Sergei Lukjanenko: Yöpartio


Sergei Lukjanenkon Yöpartio on samannimisen viisiosaisen sarjan aloitusosa. Yöpartion päähahmo ja minäkertoja on moskovalainen Anton, keskivertoinen ja muutenkin hyvin tavallisen tyypin oloinen velho, joka kuuluu Muihin ja työskentelee Valon palvelijana Yöpartiossa. Yöpartion vastapainona maailmassa on myös Päiväpartio, joka koostuu Pimeyden palvelijoista. Näiden lisäksi on vielä tavalliset ihmiset, joilla ei ole harmainta hajuakaan partioiden olemassaolosta sekä Muihin kuuluvat, jotka eivät ole (vielä) valinneet puoliaan.

Partioiden tehtävänä on pitää Valo ja Pimeys tasapainossa. Kumpikaan ei saa päästä niskan päälle, vaikka sitä sitkeästi yritetäänkin molemmissa leireissä. Pimeydellä on taipumus käyttää tavallisia ihmisiä hyväkseen taistelussa vallasta, mutta Valo pyrkii suojelemaan kansalaisia. Tämä ei kuitenkaan ole ihan mutkatonta, sillä toisinaan Valonkin palvelijoiden on jouduttava joustamaan periaatteistaan jonkin suuremman hyvän vuoksi. Jako hyvään ja pahaan ei ole siis aivan selkeä. Se vain aluksi tuntuu selvältä Antonin, Valon palvelijan, näkökulmasta katsottuna. Mutta ei ihmekään, että Anton itsekin menee kirjan edetessä hämilleen omasta identiteetistään.

Kirja koostuu kolmesta erillisestä episodista, jotka kuitenkin ovat kronologisessa järjestyksessä. Tapahtumat vain ovat erit ja Valon ja Pimeyden salaisuuksia raotetaan tarinoiden kuluessa vähän kerrallaan. Aluksi kirjan idea vaikutti raikkaalta, etenkin sellaiselle, joka ei juuri spefiä lue. Mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä enemmän tylsistyin. Kolme tarinaa muistuttivat minusta liikaa toisiaan eikä missään asiassa oikein edetty. Voi olla, että seuraavat neljä osaa tuovat tarinankulkuun jo vähän jotain uutta, mutta en taida ottaa sitä riskiä.

Pidin kyllä etenkin Antonin hahmosta, sillä hän on vain niin ihanan tavallinen. Ei mikään sankari, vaan todellakin varsin inhimillinen tyyppi. Pidin myös Lukjanenkon luomasta vaihtoehtoisesta maailmasta, Valosta ja Pimeydestä. Mutta se tärkein, itse tarina, lässähti eikä se enää oikein jaksanut kiinnostaa jostain kirjan puolivälistä lähtien. No, vanhojen juurtuneiden tapojeni mukaan luin kirjan kuitenkin loppuun, mutta eipä se odotettu pelastus tarinalle sieltä kuitenkaan tullut. Saan siis jälleen muistuttaa itseäni siitä, että kyllä sen kirjan voi jättää ihan huoletta kesken, jos siitä ei saa enää revittyä mitään irti.

Kirjasta on pidetty minua enemmän mm. seuraavissa blogeissa: Morren maailma, Jossun lukupäiväkirja, Elämää ja aspartaamia, Kirjamielellä ja Vinttikamarissa.


Sergei Lukjanenko: Yöpartio (Notšnoi Dozor, 1998)
Suom. Arto Konttinen
Into 2012, 414 s. 

Tunnisteet: , , , ,