30.6.2013

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?


YKSITYISALUE
PÄÄSY KIELLETTY
Galer Streetin hyttyset pyydystetään
ja heitetään hyttystyrmään

Bernadette Fox oli kuuluisa arkkitehti, mutta erään kammottavan tapahtuman seurauksena hän muuttui. Hän muutti aviomiehensä Elgien kanssa vanhaan ja pahoin ränsistyneeseen tyttökouluun Seattleen, sai lapsen, nyt jo 15-vuotiaan Been, ja lopulta erakoitui. Nykyisin Bernadette vihaa ihmisiä ja on suorastaan agorafobinen. Suurimman osan ajastaan hän viettää kotinsa pihalla olevassa asuntovaunussa. Hänellä on intialainen virtuaaliassistentti nimeltään Manjula, joka hoitaa kaikki ihmiskontaktia vaativat asiat Bernadetten puolesta. Jos Bernadette ei pidä muista ihmisistä, eivät nämäkään puolestaan pidä hänestä, ja Bernadette onkin alati tukkanuottasilla erään naapurinsa kanssa.

Bernadetten tyttären Been koulu on pian päättymässä ja vanhemmat ovat luvanneet tyttärelleen, että hän saa toivoa lahjaksi mitä vain. Been toivomus onkin epätavallinen: hän haluaa matkustaa Etelämantereelle. Mutta vain kaksi päivää ennen matkaa Bernadette katoaa. Bee alkaa selvittää asiaa sähköpostien, kirjeiden ja muiden vihjeiden avulla, sillä eihän äiti noin vain voisi kadota tyttärensä elämästä! Minne Bernadette on mennyt, mitä hänelle on tapahtunut?

Maria Semplen toinen romaani Missä olet, Bernadette? on oikea hyvänmielen kirja. Juuri jotain tällaista kaipasinkin näille väsyttäville viime päiville. Se on sopivan kepeä, sen tarina on kiinnostava ja pitää otteessaan ja se on ennen kaikkea hyvin hauska. Aika täydellinen kesäkirja! Kirjan henkilöhahmotkin ovat toinen toistaan hulvattomampia, etenkin itse Bernadette. Myös Bernadetten ilkeä naapuri saa erikoismaininnan: hän on lähiörouvan mukamas täydellisyydessään hillittömän hauska! Tarinan absurdeille käänteille tulikin naurettua monet kerrat.

Kirja on hauskalla tavalla koottu tarinan eri henkilöiden lähettämistä viesteistä. Tarinan kertoja on Bee, mutta hän on enemmän äänessä vasta kirjan loppupuolella. Muuten kirja koostuu aikajärjestykseen asetetuista viesteistä, kuten sähköposteista, kirjeistä, fakseista ja raporteista. Ne kaikki liittyvät tavalla tai toisella Bernadetteen. Minua tällainen rakenne virkistää aina välillä ja niin tälläkin kerralla.

Missä olet, Bernadette? ei kuitenkaan räjäyttänyt tajuntaani ja se tuskin on kirja, jota muistelen vielä vuosienkin päästä, mutta se onnistui viihdyttämään minua hyvin ja se on kaikessa hupsuudessaan todella viehättävä. Hupsun tarinan takaa löytyy kuitenkin myös syvällisempiä viestejä: älä lannistu äläkä luovuta, vaikka jotain katastrofaalista tapahtuisikin, vaan tavoittele unelmaasi, ja perhe, oli se kuinka hullunkurinen tahansa, menee kaiken muun edelle. Been vanhemmille nämä eivät tunnu olevan ihan itsestäänselviä asioita, mutta millä tavalla Bernadetten katoaminen muuttaa tilannetta?

Perheen suunniteltu lomamatka Etelämantereelle jäi mieleeni. Olisipa kiva vastaisuudessa kokeilla Etelämantereelle, pohjoisnavalle, Grönlantiin, Alaskaan tai vaikkapa Islantiin sijoittuvaa kirjallisuutta. Tuleeko teille mieleen jotain hyviä vinkkejä? TBR-listalleni olen lisännyt yhden, islantilaisen Halldór Laxnessin Salka Valkan, joka onkin varsin kehuttu.

Missä olet, Bernadette? ilmestyy viikolla 31. 

