7.10.2012

Kesken jäänyt Viimeinen mohikaani


Jätän hyvin harvoin kirjan kesken, vaikka se ei miellyttäisikään oikein missään vaiheessa. Olen aina ajatellut, että no, minä vain olen sellainen, tunnollinen lukija. Mutta eilen, tuskailtuani ainakin jo kaksi viikkoa J. Fenimore Cooperin Viimeisen mohikaanin kanssa, koin valaistumisen. Miksi tuhlata aikaansa huonoon kirjaan, kun niitä hyviä, ihania ja parhaita kirjoja on maailma pullollaan? Ja niitä tulee minun elinaikanani vielä vaikka kuinka paljon lisää. 

Nyt siis otan ihan uuden asenteen kirjojen lukemiseen. Luovutan jos kirjan lukeminen ei enää tunnu mukavalta ja etenkin jos lukemisesta tulee pakkopullaa. Miksi yrittää väkisin, kun aina voi vaihtaa johonkin parempaan kirjaan?

Kynnys J. Fenimore Cooperin Viimeisen mohikaanin keskeyttämiseen oli kuitenkin hieman suurempi, sillä sain sen Bibliofilen Disalta Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen myötä luettavakseni. Silloin jo vähän pelkäsinkin, että tulenkohan pitämään kirjasta, sillä se on täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. No, aavistus piti siis lopulta paikkansa eikä Viimeinen mohikaani osoittautunut yhtään minun kirjakseni. Kirjan alussa olin vielä melko kiinnostunut tarinasta, mutta kyllästyin, kun se ei oikein tuntunut etenevän mihinkään. Luin kirjaa noin puoliväliin asti ja siihen mennessä ei oikein ehtinyt tapahtua muuta kuin tappeluja, taisteluja, väijymistä, piileskelyä ja muutama kidnappaus. Voi kuulostaa melko vauhdikkaalta menolta, mutta ei se sitä kuitenkaan oikeasti ollut. Tuskastuin myös kirjan kieleen. Se on vanhahtavaa (painokseni on peräisin vuodelta 1954 ja kirja itsessäänhän on jo julkaistu vuonna 1826) ja lisäksi lauserakenteet ovat paikoitellen kummallisen monimutkaisia.

Toisaalta Viimeinen mohikaani sopi hyvin haastekirjaksi, sillä siinä todella oli haastetta. Niin paljon, että en kyennyt edes lukemaan sitä loppuun. Otin riskin, mutta se, että rakastuinko, kävi varmaan jo hyvin selväksi. :) Mutta hei, tajusin sentään viimeistään nyt sen, että kaikkea ei tarvitse tai edes kannata lukea loppuun asti.

Jos Viimeinen mohikaani alkoi teilauksestani huolimatta kiinnostaa, lukekaapa mitä Jokke kirjasta tuumasi. Minä en viitsinyt alkaa enää edes muistelemaan kirjan alkuasetelmia, joten hyvän juonikuvauksenkin löytää Joken kirjanurkasta!

16 kommenttia :

  1. Hienoa Laura, että olet löytänyt avaimen pieneen onneen! Kunpa minäkin oppisin oikeasti jättämään kirjoja kunnolla kesken.

    Jos muutaman ensimmäisen sivun jälkeen on olo, että ei, niin en lue, mutta sitä ei voi vielä sanoa kesken jättämiseksi, kun ei sitä ole edes kunnolla aloittanut. Jos olen lukenut puoleen väliin, niin pakotan itseni lukemaan loputkin. HU-OH.

    Mutta mikä olisi sopiva sivumäärä jättää kesken? Minä aina ajattelen, että no "tämä on vasta alkua, tämä voi vielä parantua" tai "olen vasta puolessa välissä, kokeillaas vielä hetki" tai "olen JO puolessa välissä, äkkiäkös tämän loppuun lukee". Aika monta kehnoa kirjaa on väkisin tullut luettua, ja mitä siitä on jäänyt käteen? Ei mitään.

    Eli sanon vielä, nostan sinulle kuvitteellista hattua tästä oivalluksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvitteellisen hatun nostosta :D Tämän oivalluksen tekemiseen meni kyllä yllättävän kauan aikaa, lähemmäs 20 vuotta!

      Mutta saa nyt nähdä miten lupaukseni toimii käytännössä, sillä ongelmasi kuulostaa hyvinkin tutulta. Muutaman ensimmäisen sivun jälkeen ei tietenkään voi vielä lopettaa, sillä eihän silloin voi vielä tietää kirjasta juuri mitään ja sitten taas puolivälissä sitä ajattelee, että kun olen lukenut jo näin paljon, on sama lukea loppuun. Minulla on aina ollut myös sellainen ajattelutapa, että vaikka kirja olisi ollut kuinka huono, niin luen sen silti loppuun, koska loppuhan voi yllättää vaikka kuinka positiivisesti! No, yleensä ei yllätä, joten ihan turha ajatella niin.

      No, jospa tämä tästä toimisi. Täytyy harjoitella ja pitää samalla mielessä kaikki ne huonot kirjat, jotka on tullut luettua loppuun asti :D

      Poista
  2. Hyi, Viimeinen Mohikaani :D Joskus luin 1/3, mutta sitten alkoi nukuttaa ja tylsistyttää sen verran paljon etten enää jaksanut. Enkä edes ollut väsynyt, tarina oli vaan jotenkin niin puuduttava :P

    Munkin on täytynyt opetella jättämään kirjoja kesken, mutta yleensä sovellan sitä vain yli 300 sivun kirjoihin. Sitä ohuemmat jaksaa juuri ja juuri kahlata läpi, mutta jos esim. joku 700-sivuinen tiiliskivi ei ole ennen puoltaväliä napannut mukaansa niin turhahan sitä on enää yrittää väkisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuduttava kuvaa hyvin minunkin lukukokemustani. Vaikka tapahtumia periaatteessa riittikin, niin ne olivat kuitenkin liian samankaltaisia keskenään ;(

      Ohuemmat kirjat tosiaan tulee helpommin luettua loppuun kuin paksut. Tämä Viimeinen mohikaani oli kuitenkin poikkeus :D

      Poista
  3. Kiitos linkkauksesta, ja respektit rehellisyydestä.

