15.7.2012

Annukka Salama: Käärmeenlumooja


Tuskinpa olisin tullut lukeneeksi Annukka Salaman esikoiskirjaa Käärmeenlumooja, ellei sen ennakkokappale olisi sattunut eräänä päivänä putoamaan alas postiluukustani. Ensinnäkin Käärmeenlumooja on nuortenkirja ja toiseksi se on genreltään kotimaista paranormaalia romantiikkaa, englanniksi nk. young adult -kirjallisuutta. Tämän tyyppinen kirjallisuus on minulle hyvin vierasta, lähinnä vain Stephenie Meyerin Houkutuksesta tuttua, enkä ole siitä juurikaan kiinnostunut. Päätin kuitenkin antaa Käärmeenlumoojalle mahdollisuuden, sillä se on sentään kotimainen genrensä edustaja ja se näytti nopealukuiselta.

Käärmeenlumoojan päähenkilö on melkein 17-vuotias Unna, jolla on varsin erityisiä taitoja. Hän osaa skeitata paremmin kuin yksikään muu skeittari, hän rakastaa puissa ja rakennuksissa kiipeilemistä ja hänellä on erityisen tarkka hajuaisti. Unna tietää olevansa erilainen kuin muut ja luuleekin olevansa ainoa sellainen, kunnes hän tapaa kaltaisensa rastapäisen Rufuksen, jolta hän saa kuulla olevansa faunoidi, ihminen, jonka sisällä asustaa jokin voimaeläin. Unnan voimaeläin on orava, joka selittääkin hänen ketteryytensä ja mieltymyksensä pähkinöihin. Rufukselta ja hänen ystäviltään Unna saa kuulla lisää faunoideista ja siitä, että heitä metsästetään, minkä vuoksi voimaeläimen tuomia kykyjä tulisi käyttää hillitysti, sillä muuten metsästäjät voisivat päästä heidän jäljilleen. Rufuksen ja tämän ystävien seurassa yksinäinen Unna tuntee vihdoin kuuluvansa joukkoon. Erityisesti Rufuksen kanssa hän tulee juttuun heti alusta alkaen, enemmän kuin ystävänä.

Kirjan tarina on minusta kekseliäs, etenkin faunoidien osalta. Tarina tuntuu melko aidolta, sillä voimaeläimiä lukuunottamatta Unna ja kumppanit ovat ihan tavallisia nuoria, jotka hengaavat yhdessä, opiskelevat, humaltuvat ja rakastuvat. Henkilöt ovat mukavan erilaisia keskenään ja heistä löytyy myös syvyyttä. Kirjan juoni on kuitenkin nuortenkirjamaiseen tapaan vauhdikas ja täynnä tapahtumia. Eräs mielenkiintoinen asia kirjassa on ihmisen ja voimaeläimen välinen suhde. Eläimen sielu elää ihmisessä niin vahvasti, että eläinvaistojen tukahduttaminen on välillä kirjan hahmoille haastavaa. Kaikilla faunoideilla on erityisesti hyvin tarkka hajuaisti, joka auttaa heitä haistamaan vaaran, mutta myös toisen faunoidin tuoksun. Tämä aiheuttaa noloja tilanteita Unnalle, joka hullaantuu Rufuksen tuoksusta ja punastelee siksi tuon tuostakin, minkä Rufus taas kykenee aistimaan. Voimaeläimen pitäminen aisoissa on siis välillä tarpeen, mutta hankalaa.

Pidin siis kirjan varsinaisesta tarinasta, mutta täytyy kuitenkin sanoa, että taidan olla jo ylittänyt iältäni tämän kirjan kohderyhmän. Käärmeenlumoojassa on asioita, joihin yli 20-vuotias tuskin enää paljoa samastuu: ensirakkaus, ensimmäiset kännit, identiteettikriiseily, nuoruuden kinastelut ja ongelmat vanhempien kanssa, lukioon meneminen ja niin edelleen. Uskoisin, että yläkouluikäisiin tämän tyyppisestä kirjallisuudesta pitäviin tämä uppoaa varsin hyvin. Muistelisin itse sen ikäisenä pitäneeni erityisesti sellaisista nuortenkirjoista, joissa hahmot olivat minua muutamia vuosi vanhempia. Oli jotenkin kutkuttavaa ajatella, että minäkin sitten, kun olen tuon ikäinen. Kirjan nuorten toilailut ja sanomiset kuitenkin lähinnä naurattivat minua. Kieli on kirjassa muuten ihan kohdallaan, mutta dialogi on välillä kamalan huvittavaa ja myötähäpeää aiheuttavaa. Ehkä jos olisin nuorempi se ei vaikuttaisi niin hassulta, ehkä se olisi jopa coolia? Mene ja tiedä. Ja mikähän siinä muuten on, että erityisesti nuortenkirjoissa hahmoilla on usein hyvin kummallisia nimiä? Käärmeenlumoojassa Unnan sisko Saana on yksiä harvoja poikkeuksia, joilla on ns. normaali nimi. No, ei Unnakaan ole vielä mikään kovin erikoinen, mutta kun muilla hahmoilla on nimiä kuten Rufus, Ronni, Joone, Vikke, Dasse, Santia...

Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan ensimmäinen osa, joten tässä ei todellakaan ollut vielä kaikki ja tarina jää pahasti kesken. En osaa vielä sanoa, että tulenko lukemaan toista osaa, se jää nähtäväksi. Yllätyin kuitenkin enemmän positiivisesti, en odottanut tarinan olevan näin vetävä. Jos yrittäisin arvioida kirjan mahdollisimman objektiivisesti, se saisi kolme tähteä, mutta kun blogini arviot pohjautuvat subjektiiviseen mielipiteeseeni, saa se sen vuoksi kaksi tähteä. Kirja ei siis sinällään ole huono, vaikka kaksi tähteä voisi sinne päin viitata, vaan lähinnä okei. Se ei kuitenkaan ollut yhtään minua.

Kirjasta on kirjoitettu myös näissä blogeissa: Saran kirjat, Sallan lukupäiväkirja ja Lastenkirjahylly.


Annukka Salama: Käärmeenlumooja
WSOY 2012, 330 s.

5 kommenttia :

  1. Hei Laura, pidin myös tarinan ideasta ja ihan koukuttavaa lukemistahan tämä oli. Minulla meni yli nuorten läpänheitot, mutta ehkäpä ne jutut sitten kiinnostavat varsinaista kohderyhmää. Jatko-osaa minäkin harkitsen.

    Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpät olivat kyllä niin yliampuvia, että huh huh! Mutta iskevät sitten varmaan nuorempiin.

      Kiitos haasteesta, täytyy vastata siihen pian :)

      Poista
  2. Blogissani on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kiitos! Näemmä sama haaste kuin Saralla, täytyy katsoa, onko samat kysymyksetkin :)

      Poista
  3. Minulle Käärmeenlumooja jäi kokonaisuutena vahvasti plussan puolelle, ajoittaisesta teinimäisyydestä huolimatta ;)

    VastaaPoista