Kirja on luettu (englanniksi) myös Nenä kirjassa -blogissa.

✩✩

Maria Semple: Missä olet, Bernadette? (Where'd You Go, Bernadette?, 2012)
Suom. Outi Järvinen
Gummerus 2013, 322 s.

23.6.2013

J. K. Johansson: Laura


Ennen poliisina työskennellyt Miia palaa kotiseudullensa Palokaskeen ja aloittaa työt paikallisen koulun erityisopettajana. Koulu on Miialle entuudestaan tuttu, sillä siellä hänkin on nuorena opiskellut. Uusi työ alkaa kuitenkin epätavallisemmissa merkeissä: koulun oppilas, 16-vuotias Laura Anderson, on kadonnut viikonloppuna. Viimeksi hänet nähtiin Palokasken uimarannalla, missä paikalliset nuoret juhlivat viimeistä vapaata viikonloppuaan ennen syyslukukauden alkua. Miia ei voi poliisitaustansa vuoksi olla sekaantumatta soppaan ja alkaakin yhdessä välillä tehottoman oloisten poliisivoimien kanssa selvittää Lauran katoamistapausta. Samalla Miia tulee sotkeneeksi itsensä mukaan vähän muuhunkin.

Laura on J. K. Johansson -nimen takana olevan kirjoittajaryhmän avausosa uudelle rikossarjalle. Ensimmäisessä osassa tapahtumista ei siis vielä saada kaikkea selville, mutta onneksi ne eivät jää täysin avoimiksikaan tai vaille ratkaisuja. Kirjasta pitävä jää varmasti odottamaan seuraavaa osaa. En kuitenkaan valitettavasti voi laskea itseäni tuohon joukkoon.

Luen vähän dekkareita, mutta kun luen, dekkarin pitää olla todella hyvä, että aidosti viihdyn sen parissa. Monen muun kirjallisuudenlajin kanssa en tunnu olevan niin tarkka. Laura ei kuitenkaan ole ihan tavallinen dekkari, vaan hyvin viihteellinen sellainen, jopa hömppämäinen. Vaikka yritin suhtautua siihen lajityyppinsä mukaisesti, minua silti tökki pahasti muutama eri asia. Ensinnäkin kirjan hahmot ovat minusta hyvin ohuita ja stereotyyppisiä, etenkin Miia ja hänen ystävänsä. Yksittäisenä asiana minua häiritsi myös Miian järjetön himo syödä koko ajan suuria määriä ruokaa. Muutaman kerran hän söi esimerkiksi kerralla kaksi perhepitsaa ja toisena päivänä veteli naamaansa yhdeltä istumalta viisi pullaa. No, olkootpa miten suuri ruokahalu tahansa, mutta mihin se kirjassa oikein edes liittyi? Nähdäkseni ei mihinkään, ei ainakaan tässä avausosassa.

Toinen rasittava asia Laurassa on sen kerronta. Tarina etenee nopeasti ja toisaalta se on tämän kirjan kohdalla hyvä asia, mutta olisin kaivannut siihen edes hieman lisää syvyyttä ja ihmisten sekä ympäristön kuvailua. Kaikki jää kirjassa nyt kovin pinnalliseksi. Itse juonikaan ei ole minusta kovinkaan mielenkiintoinen enkä missään vaiheessa oikein jaksanut edes miettiä mitä Lauralle on voinut tapahtua. Muutama juonikuvio myös ärsytti, mutta jätän ne tässä kertomatta. Vielä yksittäisenä asiana minua närästytti etenkin kirjan alkupuolella olevat sanavalinnat, kuten seuraavissa kohdissa: (hän) loggautui sisään Facebookiin, uutisseinän scrollaaminen ei paljastanut mitään ja oliko tullut kommentteja ja liketyksiä. Näille kaikille sanoille löytyisi ihan suomenkielisetkin vastineet.

Ei kirja kuitenkaan täysin ärsyttävä ollut, sillä luinhan sen loppuun asti. Välillä, kun unohdin ärsyyntyä, tarina piti ihan hyvin otteessaan. Etenkin silloin, kun Lauran katoamisesta paljastui jotain uutta. Kirja on myös nopea luettava. Olin lukenut sitä viime viikolla viitisenkymmentä sivua aina töissä lounastaukojen aikana ja tänään luin kerralla loput. Mutta ei, en innostunut niin paljon, että haluaisin lukea myös tulevat jatko-osat. Lauran tapaus jääkööt tähän ja tämä Laura jatkakoon muiden kirjojen pariin.

