikä tuntui hieman hämmentävältä. Pakko myöntää, minussa ja Ovessa on jotain samaa! Tarinan muutkin hahmot ovat kiinnostavia (ja stereotyyppisiä, mutta koko stereotyyppisyyden idea kirjassa onkin varmasti ollut ihan tarkoituksellista), mutta jäävät lähes kaikki Oven varjoon. Eräs sivujuonne tarinan loppupuolella liittyen erääseen sivuhahmoon, tai ehkä jopa koko henkilöhahmo, tuntui vähän turhalta kokonaisuuden kannalta, mutta ei kuitenkaan häirinnyt sitä kokonaisuutta.

Vietin kirjan parissa ihania hetkiä. Tarinan alussa Oven edesottamukset herättävät puhdasta hilpeyttä, mutta tarinan kasvaessa ja Oven menneisyyden pikkuhiljaa paljastuessa se saa paljon vakavampia ja surullisempiakin piirteitä. Välillä siis nauroin kyyneleet silmissäni, mutta etenkin tarinan koskettava loppu sai myös toisenlaiset kyyneleet kihoamaan silmiini. Ehkä ne olivat kuitenkin enemmän onnen kuin surun kyyneleitä. En muista milloin viimeksi jokin kirja olisi saanut minussa tällaisen tunneskaalan esiin. Nauran kyllä kirjojen parissa usein ja ylipäätään tykkään lukea humoristisia tarinoita, mutta harvoin liikutun tai jopa itken kirjan ääressä. Mutta niinhän se on, hyvä kirja herättää tunteita.

Mies, joka rakasti järjestystä on ehdottomasti ollut tähänastisen lukuvuoteni parhain hyvän mielen kirja!

✩✩✩

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove, 2012)
Suom. Riie Heikkilä
Atena 2013, 383 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,