A. A. Milne: The Complete Winnie-the-Pooh

En löytänyt samaa kantta kuin omassani on, mutta nämä ne vasta kauniita ovat

Olen tänä syksynä lukenut useammankin lasten- tai nuortenkirjan, mutta ainakin yksi vielä maistui. En ole lukenut sitten heinäkuun mitään englanniksi ja sillä perusteella tämä kaksi A. A. Milnen Nalle Puh -klassikkoa (Winnie-the-Pooh ja The House at Pooh Corner) yksissä kansissa sisältävä painos valikoitui luettavakseni.

Jo pienenä pidin kovasti Nalle Puhista, mutta yhtäkään Milnen Nalle Puh -kirjaa en ole aiemmin lukenut. Lapsena katsoin lähinnä kirjoihin perustuvaa animaatiosarjaa. Hahmoista suosikkini olivat ujo ja arka Nasu sekä Ihaa, tuo kirjallisuuden kenties pessimistisin hahmo. Huomasin edelleen pitäväni näistä hahmoista eniten, jopa samastuvani niihin. En kylläkään ole (enää) erityisen arka tai ujo enkä pessimistinenkään, mutta tietyissä tilanteissa koen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta Nasun ja Ihaan kanssa.

The Complete Winnie-the-Pooh sisältää siis kaksi erillistä kirjaa, jotka puolestaan sisältävät lyhyitä, hauskoja tarinoita Puolen hehtaarin metsästä ja siellä asuvien hahmojen seikkailuista aina Möhköfantin metsästyksestä ja pohjoisnavalle suuntautuvasta tutkimusretkestä lähtien. Painoksen kauniin ja tunnelmallisen alkuperäiskuvituksen on taiteillut E. H. Shepard.

Luin kirjan kansien sisältämät tarinat putkeen, mutta nyt ajateltuna ne olisivat toimineet paremmin pieninä annoksina nautittuina. Etenkin toisen kirjan kohdalla ne alkoivat hieman toistaa samaa kaavaa, vaikka yhä herttaisia olivatkin.

Lainaus tarinasta "In which Eeyore has a birthday and gets two presents", missä Piglet on matkalla Eeyoren luokse lahjansa, sinisen ilmapallon, kanssa. Kiirehtiessään perille Piglet kuitenkin kompastuu ja kaatuu pallon päälle, joka poksahtaa rikki:

"Piglet lay there, wondering what had happened. At first he thought that the whole world had blown up; and then he thought that perhaps only the Forest part of it had; and then he thought that perhaps only he had, and he was now alone in the moon or somewhere, and would never see Christopher Robin or Pooh or Eeyore again. And then he thought, 'Well, even if I'm in the moon, I needn't be face downwards all the time,' se he got cautiously up and looked about him.
He was still in the Forest!
'Well, that's funny,' he thought. 'I wonder what that bang was. I couldn't have made such a noise just falling down. And where's my balloon? And what's that small piece of damp rag doing?'
It was the balloon!
'Oh dear!' said Piglet. 'Oh, dear, oh, dearie, dearie, dear!'"

Yhdeksästoista luettu teos TBR 100 -listaltani. 

✩✩✩✩

A. A. Milne: The Complete Winnie-the-Pooh
Dean & Son 2009, 316 s.      

Tunnisteet: , , , , , ,