Elokuussa luettua

Pörrö-kissa varjoa pitämässä

Elokuu oli minulle aika keskiverto lukukuukausi. Luin yhteensä viisi kirjaa:

Yann Martel: Piin elämä
Helena Sinervo: Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus
Marina Lewycka: Meidät kaikki on tehty liimasta
Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
John Irving: Oman elämänsä sankari

Irvingin Oman elämänsä sankarin sain päätökseen tänä iltana, joten mielipiteeni siitä kajahtanee kuuluville huomenna. Sen voin kertoa, että kuukauden parhaaksi kirjasta ei ollut, vaikka niin kuvittelin. Ykköspaikasta sen sijaan kisaavat Martelin Piin elämä ja Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli. Voiton taitaa viedä Leijonamieli, sillä se oli koskettavampi.

Hauskaa, että kaksi viidestä kirjasta oli lastenkirjoja, sillä luen niitä melko vähän! Ja ihan syyttä suotta olen ollut niihin tarttumatta, sillä aikuinenkin lukija viihtyy niiden parissa. Siksi syksyn aikana olen ajatellut lukea ainakin kolme neljä lastenkirjaa lisää, sellaisia, jotka omasta hyllystäni jo löytyvät.

Elokuun aikana luin myös ensimmäisen Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen kirjan eli Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta. En rakastunut, mutta pidin kuitenkin. Otaksuin, että luen kaikki kolme haastekirjaa kesän aikana, mutta näin sitten kävi, muut kirjat kiilasivat eteen. Haasteesta en ole kuitenkaan luopumassa, vaan toinen haastekirja on jo kotiutettu kirjastosta ja odottaa päättäväisesti lukuvuoroaan!

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1751, keskiarvona tästä 350 sivua.

Syksy alkaa minulle virallisesti ensi viikolla, kun ensimmäiset luennot ja opintojeni toinen vuosi pyörähtävät käyntiin. Toisaalta voisin vielä lomailla, toisaalta opiskelukin voisi taas maistua. Etenkin, kun edessä on informaatiotutkimuksen sivuaineopinnot, johon sain keväällä oikeuden hirveän hermoilun päätteeksi. Syksy tulee varmaan olemaan aika kiireinen, mutta eiköhän kirjabloggaamisellekin löydy sijansa :)

Tunnisteet: