Aki Ollikainen: Nälkävuosi


"Kuoleman väri on valkoinen. Hautajaisissa pukeudutaan mustaan, elävät pukeutuvat. Vainajakin on mustissaan, kun se on puettu parhaimpiinsa mitä eläessään on omistanut, mutta kasvot sillä on aina valkoiset. Kun sielu jättää ihmisen, vain valkoinen jää jäljelle."

On vuosi 1867. Suomen suuret nälkävuodet. Loputtoman tuntuinen talvi ja nälkä pakottavat ihmiset liikkeelle, kerjuulle. Kerjäläisjoukot vaeltavat kylästä toiseen, mutta leipää ei riitä kaikille. Viimeisestäkin murusesta käydään kovaa taistelua. Kerjäläisjoukon jatkeena on pieni Mataleena äitinsä ja pikkuveljensä Juhon kanssa. Heidän määränpäänään on kullanhohtoinen Pietari, jossa nälkää tuskin tunnetaan.

Samaan aikaan Helsingissä parempiosaiset Teo ja Lars Renqvist kamppailevat omien elämiensä kanssa. Elämien, joissa nälkä ei ole läsnä, mutta joissa nälkävuodet koskettavat heitä muilla tavoin. Kaiken kurjuuden keskellä veljekset kuitenkin tekevät erään inhimillisen ratkaisun.

Huh. Mitä minä juuri luin? Aloitin Aki Ollikaisen esikoisen Nälkävuoden eilen illalla, sain sen päätökseen tänään päivällä. Olisi kyllä tehnyt mieli jatkaa kirjan lukemista yömyöhään asti, mikä on minulle melko harvinaista. Ei voi sanoa kuin että nyt minä vasta todella ymmärrän kirjan saaman Finlandia-ehdokkuuden ja Blogistanian Finlandian voiton. Nälkävuosi on hieno pieni kirja.

Ollikainen kirjoittaa mahdottoman kauniisti lyhyin lausein. Kaikki on kuvattu myös hyvin realistisesti eikä se yhtään vähennä kirjan kauneutta, vaikka ovathan tapahtumat suurilta osin silti hirveän kurjia. Kaikki tulee pelottavan lähelle. Pystyin haistamaan pakkasenpureman viiman, näkemään reessä istuessani tienposkessa kulkevat rääsyläiset ja tuntemaan lämmön, joka säteilee uuniin sytytetystä tulesta. Tunsin myös Helsingin herrojen omanlaisensa tuskanlän kahlitseman kansan edessä. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin iholle tulevaa teosta.

Parempiosaisten ihmisten ja nälästä kärsivän köyhemmän väestön välinen ristiriita on kirjassa hyvin korostunut. Mutta niinhän se vain meni, vaikka se tuntuisi kuinka epäreilulta. Vastakohtaisuuksien asettaminen onnistuu Ollikaiselta hyvin, sillä kirjaa lukiessa tulee todella mietittyä molempia osapuolia. Ylipäänsä kirja herättää paljon ajatuksia ja tunteita. Enemmän minua kiinnosti ja kosketti kuitenkin Mataleenan perheen vaiheet. Pääsevätkö se koskaan Pietariin asti? Selviytyvätkö he loputtomasta talvesta? Koittaako kevät koskaan?

Nälkävuosi pitää otteessaan alusta loppuun saakka. En olisi malttanut laskea sitä käsistäni ollenkaan. Enkä löydä sanoja kuvaamaan miten upea lukukokemus oikein oli. Uskon lukukokemuksen vain vahvistuvan mielessäni kun aika kuluu. Ja entä sitten kirjan ulkoasu? Ihan mielettömän kaunis, niin ulkoa kuin sisältä. Kirjaa tekee vain mieli hypistellä koko ajan. Jopa isäni, joka ei koskaan lue kirjoja tai muutenkaan oikein välitä niistä, kommentoi kirjaa hienon näköiseksi.

Nälkävuosi on koskettava ja mahdottoman taidokas pieni kirja. Lukekaa, lukekaa, lukekaa ken ei kirjaan ole vielä tutustunut!

P.S. Kirkonkirjoja ja niiden kuolinluetteloita katsoo taas vähän eri silmin, vaikka nälkävuosien vaikutuksista Suomen väestöön onkin jo ollut tietoinen. Digitaaliarkistostahan löytyy seurakuntien arkistoja paikkakunnittain. Mielenkiintoisia, suosittelen tutustumaan.

Nälkävuotta on luettu paljon, muun muassa seuraavissa blogeissa: Luen ja kirjoitan, Luettua elämää, Kolmas linja, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Villasukka kirjahyllyssä ja Lumiomena.


Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala 2012, 141 s.

Tunnisteet: , , , , ,