Hélène Grémillon: Uskottuni


Eletään vuotta 1975. Kustannustoimittajana työskentelevä Camille on vasta menettänyt äitinsä. Isänsä hän menetti jo ollessaan 13-vuotias, mutta saapuvat surunvalittelut luki silloin äiti. Nyt Camillen täytyy lukea ne itse. Eräänä päivänä surunvalittelukirjeiden mukana tulee muista poikkeava, paksu kirje. Siinä ei ole allekirjoitusta, ei mitään muuta tietoa sen kirjoittajasta kuin nimi Louis. Camille uskoo ensin kirjeen tulleen väärään osoitteeseen tai sen olevan jonkin romaanin käsikirjoitus, mutta kun kirjeitä alkaa tulla lisää ja lisää joka viikko, alkaa Camillelle pikku hiljaa selvitä mitä ne merkitsevät. Kirjeet kertovat tarinan 1930-luvulta. Ne kertovat Louisista, joka on ihastunut häntä kahta vuotta nuorempaan Annieen, joka taas tekee jo nuorena hyvin kohtalokkaan päätöksen erään Rouva M:n hyväksi. Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on Camillen kanssa?

Hélène Grémillonin esikoisromaani Uskottuni on ollut jo viime kesästä lähtien lukulistallani. Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika haastoi minut tuolloin lukemaan sen osana Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta. Näin reilusti yli puoli vuotta haasteen heiton jälkeen olen viimein kirjan lukenut ja saanut täten haasteen päätökseen. Hyvä minä! Onko siellä kenties muita mattimyöhäisiä? :D Muut kirjat, jotka haasteen myötä sain luettavakseni, olivat Marina Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta, joka oli ihan ok, ja J. Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani, jonka taas jätin kylmästi kesken. Grémillonin kirjan sen sijaan luin loppuun ilomielin ja se osoittautui näistä haastekirjoista parhaimmaksi lukukokemukseksi.

Uskottuni on hyvin kiehtova – ja erityisen koukuttava – kirja. Kun sen aloitat, sinulla ei ole mitään käsitystä miten se tulee päättymään. Kun asioita vihdoin aletaan vaivihkaa paljastaa, tuleekin kohta uusi käänne ja kaikki luetut sivut näyttäytyvät taas aivan uudessa valossa. Minä mietin jo yhdessä vaiheessa, että mihin enää uskon, onko tämäkään totta? Mutta juuri sen takia kirja pitää niin hyvin otteessaan ja sen sivut kääntyvät melkein kuin itsekseen.

Kirjan rakennekin toimii. Suurimman osan ajasta kirjassa ollaan 30-luvun Pariisissa ja sen lähiympäristössä ja tuo aika avautuu 70-luvulla elävälle Camillelle Louisin kirjeiden kautta. Kirjeet ja kirjeromaanit ovat minusta kiehtovia ja vaikka tämä ei nyt mikään varsinainen kirjeromaani olekaan, niin pidin kovasti siitä, että tarinaa vietiin eteenpäin juuri kirjeiden avulla. Pidin kirjan henkilöistäkin siinä mielessä, että alkuvaikutelmani heistä ei todellakaan pitänyt paikkansa vaan he tosissaankin osasivat yllättää. Loppujen lopuksi he olivat kyllä melkein kaikki varsin ikäviä tyyppejä enkä asettunut lopulta kenenkään muun kuin Camillen puolelle.

Uskottuni ei ollut minulle mikään maailman ravisuttavin lukukokemus, vaikka lähes kaikki kirjassa tuntuivatkin olevan kohdallaan. Nautin eniten juonivetoisista kirjoista, se on tullut selväksi, ja Uskottuni vastasi siihen nautintoon todella hyvin. Täystyrmäykseen kirja ei kuitenkaan aivan yltänyt.

Kirjaa on luettu blogeissa ahkerasti ja siihen on ihastuttu muuan muassa seuraavissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Kirjainten virrassa, Järjellä ja tunteella, Riinan kirjapinot ja Luettua. (Vähän) vähemmän ihastuneita ollaan oltu esimerkiksi näissä blogeissa: Mari A:n kirjablogi, Erjan lukupäiväkirja, Kirjava kammari ja Tarinauttisen hämärän hetket.

✩✩

Hélène Grémillon: Uskottuni (Le Confident, 2010)
Suom. Anna-Maija Viitanen
Otava 2012, 268 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,