31.7.2013

Heinäkuussa luettua


Heinäkuu oli jälleen hiljainen kuukausi lukemisen osalta. Sitä tosin vähän aavistelinkin, sillä kaikkea muuta on ollut niin paljon. Elo- ja syyskuu tulevat olemaan myöskin hiljaisia kaunokirjallisuuden osalta, mutta muuta tulen kyllä lukemaan varmasti niin paljon, että saa nähdä miten jaksan ja selviän. Kai se on vain yritettävä.

Heinäkuussa luin kaksi teosta:

Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa

Kortelaisen teos oli raskas ja hidaslukuinen enkä lopulta oikein lämmennyt sille. Muumit taas piristivät vähän alakuloisempia päiviä kuun puolivälin tienoilla.

Luettuja sivuja kertyi lopulta 714 eli keskiarvona 357 sivua per teos.

21.7.2013

Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa


Anna Kortelaisen Ei kenenkään maassa on toteen perustuva tarina hänen isoisänsä elämänvaiheista. Tarinaa on väritetty ja sen aukkoja paikkailtu, sillä tietoja Kortelaisen isoisästä ei ole paljoa. Eli Kortelaisen sanoin: siksi kaiken sen, mitä ei voi tietää, saa kuvitella. Kortelainen on rakentanut isoisänsä tarinan tämän jäämistöstä löytyneen valokuva-albumin pohjalta, johon isoisä on kerännyt elämänsä varrelta hänelle tärkeitä kuvia ja kirjoituksia. Kuvat ja kirjoitukset paljastavat isoisästä paljon, mutta eivät kuitenkaan kaikkea.

Reino Peltonen syntyi Viipurissa 1906 äidilleen Auroralle ja lähes tuntemattomaksi jääneelle venäläiselle isälleen "Juholle", joksi hän tätä myöhemmin nimittää, kun venäläisestä isästä on vaarallista puhua. Reilun kymmenen vuoden kuluttua koittavasta sisällissodasta perhe selviää kuin ihmeen kaupalla ja hieman sen jälkeen Reino ryhtyy sotilassoittajaksi, joka on tuleva määrittämään hänen tulevaisuutensa. Musiikista muodostuu hänelle henki ja elämä. Hän tutustuu myös kumoukselliseen aatteeseen, jota sisällissodan jälkeisinä vuosina on vaarallista kannattaa. Elämä kuljettaa Reinon myöhemmin Tampereelle, antaa hänelle tyttölapsen, mutta pakottaa hänet lopulta yksinhuoltajaksi. 1930-luvun lopulla koittaa sota, joka vie Reinon lähiseudun työllistymisleireiltä aina Äänislinnaan saakka. Sota loppuu aikanaan, mutta jättää jälkeensä tyhjiön. Viimeiset vuotensa Reino asuukin Tukholmassa, jossa aatteelle on sijaa. Ja tietysti Reinon rakkaus musiikkia kohtaan säilyy hänen koko elämänsä ajan.

Kortelainen on tehnyt ihailtavan ahkeraa työtä etsiessään tietoa hänelle tuntemattomaksi jäänestä isoisästä. Kaikkein tärkein lähde on ollut aiemmin mainitsemani valokuva-albumi, mutta lisätietoja Kortelainen on onnistunut löytämään myös monista arkistoista, lehtiartikkeleista ja Reinon tunteneilta ihmisiltä. Myös muut Reinolta jääneet tavarat, kuten esimerkiksi kirjat, ovat varmasti olleet arvokkaita kirjaa kirjoittaessa. Ne kertovat paljon eletystä elämästä ja isoisän ajatusmaailmasta. Historiaa opiskelevana tällainenkin puoli kirjan teossa aina kiinnostaa.