    Kuten omaan postaukseen kirjoitin on juoni hieman sekava, ja piti lukea alusta kerran uudestaan.

    Lukumotiivini oli se, että kyseessä on kuuluisa "intiaanikirja", ja sen tehtävän kirjan lukeminen täytti, enkä pidä sitä ollenkaan huonona, luulen kuitenkin, että tämä on enemmän ns. poikakirja, vaikka itse pidän mistä tahansa kirjasta olkoon se mitä genreä hyväänsä, tyttökirjat ovat hyviä, jos kirja itsessään on hyvä, joten en pidä luokittelusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, juoni on vähän sekava eikä vanhahtava kieli auttanut asiaa yhtään. Minulla oli motiivina kirjan suhteen se, että koska opiskelen historiaa, voisi kirjan tarina syventää tietämystäni Yhdysvaltain vapaussodasta, mutta eipä sekään auttanut. Ehkäpä elokuva voisi toimia paremmin.

      Minäkin mietin tuota poikakirjan käsitettä ja on varmaankin niin, että Viimeistä mohikaania lukevat enemmän pojat kuin tytöt - ja pojat luultavasti pitävät kirjasta enemmän :)

      Poista
  4. Onnittelut oivalluksesta! :) Joskus minäkin luin kaikki sitkeästi loppuun, mutta sitten hoksasin että hei, ei mun ole mikään pakko! Olen sen verran helppo miellytettävä (ja osaan kai useimmiten valita itselleni sopivat kirjat) että aika harvoin tunnen tarvetta jättää kirja kesken. Mutta jos tunnen, se keskenjättämispäätös tuntuu ihanan vapauttavalta ja mieleen alkaa heti tulvia kaikkia upeita mahdollisuuksia siitä, mitä voisin seuraavaksi lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täällä ilmestyi samoihin aikoihin myös kirjasta arvio, johon ehkä voit hyvin eläytyä... :)

      Poista
    2. Minäkin osaan nykyään valita aika hyvin luettavakseni sellaisia kirjoja, joista tiedän pitäväni, mutta joskus tulee Viimeisen mohikaanin tapaisia huteja :D Nyt vaan opettelemaan niiden hutien jättämistä kesken!

      Haha, hauskaa, että muuallakin oltiin juuri luettu sama kirja ja tykätty yhtä vähän :D Täytyy alkaa seurata tuota blogia, ehkä muitakin yhtäläisyyksiä kirjamaussa tulee vastaan :D

      Poista
  5. Onnea vapautuneelle lukijalle! Minullakin on vaikeuksia tuon "tämä on vasta alkua -> olen jo puolivälissä -> ehkä loppu on hyvä" -ilmiön kanssa. Yritän lopettaa kesken hyvissä ajoin, jos ei nappaa, koska muuten on pakko lukea loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli vapauttava päätös ja toivottavasti se pitää! :)

      Poista
  6. Hahaa, hyvä Laura, nyt voin nimittäin tunnustaa, että itsellä kävi samoin :D Pääsin noin sata sivua eteenpäin, ja siitä on niin kauan aikaa, etten oikein edes muista, mitä ehti tapahtua. Kuitenkin mieli tekee ajatella, että "vielä jonain päivänä luen sen loppuun", onhan kyseessä kuitenkin klassikkokirja. Haluaisin myös voida vertailla, kuinka paljon alkuperäistekstistä on poimittu elementtejä elokuvaan, joka puolestaan on yks lemppareista.

    Tuon kummallisen lauserakenteen muistan hyvin, jännää kuinka erityylistä kieli on aikoinaan ollut, niin kirjailijan itsensä kuin suomentajan taholta. Toinen intiaani-teemainen kompastuskiveni on "Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen", jota eräs sukulainen kehui vuolaasti -on tosin historiallinen teos, joka ehkä puuduttaa ainakin siinä alkupätkässä, jonka olen lukenut :D

    Kaikki kirjat eivät ole kaikkia varten, niinhän se vain on. Uskallan silti veikata että sinun heittämäsi John Irving on hiukan viihdyttävämpää xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, voi ei :D Tämä kirja ei sitten ollut yhtään meitä kumpaakaan varten! Elokuvaa voisin minäkin kokeilla joskus.

      Minusta tuntuu nyt, että en taida pitkään aikaan kokeilla yhtäkään intiaanikirjaa :D

      Toivotaan, että Irving viihdyttää enemmän, vaikka hänenkin kirjansa ovat välillä vähän matelevia, mutta itse pidän hänen tyylistään :)

      Poista
  7. Huoh, voi kun minäkin oppisin keskeyttämisen jalon taidon, jos kirja ei anna minulle yhtään mitään...

    Viimeistä mohikaania en ole lukenut, mutta elokuva on loistava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvaa tunnutaan kehuvan paljon, täytyy katsoa se jossain sopivassa välissä :)

      Niin, saa nähdä, että miten tämä minun "lupaukseni" tulee toimimaan. Toivottavasti hyvin!

      Poista
  8. Viimeinen mohikaani meni, 7 miljardia möhöä ja kaania tuli ja leimaus ja pamaus ja paisumus. Sulin hatussa nyt juhlii kovin broilerifabriikki, jousi kiristyy kun riisiä pukkaa yks kaks. Tiipii to me.
    http://suolasuinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista