Listarakkautta: Kirjoja, joita en jostain kumman syystä ole vielä lukenut

Jee, Listarakkautta palaa vihdoin pitkäksi venähtäneeltä tauoltaan! Joululomaksi aiottu tauko venyi helmikuulle asti mm. kiireiden ja niistä johtuneen väsymyksen takia, mutta nyt on taas intoa ja jaksamista pohtia ihania kirjallisia listoja!
 
The Broke and the Bookish -blogin Top Ten Tuesdayn listauksista listaan tänään kymmenen kirjaa, joita en jostain kumman syystä ole vielä lukenut. En aio listata sellaisia kirjoja, jotka ovat minulta lukematta pelkästään klassikkoasemansa vuoksi, vaan kirjoja, jotka minua myös oikeasti kiinnostavat, mutta jotka jostain ihmeen syystä ovat vielä lukematta.
 
1. Sofi Oksanen: Puhdistus
Olen aikonut lukea kirjan siitä lähtien kun se julkaistiin, mutta yhä edelleen se on lukematta ja jää koko ajan muiden kiinnostavien kirjojen jalkoihin. Puolittain lupaan itselleni, että tänä vuonna on Puhdistuksen aika!
 
2. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja menee samaan sarjaan kuin edellinen, sillä sekin on ollut lukulistallani julkaisustaan lähtien.
 
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Historian opintojen myötä olen alkanut lämmetä Suomen historiasta kertoville romaaneille, vaikkei kotimaan historia vastaakaan eniten kiinnostuksenkohteitani. Westön kirja on alkanut kiinnostaa minua ihan eri tavalla tässä viime vuosina.
 
4. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jotenkin olen jo vakuuttunut siitä, että Morton on minun kirjailijani, vaikken ole lukenutkaan häneltä yhtäkään teosta. Jälleen puolittain lupaan, että Paluu Rivertoniin on luettu tänä vuonna. Kirja löytyy omasta hyllystäni, joten sen metsästämiseen kirjastosta tai kirjakaupasta ei edes tarvitse tuhlata aikaa.
 
5. Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
Hmm, kuinkahan monta vuotta olen lupaillut poikaystävälleni lukea tämän kirjan? Jos kirja olisi ohuempi, se olisi ehkä jo tullut luettua... joten tämän lukemattomuudelle löytyi näemmä jopa syy!
 
6. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Luen vähän modernia tai sitä vanhemman aikakauden kirjallisuutta, mutta olisi ihan kiva sivistää itseään niiltäkin ajoilta, joten esimerkiksi F. Scott Fitzgeraldiin tutustuminen ei varmaankaan olisi pahitteeksi. Kultahatusta on tulossa tänä vuonna uusi leffa, jota tähdittää ihan huiput näyttelijät, joten ehkä kirja tulee luettua vihdoin tänä vuonna.
 
7. Charles Dickens: Saiturin joulu
Olen aikonut lukea Saiturin joulun jo parina menneenä jouluna, mutta koskaan sitä ei kuitenkaan ole tullut lainattua kirjastosta! Haluan ajoittaa kirjan lukemisen juuri jouluun, joten se saa nyt vielä odottaa vähintään ensi jouluun saakka.
 
8. Margaret Powell: Below Stairs
Kirja, joka on inspiroinut tv-sarjoja Downton Abbey ja Upstairs, Downstairs. MIKSI se on jäänyt minulta vielä lukematta?!
 
9. Ian McEwan: Sovitus
McEwan on todella kehuttu kirjailija, mutta en ole lukenut häneltä vielä yhtäkään teosta. Sovitus löytyy kirjahyllystäni ja sen elokuvaversio on kiinnostanut jo kauan, joten olisiko jo aika?
 
10. Jeffrey Eugenides: Middlesex
McEwanin tavoin Eugenides on hyvin pidetty, mutta sama juttu: en ole lukenut häneltäkään vielä mitään. Middlesexin tilalla voisi ihan hyvin olla myös Virgin Suicides tai Naimapuuhia.
 
Tämän listan tekeminen toimikin erittäin hyvänä muistuttajana itselleni. Toivonkin, että näistä tulisi luettua tänä vuonna monta, monta, monta!

Tunnisteet: