Lukuisa: Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Klarissa perheineen muuttaa Bostoniin, sillä Klarissan mies saa mahdollisuuden työskennellä kaupungissa vuoden ajan. Klarissa luopuu vuodeksi urastaan ja päättää kokeilla miltä vuosi kahden pienen lapsen kotiäitinä tuntuu. Samalla hän voisi yrittää toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa kirjoittaa kirja. Mutta jo lentokoneessa matkalla Yhdysvaltoihin Klarissa näkee jo lapsuudestaan tutun ahdistavan unen, jonka pääosassa on salaperäinen Corinne-niminen nainen. Yhdysvalloissa unet alkavat piinata Klarissaa jatkuvasti ja pian ne vaikuttavat jo Klarissan arkeen ja parisuhteeseenkin. Kuka Corinne oikein on? Miksi Klarissa näkee hänestä unia?

Oli todella jännittävää tarttua tähän Kirjava kammari -blogia pitävän Karoliina Timosen esikoiskirjaan Aika mennyt palaa, vaikken häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Luen kuitenkin vakituisesti hänen ihanaa, omannäköistä blogiaan, josta usein poimin omalle lukulistalleni erityisesti toistaiseksi suomentamattomia kirjavinkkejä. Minua hieman huoletti kirjaa aloittaessani, että vaikuttaako Timosen "tuttuus" lukukokemukseeni, alanko esimerkiksi etsiä yhtäläisyyksiä kirjan päähahmon ja kirjailijan välille. Myönnän, että näin oli aluksi, sillä minusta tuntui, että kirjan päähahmo Klarissa muistuttaa osittain kirjailijaa. Ajatus tuntuu hullulta, koska enhän edes tunne Karoliinaa! Muistuttavuus ei kuitenkaan missään nimessä ollut huono asia ja ehkä se on ollutkin Timoselta tarkoituksellista, mutta enhän minä muiden kirjailijoiden suhteen mieti, että muistuttaako jokin päähahmo kirjailijaa. Pääsin kuitenkin alun jälkeen irtautumaan näistä mietteistäni ja lopun kirjasta luin kuin mitä tahansa muuta kirjaa.

Pidän Timosen tyylistä kirjoittaa niin selkeästi. Arvioista olen lukenut, että kirjan kieli on ollut joidenkin makuun hieman liian arkista, mutta minulle se sopii. Tuskailin vähän aikaa sitten Jenni Linturin Isänmaan tähden -teoksen epäselvyyden kanssa, mutta Aika mennyt palaa on ihanan selkeä olematta kuitenkaan liian avonainen. Kirjassa on kuitenkin selitteleviäkin kohtia, mutta eivät ne minua suuresti häirinneet. Kaiken kaikkiaan kielen suhteen jäi sellainen olo, ettei Timonen yritä liikaa, mikä on minusta hyvin positiivista.

Tarinan juju avautuu vähitellen Klarissan näkemien unien ja hänen tekemiensä oivallusten kautta, mutta lukija todennäköisesti arvaa sen jo varhaisessa vaiheessa, minä ainakin arvasin. Ehkä joitakin se voi häiritä, mutta minusta tämän kirjan vahvuudet ovat muissa asioissa kuin yllätyksellisyydessä tai sen puuttumisessa, vaikka yllätyksistä kamalasti pidänkin. Ensinnäkin kirjan hahmot ovat uskottavia. He tekevät virheitä, mutta myös oppivat niistä. Ajankuvauskin on kaunista niin nykyajan kuin unimaailman osalta. Toiseksi kirjassa on selkeitä teemoja ja aiheita, joihin monen on helppo samastua: äitiys, anteeksiantaminen, parisuhde ja naiseus muutamia mainitakseni. Kolmanneksi tarina kokonaisuudessaan on kekseliäs ja erilainen. En muista aiemmin lukeneeni mitään vastaavaa.

Siispä nautin kirjan lukemisesta. Se on vahva esikoinen ja mielenkiintoinen lukuromaani. Vaikka jo tarinan alussa arvaisi tulevan, on silti pakko saada tietää miten kaikki päättyy. Ravistuttava loppu toi minullekin jo yllätyksiä mukanaan.