Lähtökohtaisesti tämän kirjan kohdalla olin erityisen kiinnostunut Suomen historian vaiheista todellisen ihmisen silmin kuvattuna. Tietenkään emme oikeasti pääse Reinon pään sisälle, mutta silti edes joten kuten kiinni hänen mahdollisiin ajatuksiinsa. Kortelainen on minusta onnistunut täyttämään onnistuneesti ne kaikki aukot, joihin valokuva-albumi tai arkiston aineistot eivät ole onnistuneet vastaamaan, vaikkeivat ne aivan totta olisikaan. Ja tärkeintä minusta tässä kirjassa on kuitenkin ylipäänsä elämä, jonka Reino eli, eivät sen yksityiskohdat. Historiallisista tapahtumista kiinnostuneille kirja antaa myös mielenkiintoisen kuvan tuon ajan Suomesta, mutta luonnollisesti yhden miehen näkökulmasta käsin.

Faktan ja fiktion sekoittamisessa on tämän kirjan kohdalla kuitenkin yksi ongelma: ne eivät sulaudu luontevasti yhteen. Jossakin kohtaa tarinaa voi olla pitkäkin pätkä luettelonomaisesti kerrottuja faktatietoja esimerkiksi siitä, missä osoitteissa Reino kulloinkin Tukholmassa eläessään asui, ja sitten jatketaan taas siitä mihin viimeksi jäätiin. Faktan ja fiktion ei olisi silti tarvinnut minusta täysin sekoittua, vaan edes hieman sulautua yhteen sujuvammaksi jatkumoksi. Osittain faktojen luettelemisen, osittain melko perinpohjaisen selostamisen vuoksi kirja tuntui välillä melko pitkäpiimäiseltä.

Ehkäpä jotain kertoo myös sekin, että aloitin kirjan kesäkuun alussa ja luin sen vasta nyt loppuun. Tarina on raskas ja tauotinkin kirjaa ahkerasti vaihtaen välillä toiseen, kevyempään teokseen. Jossain välissä olin myös valmis keskeyttämään sen, mutta halusin silti vielä tietää lisää Reinosta. Ei kenenkään maassa on vaatimattomasti sanoen kertomus melko tavallisesta miehestä, joka eli melko tavallista elämää, johon tekivät poikkeuksensa sodat, joita hän oli todistamassa. Ehkä juuri se yhdistettynä perinpohjaisuuteen teki kirjasta niin raskaan lukea.

Siispä varoitan: kirja vie aikaa ja vaivaa, mutta parhaassa tapauksessa se voi myös antaa paljon. Minun kohdallani näin ei päässyt käymään.

Ei kenenkään maassa on vierailtu myös seuraavissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie ja Koko lailla kirjallisesti.


Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa
Tammi 2012, 62o s.

20.7.2013

Lars Jansson: Muumit: Sarjakuvaklassikot VI


Heinäkuu on tähän mennessä onnistunut olemaan hyvin huono lukukuukausi, kun elämässä on sattunut vähän kaikenlaista, mutta täällä kuitenkin yhä ollaan vaikkakin viime aikoina vähän hiljaisempana. Kesäiseksi perinteeksi muodostunut uuden muumisarjakuva-albumin lukeminen ei kuitenkaan siirtynyt myöhemmäksi, vaan olihan albumi saatava lukea mahdollisimman pian. Miten ihania ja hassun hauskoja tarinoita se taas pitikään sisällään!

Ensimmäisessä sarjakuvista, Muumin lampussa, Muumipeikko ja Niiskuneiti ajautuvat virkavallan kanssa vaikeuksiin Niiskuneidin toivottua lampun hengeltä timanttikaulakorun erään Muumilaakson asukkaan yltä. Tarinassa Muumipeikko ja rautatie Muumipeikko yrittää kaikin keinoin estää Muumilaakson läpi kulkevan rautatien valmistumisen ja tarinassa Muumipappa ja vakoojat puolestaan päästään Muumipapan ja hänen nuoruudenystävänsä mukana matkalle, jonka aikana he yrittävät etsiä kadotettua nuoruuttaan esimerkiksi juomalla samppanjaa gramofonintorvesta. Neljännessä ja viimeisessä sarjakuvassa nimeltään Muumipeikko ja sirkus Muumipappa pääsee eläinsuojeluyhdistyksen kunniajäseneksi, mutta tympääntyy pian koko yhdistykseen ja sen jäsenten kaksinaismoralismiin.

