1.9.2012

John Irving: Oman elämänsä sankari


John Irving kuuluu lempikirjailijoideni joukkoon, vaikka olen lukenut miehen tuotannosta vasta neljä kirjaa. Ensin luin Garpin maailman ja sitä seurasivat Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit eli juuri ne Irvingin luultavasti tunnetuimmat ja pidetyimmät teokset. Garpin maailma on kenties paras lukemani kirja ikinä. Pitkän Irving-tauon jälkeen luin Oman elämänsä sankarin, mutta kaikki ei mennytkään ihan putkeen. Toisaalta vähän pelkäsinkin sitä, pelkäsin, mitä annettavaa Irvingin muilla kirjoilla on mainittujen kolmen upean teoksen jälkeen. Siitäpä se pitkä tauko johtuikin.

Oman elämänsä sankari on kertomus orvosta Homer Wellsistä, joka asuu muiden orpolasten kanssa St. Cloud'sin orpokodissa. Lukuisista adoptioyrityksistä huolimatta Homer palaa aina uudestaan ja uudestaan St. Cloud'siin, hän kuuluu sinne. Sitä mieltä on lopulta myös orpokodin johtaja tohtori Larch, joka päättää perehdyttää Homerin Luojan työhön. St. Cloud's ei ole tavallinen orpokoti vaan se on myös paikka, jonne naiset voivat tulla synnyttämään sekä abortoimaan ei-toivotut lapsensa. Jälkimmäinen täytyy tehdä salaa, sillä 1900-luvun alun Yhdysvalloissa abortti on oleva vielä pitkään laiton toimenpide. Tohtori Larchin opastuksella Homerista tulee taitava gynekologian tuntija. Tohtori kaavailee hänestä jopa seuraajaa itselleen, kunnes parikymppisen Homerin tie vie pois orpokodista, pidemmäksi aikaa kuin tohtori olisi toivonut. Millaiseksi Homerin, oman elämänsä sankarin, elämä lopulta muodostuukaan?

Hyvin mielenkiintoista Oman elämänsä sankarissa on sen teemat: orpojen asema viime vuosisadan alun Yhdysvalloissa, abortin oikeutus, erilaiset moraalikysymykset ja rakkauden eri muodot. Irving kirjoittaa näistä asioista helposti, paasaamatta ja mustan huumorin keinoin. Kirjassa on Irvingin tapaan myös laaja henkilögalleria ja laajalla tarkoitan myös henkilöiden erilaisuutta. He ovat helposti lähestyttäviä ja samastuttavia. Petyin kuitenkin Homerin hahmoon. Olisin kaivannut mieheen jotain ytyä, vähän potkua persuksille. Loppua kohden kuitenkin pidin hänestä enemmän.

Kehun kirjaa myös siitä, että se on hieman erilainen kuin aiemmat lukemani Irvingit. Takakansi kertoo, että "Irving on luonut nahkansa: tässä romaanissa ei painita, ei käydä Wienissä eikä temppuilla karhujen kanssa. Mutta irvingmäinen kertojanote on ennallaan --." ja olen samaa mieltä. Irvingmäiset tunnusmerkit eivät ole kirjassa esillä, mutta ehdottoman Irvingiä tämä on silti. Esimerkiksi irvingmäinen huumori kukkii myös Oman elämänsä sankarissa, mutta minusta vaisummin, ja kerronta on osan ajasta hyvinkin poukkoilevaa ja rönsyilevää. Näistä minä tunnistan Irvingin erityisen hyvin. Tunnistan Irvingin myös absurdeista tapahtumista, mutta niidenkin osalta Oman elämänsä sankari oli aika vaisu. 

Kaiken kaikkiaan kirja tuntui jotenkin liian kesyltä ja liian hitaalta. Paikoitellen jopa turhauduin, kun tarina ei tuntunut millään liikkuvan eteenpäin ja henkilöt jossittelivat jossittelemasta päästyään. Pidin tarinasta, pidin suuresta osasta henkilöistä, pidin teemoista, pidin tässä niin monesta asiasta, mutta jotain jäi häiritsevällä tavalla puuttumaan. Se saattoi olla se vielä kierompi huumori tai sitten absurdius tai sitten en vain ollut Oman elämänsä sankarille sopivalla tuulella. Ehkä seuraavan Irvingin aika ei olisi ollutkaan vielä, ken tietää. Nyt osa kirjasta meni hieman väkipakolla lukemiseksi ja se ei ole kivaa. Ja minä kun vielä mietin pienen hetken verran, että lukisin tämän englanniksi, koska sekin löytyy hyllystä!

En tiedä, uskallanko tarttua taas uuteen Irvingiin ihan lähiaikoina, mutta mietin jo, että mikähän voisi olla seuraava. Miehet uudemmat teokset eivät ilmeisesti ole saaneet niin paljon ylistystä kuin nämä vanhemmat, mutta Leski vuoden verran on kuulemani mukaan hieno kirja, vaikka onkin hieman uudempaa tuotantoa? Hyllyssäni on myös Viimeinen yö Twisted Riverillä, ei sekään ilmeisesti huono ole. No, joka tapauksessa matkani Irvingin kanssa jatkuu vielä jonain päivänä tästä pienestä pettymyksestä huolimatta!

Kirjablogeja, joissa Oman elämänsä sankarista pidettiin enemmän: Jossun lukupäiväkirja, Unni lukee ja Kirjojen keskellä.


John Irving: Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules, 1984)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 1985, 463 s.

