John Irving: Oman elämänsä sankari


John Irving kuuluu lempikirjailijoideni joukkoon, vaikka olen lukenut miehen tuotannosta vasta neljä kirjaa. Ensin luin Garpin maailman ja sitä seurasivat Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit eli juuri ne Irvingin luultavasti tunnetuimmat ja pidetyimmät teokset. Garpin maailma on kenties paras lukemani kirja ikinä. Pitkän Irving-tauon jälkeen luin Oman elämänsä sankarin, mutta kaikki ei mennytkään ihan putkeen. Toisaalta vähän pelkäsinkin sitä, pelkäsin, mitä annettavaa Irvingin muilla kirjoilla on mainittujen kolmen upean teoksen jälkeen. Siitäpä se pitkä tauko johtuikin.

Oman elämänsä sankari on kertomus orvosta Homer Wellsistä, joka asuu muiden orpolasten kanssa St. Cloud'sin orpokodissa. Lukuisista adoptioyrityksistä huolimatta Homer palaa aina uudestaan ja uudestaan St. Cloud'siin, hän kuuluu sinne. Sitä mieltä on lopulta myös orpokodin johtaja tohtori Larch, joka päättää perehdyttää Homerin Luojan työhön. St. Cloud's ei ole tavallinen orpokoti vaan se on myös paikka, jonne naiset voivat tulla synnyttämään sekä abortoimaan ei-toivotut lapsensa. Jälkimmäinen täytyy tehdä salaa, sillä 1900-luvun alun Yhdysvalloissa abortti on oleva vielä pitkään laiton toimenpide. Tohtori Larchin opastuksella Homerista tulee taitava gynekologian tuntija. Tohtori kaavailee hänestä jopa seuraajaa itselleen, kunnes parikymppisen Homerin tie vie pois orpokodista, pidemmäksi aikaa kuin tohtori olisi toivonut. Millaiseksi Homerin, oman elämänsä sankarin, elämä lopulta muodostuukaan?

Hyvin mielenkiintoista Oman elämänsä sankarissa on sen teemat: orpojen asema viime vuosisadan alun Yhdysvalloissa, abortin oikeutus, erilaiset moraalikysymykset ja rakkauden eri muodot. Irving kirjoittaa näistä asioista helposti, paasaamatta ja mustan huumorin keinoin. Kirjassa on Irvingin tapaan myös laaja henkilögalleria ja laajalla tarkoitan myös henkilöiden erilaisuutta. He ovat helposti lähestyttäviä ja samastuttavia. Petyin kuitenkin Homerin hahmoon. Olisin kaivannut mieheen jotain ytyä, vähän potkua persuksille. Loppua kohden kuitenkin pidin hänestä enemmän.

Kehun kirjaa myös siitä, että se on hieman erilainen kuin aiemmat lukemani Irvingit. Takakansi kertoo, että "Irving on luonut nahkansa: tässä romaanissa ei painita, ei käydä Wienissä eikä temppuilla karhujen kanssa. Mutta irvingmäinen kertojanote on ennallaan --." ja olen samaa mieltä. Irvingmäiset tunnusmerkit eivät ole kirjassa esillä, mutta ehdottoman Irvingiä tämä on silti. Esimerkiksi irvingmäinen huumori kukkii myös Oman elämänsä sankarissa, mutta minusta vaisummin, ja kerronta on osan ajasta hyvinkin poukkoilevaa ja rönsyilevää. Näistä minä tunnistan Irvingin erityisen hyvin. Tunnistan Irvingin myös absurdeista tapahtumista, mutta niidenkin osalta Oman elämänsä sankari oli aika vaisu. 

Kaiken kaikkiaan kirja tuntui jotenkin liian kesyltä ja liian hitaalta. Paikoitellen jopa turhauduin, kun tarina ei tuntunut millään liikkuvan eteenpäin ja henkilöt jossittelivat jossittelemasta päästyään. Pidin tarinasta, pidin suuresta osasta henkilöistä, pidin teemoista, pidin tässä niin monesta asiasta, mutta jotain jäi häiritsevällä tavalla puuttumaan. Se saattoi olla se vielä kierompi huumori tai sitten absurdius tai sitten en vain ollut Oman elämänsä sankarille sopivalla tuulella. Ehkä seuraavan Irvingin aika ei olisi ollutkaan vielä, ken tietää. Nyt osa kirjasta meni hieman väkipakolla lukemiseksi ja se ei ole kivaa. Ja minä kun vielä mietin pienen hetken verran, että lukisin tämän englanniksi, koska sekin löytyy hyllystä!

En tiedä, uskallanko tarttua taas uuteen Irvingiin ihan lähiaikoina, mutta mietin jo, että mikähän voisi olla seuraava. Miehet uudemmat teokset eivät ilmeisesti ole saaneet niin paljon ylistystä kuin nämä vanhemmat, mutta Leski vuoden verran on kuulemani mukaan hieno kirja, vaikka onkin hieman uudempaa tuotantoa? Hyllyssäni on myös Viimeinen yö Twisted Riverillä, ei sekään ilmeisesti huono ole. No, joka tapauksessa matkani Irvingin kanssa jatkuu vielä jonain päivänä tästä pienestä pettymyksestä huolimatta!

Kirjablogeja, joissa Oman elämänsä sankarista pidettiin enemmän: Jossun lukupäiväkirja, Unni lukee ja Kirjojen keskellä.


John Irving: Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules, 1984)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 1985, 463 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,