Lukuisa: John Irving: Minä olen monta

Olin ajatellut seuraavaksi lukea John Irvingiltä Viimeisen yön Twister Riverillä, mutta nyt keväällä suomennettu Minä olen monta olikin pakko ottaa saman tien ilmestymisensä jälkeen luettavaksi. Valitsin kirjan lukemiselle erittäin hyvän ajankohdan, sillä viimeisen kuukauden ajan olen paininut sekä kevään viimeisten tenttien että kandiasioiden kanssa, mutta hissukseen lukeminen ei onneksi ollut ongelma Irvingin kohdalla, sillä hänen kerrontansakin on sen verran hiljalleen etenevää.

Minä olen monta on Billy Abbottin elämäntarina. Kirja alkaa hänen nuoruudestaan 1950-luvun Uudesta-Englannista, pienestä kaupungista nimeltä First Sister, jossa Billy elää teatteriperheensä kanssa. Hänen äitinsä on kaupungin harrastelijateatterin kuiskaaja ja täti ja isoisä sen luottonäyttelijöitä. Hameissa ja mekoissa viihtyvä isoisä on kuitenkin aina uskottavampi naisroolin esittäjä kuin Muriel-täti.

Isää Billyllä ei ole, häntä Billy ei ole koskaan tavannut, mutta isäpuolen hän tulee pian saamaan. Isäpuoli herättää hänessä outoja tuntemuksia ja sen jälkeen Billy alkaa huomata ihastuvansa aina vääriin ihmisiin; kirjastonhoitaja neiti Frost ja koulun painijoukkueen kapteeni Jacques Kittredge ovat vasta alkua. Billyn biseksuaalisuus hämmentää monia, koko hänen elämänsä ajan. Etenkään homomiehet eivät hyväksy sitä; he joko kieltäyvät uskomasta, että Billy oikeasti pitää naisista tai sitten hän on epärehellinen ja pelaa vain varman päälle. Myöhemmin Billystä tulee tunnettu kirjailija ja hän saa myös huomata, että elämä seksuaalisesti poikkeavana ei suinkaan ole helppoa.

Irving on kirjoittanut jälleen hyvin mielenkiintoisen kirjan. Se on runsas, ihanan rönsyilevä ja täynnä mitä herkullisimpia henkilöhahmoja. Se sisältää myös painia, karhuja, prostituoituja, kirjoittamista ja kirjailijuutta, kuinkas muuten. Ja kokonaisuus toimii yhä, mikään sivujuonne tai kukaan hahmo ei tunnu ylimääräiseltä. Kirjan suurimpia teemoja ovat seksuaalisuus ja seksuaalinen identiteetti. Minä olen monta taitaa olla ensimmäinen Irvingiltä lukemani romaani, jossa jotkin teemat nostetaan niin vahvasti esiin.

Minä olen montaa on verrattu Garpin maailmaan, ehdottomaan Irving-suosikkiini, ja siksi odotin kirjalta aika paljon. Yhtäläisyyksiä kirjoissa onkin, lähinnä teemojen osalta, mutta Minä olen monta on hyvin paljon tummemman sävyinen ja surullisempi. Pidin hirvittävän paljon Irvingin kirjojen tragikoomisuudesta, mutta täytyy myöntää, että tässä kirjassa sitä ei niin paljoa ole. Hahmojen tempaukset ja sanomiset naurattavat kyllä yhä tässäkin, mutta paljon vähemmän kuin aikaisemmissa lukemissani Irvingeissä. Minä olen monta on jopa melko vakava kirja!

Runsaamman huumorin puutteen lisäksi kirjassa on muutamia suvantokohtia, joiden kohdalla lukemisestani tuli hieman tökkivää. Vaikka sanoin yllä, että mikään tai kukaan ei tunnu kirjassa ylimääräiseltä, niin ehkä jotain olisi voinut kuitenkin tiivistää tai jättää toistamatta. Minä olen monta oli siis pienoinen pettymys, mutta olen kuitenkin iloinen, että luin sen. Pidin lopulta vakavammasta ja erilaisemmasta Irvingistä, koska se oli jotain jota en osannut odottaa.