Laura on luettu myös muun muassa seuraavissa blogeissa: Oota, mä luen tän eka loppuun, Rakkaudesta kirjoihin, Nenä kirjassa, Kirjava kukko ja Kirjavalas.


J. K. Johansson: Laura
Tammi 2013, 221 s. 

21.6.2013

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja


Toissa päivänä postiluukusta kolahti tilaamani ja kauan odottamani kirjablogeista ja kirjabloggaamisesta kertova Rivien välissä. Pienen soman kirjan ovat kirjoittaneet itsekin kirjabloggaavat Katja Jalkanen ja Hanna Pudas. Kiitos heille kirjan kirjoittamisesta, sillä Rivien välissä on todella mielenkiintoista luettavaa!

Kirjablogikirja käsittelee kirja- sekä kirjailijablogeja monelta eri kantilta. Jalkanen ja Pudas avaavat muun muassa kirjabloggaamisen lyhyttä historiaa, kirjabloggaajan profiilia, kirjablogien yhteneväistä mutta silti niin monipuolista sisältöä sekä ruotivat kustantamoiden ja blogien välistä suhdetta ja itse blogitekstejä. Lopussa kerrotaan myös erilaisista blogipalkinnoista ja -tempauksista. 

Kirjassa ääneen ovat päässeet myös monet kirjabloggaajat, sillä kirjaa varten kerättiin kyselyn avulla tausta-aineistoa yhteensä 61:ltä kirjablogia pitävältä. Kirjaan sisältyy siis paljon lainauksia meiltä kirjabloggaajilta, otettuna joko suoraan kyselyn vastauksista tai blogiteksteistä; oli muuten hauskaa löytää joukosta omiakin vastauksia! Kirjaan sisältyy lainauksia myös blogeja pitäviltä kirjailijoilta, joista omaan kyselyynsä vastasi 14.

Rivien välissä ei tuonut minulle paljoa uutta tietoa – olenhan itsekin kirjabloggaaja, joka seuraa yli sataa muuta kirjablogia, joten tämä kirjanystävien oma pieni maailma on minulle hyvin tuttu. Sen sijaan kirjablogeja vain vähän tai ei ollenkaan seuraaville Rivien välissä takuulla tuo uutta. Ajattelinkin antaa kirjan seuraavaksi luettavaksi poikaystäväni äidille, joka on kiinnostunut kirjablogeista, mutta ei pysty niitä eräistä syistä oikein itse seuraamaan, ja odotan tietysti mielenkiinnolla, mitä hän on kirjasta ja sen kirjablogeista välittämästä kuvasta mieltä.

Yllätyin kuitenkin yhdestä tiedosta: "Kirjabloggaajat ovat keskimäärin korkeasti koulutettuja, peräti 90 prosenttia on joko suorittanut korkeakoulututkinnon tai opiskellut yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, mutta joukkoon mahtuu ihmisiä hyvinkin erilaisista taustoista." Se on minusta aika selvää, että paljon kirjoja lukevat ovat usein juuri korkeasti koulutettuja, mutta tätä en ollut kuitenkaan tullut ajatelleeksi koskaan kirjabloggaajien kohdalla. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista 61:stä bloggaajasta on kuitenkin paljon! Fakta on kiinnostava, mutta tietysti tärkeintä on se, että kirjablogia voi pitää kuka vain – iästä, sukupuolesta, uskonnosta, koulutuksesta tai mistä tahansa riippumatta. Ainoastaan kyky lukea, kirjoittaa ja käyttää nettiyhteydellä varustettua tietokonetta on pakollista.

Asia, jota en myöskään ollut aiemmin ajatellut ja joka tuli kirjablogikirjassa esille, on se, että toisen kirjabloggaajan iällä ei vaikuta olevan väliä tämän blogia lukiessa, kommentoidessa tai ylipäänsä seuratessa. Itsekin seuraan blogeja, joiden kirjoittajat ovat minua lähes kymmenen vuotta nuorempia ja niitä, jotka taas ovat kymmeniä vuosia vanhempia, ja pidän molemmista ääripäistä kuin myös kaikesta siltä väliltä. Kirjabloggaajien ikää ei tule edes ajatelleeksi saatika huomaa muiden blogeja lukiessa. Minusta se on todella positiivinen asia.