14 kommenttia :

  1. Minun mielestäni tämä on Irvingin paras kirja (rakkain minulle on Kaikki isäni hotellit): minä pidän tästä ehkä siksi, että kirja on Irvingin realistisin, kenties voimakkaimmin kantaa ottava ja niin loistava laaturomaani.

    Uudemmat irvingit eivät tosiaan ole mielestäni vanhojen veroisia, mutta Leski vuoden verran on "uusista" se kaikkein hienoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä oli minulle sitten liian realistinen? Siis kun se absurdien tapahtumien vähyys aikaisempiin lukemiini Irvingeihin verrattuna oli minulle vähän pettymys. Kyllä se varmaan yksi osatekijä oli.

      Hyvä kuulla, että mielestäsi Leski vuoden verran on uudemmista kirjoista se parhain! Ehkä tartun sitten siihen tai vaihtoehtoisesti Twisted Riveriin kun taas kaipaan lisää Irvingiä :)

      Poista
  2. Mulla lojuu Owen Meany yöpöydällä ja ei kiinnosta oikein yhtään! :( Se alun kaupungin historiaan ja muuhun perin kyllästyttävään avaava pätkä oli niin käsittämättömän tylsä, että mua ei enää yhtään huvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irvingin kirjat lähtevät aina liikkeelle niin hitaasti, että ymmärrän tuskasi :D Tämänkin alku oli hidas ja meni jonkun aikaa, että pääsi kunnolla mukaan. Mutta tsemppaan sua jatkamaan alun yli, Owen Meany on mun toisiksi lempparein Irving ainakin toistaiseksi!

      Poista
  3. Minulle tämä oli juuri se kirja, joka tutustutti minut Irvingiin ja olin kerrassaan vaikuttunut. Muusta miehen tuotannosta en tuolloin mitään tiennyt, enkä siis osannut verrata tätä muihin Irvingeihin. Sittemmin olen lukenut muutaman muunkin hänen kirjan, ja tämä nousee edelleen muiden yli.

    Vai onko se sitten niin, että ensimmäinen on aina se mieleenpainuvin.. :)

    Mutta ihan raikasta kuulla muunlaisia mielipiteitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että se ensimmäinen on aina (tai ainakin usein) se parhain ja rakkain :) Nyt kun ajattelin asiaa tarkemmin, niin mieleeni tuli parikin esimerkkiä, muun muassa muumeista minulle rakkain on ensimmäisenä lukemani Muumipapan urotyöt. Sitä ei ole voittanut vielä mikään. Lukematta on vielä Muumipappa ja meri, lieköhän haastajaksi :)

      Poista
  4. Kas, olen kanssasi samaa mieltä! Luin tämän keväällä ja lukeminen takkusi melkein koko ajan. Osasyy oli varmasti mieletön määrä kirjoitus- ja painovirheitä sekä aborttien ja sikiöiden tarkka kuvaus, mikä ei ollut parasta mahdollista luettavaa raskauden ensimmäisellä kolmanneksella ja jatkuvassa keskenmenonpelossa...

    Homer oli todellakin vaisu hahmo ja kirjan tempo liian hidas. Minä pidin kovasti Twisted Riveristä ja myöskin Leski vuoden verran on hieno, joten en ainakaan usko sinun pettyvän niihin. Varsinkaan tämän kirjan jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin blogistasi noista kirjoitus- ja painovirheistä, sellaiset pilaavat herkästi lukukokemuksen :( Tämä minun painokseni oli melko eheä, mutta sana "kuulosti" oli joka ikinen kerta kirjoitettu "kuullosti", rasittavaa! Lisäksi fontti oli aika pientä ja teksti tiivistä, joten sekin uuvutti.

      Huh, kirjaa en lähtisi minäkään suosittelemaan raskaana oleville, etenkään alkuvaiheessa oleville. Minuakin ällötti jotkut kuvaukset sikiöistä, vaikken yleensä herkästi ällöty.

      Taidan siis lukea seuraavaksi Twisted Riverin tai Lesken vuoden verran, kun ovat ehkäpä ne kehutuimmat näiden lukemieni Irvingien jälkeen :)

      Poista
  5. Minä pidin tästäkin kuten noista alussa luettelemistasi Irvingeistä. Lukemistasi odottavista pidin enemmän Twisted Riveristä kuin kirjasta Leski vuoden verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen siis tarttumaan jompaan kumpaan, kun taas päätän Irvingiä lukea :)

      Poista
  6. Oi jospa itsekin ensikuussa pääsen haastamasi Irvingin kimppuun, jahka dekkarit sun muut on saatu suoritettua alta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti pääset, hieno kirja kun on :)

      Poista
  7. Minä pidin kovasti Leski vuoden verran kirjasta, tätä sen sijaan en ole lukenut.

    Irvingeissä on kyllä se jännä, että niitä ei kykene lukemaan peräkkäin. Eikä liian lyhyellä aikavälillä. Yritin itse aloittaa tuossa yhtä Irvingiä (Vesimies), mutta ei, ei vielä. Ehkä parin kirjan päästä, mutta ei vielä.

    Tämä kirja löytyy äidin kirjahyllystä, joten enköhän minäkin tämän joskus lue. Katsellaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Irvingeissä on jotenkin niin paljon sulateltavaa, että niitä on hankala lukea liian lyhyellä aikavälillä. Tämä kyseinen kirja on kuitenkin hyvä, joten voin suositella huolimatta kritiikistäni :)

      Poista