Kuudennen muumisarjisalbumin sarjakuvat ovat nyt kokonaan Lars Janssonin käsialaa – hän on siis sekä kirjoittanut että piirtänyt ne. Tove Jansson jätti 1960-luvulla muumisarjakuvien teon kokonaan veljelleen, sillä halusi itse keskittyä muihin asioihin, esimerkiksi maalaamiseen. Albumin lopussa olevien filosofian tohtorin Sirke Happosen jälkisanojen mukaan Larsin piirtämä viiva sarjakuvissa on kulmikkaampaa ja ruudut eivät ole yhtä yksityiskohtaisen koristeellisia kuin Toven aikana. Huomasin itsekin eron verrattuna vaikkapa ihan ensimmäisiin muumisarjakuviin, jotka ovat kokonaan Toven käsialaa. Mutta myös tarinat ovat muuttuneet: niistä on Larsin myötä tullut elokuvamaisempia ja sitä kautta vauhdikkaampia. Lars myös kirjoitti sekä käänsi salapoliisiromaaneja ja -kertomuksia, jonka vuoksi muumitarinoissakin alkoi vierailla esimerkiksi vakoojia ja agentteja – kuten tämänkin albumin sarjakuvassa Muumipappa ja vakoojat.

Muumien maailmaan oli jälleen kerran ihana upota. Muumit piristävät aina kummasti mieltä, etenkin jos oma maailma ei ole ollut ihan sitä ruusuisinta.



Lars Jansson: Muumit: Sarjakuvaklassikot VI (Mumintrollet IX & Mumintrollet X, englanninkielinen alkuteos MOOMIN The Complet Lars Jansson Comic Strip)
Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen 1993, tekstaus ja taitto Kirjasorvi / Antti Hulkkonen, jälkisanat Sirke Happonen
WSOY 2013, 94 s. 

1.7.2013

Kesäkuussa luettua


Onneksi ehdin kesäkuussa lukea hieman paremmin mitä kevään aikana! Työ vei voimia etenkin kesäkuun pari ensimmäistä viikkoa, mutta nyt tuntuu, että jaksan aina kotiin päästyäni muutakin kuin vain löhötä sohvalla. Eihän tässä olekaan enää kuin puolet jäljellä: ensin kaksi viikkoa, sitten viikon loma, koska työpaikkani on silloin kiinni, ja toiset kaksi viikkoa. Eli juuri kun olen tottunut työhöni ja uudenlaiseen rytmiin, se pian loppuukin. No, paikasta jää silti varmasti mukavat muistot, sillä olen pitänyt siellä työskentelystä todella paljon.

Ai niin, ketä kiinnostaa ne kesäkuun luetut kirjat?

Gillian Flynn: Kiltti tyttö
Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja
J. K. Johansson: Laura

Kuukauden kohokohta oli tietysti Jalkasen ja Pudaksen hieno Rivien välissä. Romaaneista puolestaan pidin eniten Semplen Missä olet, Bernadettesta?. Flynnin Kiltti tyttö oli pieni pettymys ja Johanssonin Laurasta taas en oikein perustanut ollenkaan. Olipahan ainakin vaihtelua!

Heinäkuussa suunnittelen lukevani ainakin yhden sarjakuvan (ei liene ylläri, että minkä...), erään kehutun kotimaisen kirjan ja yhden suosikkikirjailijani kirjan. Lisäksi ajattelin laittaa palkan palamaan ja tilata muutaman himoitsemani kirjan ihan omaksi asti!

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1158 eli keskiarvoksi tästä saadaan 290 sivua per kirja.