Rivien välissä on erittäin asiallisen ja myöskin oikean kuvan antava kirja kirjablogeista ja -bloggaamisesta. Se toivottavasti selventää joidenkin jopa ihan vääränlaista mielikuvaa tästä harrastuksesta, jota se siis kaikille kirjabloggaajille ehdottomasti on. Kirjassa on kuitenkin jonkin verran toistoa, mutta en antanut sen häiritä itseäni. 

Tällä kertaa en oikein pysty edes tähdittämään tai muutenkaan arvottamaan kirjaa, sillä olen itse siinä niin sisällä enkä edes halunnut olla puolueeton siitä kertoessani!

Rivien välissä on esitelleet jo myös Sinisen linnan kirjasto sekä Sallan lukupäiväkirja. Mutta luulenpa vahvasti, että tässä on yksi kirjabloggaajien kesän luetuimpia ja blogatuimpia kirjoja. :)

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja
Kansikuva: Kira Leskinen
Avain 2013, 168 s.  

10.6.2013

Syksyn 2013 kirjat

Kesä on vielä alussa, mutta sen verran täytyy kääntää katse kohti syksyä, että listaan ylös kauden kiinnostavimmat uutuuskirjat! Melkoinen määrä niitä taas tuli, vaikka yritinkin valita vain ne kaikista houkuttelevimmat.

Atena:

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (lokakuu)
...koska Harjukaupungin salakäytävät.
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (elokuu)
...koska pörröiset kissat.

Bazar:

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika (elokuu)
...koska alkukielinen teos on kerännyt kehuja.
Eowyn Ivey: Lumilapsi (syyskuu)
...koska olen halunnut lukea kirjan jo kauan aikaa (ja luultavasti minun on pakko lukea se jo ennen suomennoksen ilmestymistä!)

Gummerus:

Maria Semple: Missä olet, Bernadette? (heinäkuu)
...koska adjektiivit pähkähullu ja hersyvän raikas.

Into:

Laura Gustafsson: Anomalia (syyskuu)
...koska se kuulostaa niin eriskummalliselta.

Karisto:

Belinda Bauer: Kadonneet lapset (heinäkuu)
...koska Hautanummi oli jännittävä.
Simona Ahrnstedt: Unelmia ja yllätyksiä (kesäkuu)
...koska se muistuttaa minua Anna Godbersenin Huumaa-sarjasta.
M. L. Stedman: Valo valtameren yllä (heinäkuu)
...koska luin kirjan alkukielisenä ja haluan suositella sitä ihan kaikille!
Magdalena Hai: Kellopelikuningas (kesäkuu)
...koska kiinnostuin nyt lukemaan myös sarjan ensimmäisen osan, Kerjäläisprinsessan.

Like:

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi (syyskuu)
...koska mielenkiintoinen päähenkilö.
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja (syyskuu)
...koska Knausgårdin sarja kiinnostaa minua kovasti.

Otava:

Kjell Westö: Kangastus 38 (elokuu)
...koska en ole vieläkään lukenut yhtäkään Kjell Westöä!
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (elokuu)
...koska päiväkirja ja historia.
Ali Smith: Oli kerran kello nolla (syyskuu)
...koska ihmiskohtalot.
Helen Fielding: Bridget Jones III (marraskuu)
...koska osaako Bridget Jones enää viihdyttää kuin ennen?

Siltala:

Tuomas Kyrö: Kunkku (elokuu)
...koska pidän Kyrön huumorintajusta.

Tammi:

Peter Franzén: Samoilla silmillä (syyskuu)
...koska kirja on jatkoa Franzénin hienolle esikoisromaanille Tumman veden päällä.
Anne B. Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi (elokuu)
...koska 1960-luvun kotirouvat.

Teos:

Malin Kivelä: Muualla (syyskuu)
...koska kohtaamiset ja kohtaamattomuudet.
Maija Muinonen: Mustat paperit (elokuu)
...koska "Ann Miel tietää kuolevansa."
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen (elokuu)
...koska saaristo.

