Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja


Toissa päivänä postiluukusta kolahti tilaamani ja kauan odottamani kirjablogeista ja kirjabloggaamisesta kertova Rivien välissä. Pienen soman kirjan ovat kirjoittaneet itsekin kirjabloggaavat Katja Jalkanen ja Hanna Pudas. Kiitos heille kirjan kirjoittamisesta, sillä Rivien välissä on todella mielenkiintoista luettavaa!

Kirjablogikirja käsittelee kirja- sekä kirjailijablogeja monelta eri kantilta. Jalkanen ja Pudas avaavat muun muassa kirjabloggaamisen lyhyttä historiaa, kirjabloggaajan profiilia, kirjablogien yhteneväistä mutta silti niin monipuolista sisältöä sekä ruotivat kustantamoiden ja blogien välistä suhdetta ja itse blogitekstejä. Lopussa kerrotaan myös erilaisista blogipalkinnoista ja -tempauksista. 

Kirjassa ääneen ovat päässeet myös monet kirjabloggaajat, sillä kirjaa varten kerättiin kyselyn avulla tausta-aineistoa yhteensä 61:ltä kirjablogia pitävältä. Kirjaan sisältyy siis paljon lainauksia meiltä kirjabloggaajilta, otettuna joko suoraan kyselyn vastauksista tai blogiteksteistä; oli muuten hauskaa löytää joukosta omiakin vastauksia! Kirjaan sisältyy lainauksia myös blogeja pitäviltä kirjailijoilta, joista omaan kyselyynsä vastasi 14.

Rivien välissä ei tuonut minulle paljoa uutta tietoa – olenhan itsekin kirjabloggaaja, joka seuraa yli sataa muuta kirjablogia, joten tämä kirjanystävien oma pieni maailma on minulle hyvin tuttu. Sen sijaan kirjablogeja vain vähän tai ei ollenkaan seuraaville Rivien välissä takuulla tuo uutta. Ajattelinkin antaa kirjan seuraavaksi luettavaksi poikaystäväni äidille, joka on kiinnostunut kirjablogeista, mutta ei pysty niitä eräistä syistä oikein itse seuraamaan, ja odotan tietysti mielenkiinnolla, mitä hän on kirjasta ja sen kirjablogeista välittämästä kuvasta mieltä.

Yllätyin kuitenkin yhdestä tiedosta: "Kirjabloggaajat ovat keskimäärin korkeasti koulutettuja, peräti 90 prosenttia on joko suorittanut korkeakoulututkinnon tai opiskellut yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, mutta joukkoon mahtuu ihmisiä hyvinkin erilaisista taustoista." Se on minusta aika selvää, että paljon kirjoja lukevat ovat usein juuri korkeasti koulutettuja, mutta tätä en ollut kuitenkaan tullut ajatelleeksi koskaan kirjabloggaajien kohdalla. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista 61:stä bloggaajasta on kuitenkin paljon! Fakta on kiinnostava, mutta tietysti tärkeintä on se, että kirjablogia voi pitää kuka vain – iästä, sukupuolesta, uskonnosta, koulutuksesta tai mistä tahansa riippumatta. Ainoastaan kyky lukea, kirjoittaa ja käyttää nettiyhteydellä varustettua tietokonetta on pakollista.

Asia, jota en myöskään ollut aiemmin ajatellut ja joka tuli kirjablogikirjassa esille, on se, että toisen kirjabloggaajan iällä ei vaikuta olevan väliä tämän blogia lukiessa, kommentoidessa tai ylipäänsä seuratessa. Itsekin seuraan blogeja, joiden kirjoittajat ovat minua lähes kymmenen vuotta nuorempia ja niitä, jotka taas ovat kymmeniä vuosia vanhempia, ja pidän molemmista ääripäistä kuin myös kaikesta siltä väliltä. Kirjabloggaajien ikää ei tule edes ajatelleeksi saatika huomaa muiden blogeja lukiessa. Minusta se on todella positiivinen asia.

Rivien välissä on erittäin asiallisen ja myöskin oikean kuvan antava kirja kirjablogeista ja -bloggaamisesta. Se toivottavasti selventää joidenkin jopa ihan vääränlaista mielikuvaa tästä harrastuksesta, jota se siis kaikille kirjabloggaajille ehdottomasti on. Kirjassa on kuitenkin jonkin verran toistoa, mutta en antanut sen häiritä itseäni. 

Tällä kertaa en oikein pysty edes tähdittämään tai muutenkaan arvottamaan kirjaa, sillä olen itse siinä niin sisällä enkä edes halunnut olla puolueeton siitä kertoessani!

Rivien välissä on esitelleet jo myös Sinisen linnan kirjasto sekä Sallan lukupäiväkirja. Mutta luulenpa vahvasti, että tässä on yksi kirjabloggaajien kesän luetuimpia ja blogatuimpia kirjoja. :)

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja
Kansikuva: Kira Leskinen
Avain 2013, 168 s.  

Tunnisteet: , , , ,