WSOY:

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit (syyskuu)
...koska olen halunnut lukea kirjan jo alkukielisenäkin.
Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää. Tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666-1671 (syyskuu)
...koska pala kiinnostavaa historiaa Suomesta.
Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli (syyskuu)
...koska aiemmat Rubenit ovat aivan ihania!

Huh, lukemisesta ei tule syksyllä pula, vaikka lukisin vain pelkkiä uutuuskirjoja! Tähän kun vielä lisäisi kaikki ne kiinnostavat kirjat, joita maailmalla julkaistaan syksyllä. 

Mitkä syksyn tulevista kirjoista kiinnostavat sinua eniten?

8.6.2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö


Maailmalla suitsutettu Gillian Flynnin jännäri Kiltti tyttö on kiinnostanut minua pitkään. Olinkin lähellä tilata sen itselleni alkukielisenä, mutta WSOY ehtikin ensin lähettää kirjasta minulle ennakkokappaleen. Kirjaan olikin sitten pian tartuttava!

On Nickin ja Amyn viisivuotishääpäivän aamu. Nick lähtee töihin siskonsa kanssa omistamaansa baariin, mutta pian hän saa naapuriltaan kumman puhelun: Nickin ja Amyn talon ulko-ovi on selällään ja heidän kissansa ulkona. Nick lähtee kotiin tarkistamaan tilanteen ja huomaa sitten kauhukseen Amyn kadonneen. Silitysrauta on päällä, teekattila hellalla kiehumassa ja kaiken lisäksi olohuone on mullin mallin, kuin kovan taiston jäljiltä. Amya ei näy missään.

Poliisi ryhtyy tutkimaan Nickin kadonneen vaimon tapausta. Nick kuitenkin tuntuu suhtautuvan tilanteeseen erikoisen rauhallisesti. Hän jopa hymyilee televisiokameroille, kun mediamylläkkä saapuu Mississippijoen varrella sijaitsevaan pieneen kaupunkiin. Suotuisaa tilanteesta ei tee myöskään Nickin jatkuva valehtelu poliisille sekä se, että Amyn ystävien mukaan hän oli väkivaltainen vaimoaan kohtaan. Mutta missä Amy on? Onko hän kuollut vai vielä elossa?

Kiltti tyttö on hyvin vetävä kirja. Alussa mikään ei ole sitä miltä näyttää, vaan pitkin tarinaa lukija takuulla yllättyy kerta toisensa jälkeen. Nickin ja Amyn välinen suhde ja sen historia avautuvat pikkuhiljaa Nickin muistojen ja Amyn päiväkirjamerkintöjen myötä – tapahtumia kuvataan siis sekä Nickin että Amyn näkökulmasta. Heidän näkökulmansa ovat kuitenkin keskenään ristiriitaiset ja alussa lukija joutuukin kovasti miettimään mihin oikein uskoa.

Tarina alkaa siis hyvin lupaavasti ja kyllä se piti minut otteessaankin aina loppuun asti. Minun täytyi ottaa kirja parina päivänä mukaan töihinkin, jotta voisin lukea sitä edes muutaman aukeaman verran lisää lounastauolla ja bussia odotellessani. Valitettavasti en kuitenkaan pitänyt siitä miten tarina päättyy. No, eihän loppu sinällään ole huono, vähän hätäinen vain, mutta hitto miten se on ärsyttävä, suorastaan ällöttävä! Ihan puhisin vihastuksissani viimeisen sivun käännettyäni. Tekisi niin mieli vuodattaa kaikki tähän, mutta en halua pilata kenenkään lukukokemusta. Minun lukukokemukseni kirjan loppu hieman pilasi ja pelkästään sen vuoksi en pitänyt kirjasta kokonaisuudessan niin paljon kuin ehkä jollain toisenlaisella lopulla olisin pitänyt. Voi miten ärsyttävää.

Kiltti tyttö on pienestä toistosta ja loppuratkaisusta huolimatta keskivertoa parempi jännäri. Se ei ole perinteinen sellainen ja se onnistuu aidosti yllättämään. Enkä niin pahasti siihen pettynyt, ettenkö olisi kiinnostunut myös muista Flynnin kirjoista, joten luultavasti tulen tutustumaan myös niihin jännärinnälän taas iskiessä.



Gillian Flynn: Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012)
WSOY 2013, 447 s.