Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Yö ikuinen


Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhdessä kirjoittama Yö ikuinen saattaa päätökseen Vitsaus-trilogian. Kahden ensimmäisen osan, Vitsauksen ja Lankeemuksen, arviot ovat luettavissa linkitysten takaa. Tämä kirjoitus sisältää oleellista tietoa edellisistä osista, joten ethän lue, jos Vitsaus ja/tai Lankeemus ovat sinulta vielä lukematta.

Yö ikuinen alkaa trilogian päähenkilön, epidemiologi Ephraim Goodweatherin, päiväkirjaotteella, jossa hän kertoo mitä on tapahtunut siitä lähtien kun Mestari ja hänen strigoiarmeijansa on saanut yliotteen yhteiskunnasta. Siitä on kulunut jo kaksi vuotta, kun ydinräjähdykset ravistelivat koko maapalloa. Koitti ikuinen pimeys, jonka rikkoo vain kaksi tuntia vuorokaudessa valjusti paistava aurinko. Valtaapitävät ja muut vaikuttajat, vanhat ja sairaat on tuhottu. Loput kansasta on muutettu, alistettu tai siirretty verileireille tuottamaan ravintoa vampyyrien elossapitämiseksi.

Eph, Nora, Fet ja Gus jatkavat vastarintataisteluaan vampyyreja ja Mestaria vastaan. Heidän avukseen tulee eräs puoliverinen vampyyri, herra Quinlan, jonka tarina selviää kirjan edetessä. Voiko tämä pieni joukko tehdä mitään ihmiskunnan pelastamiseksi? Entä missä on Ephin kadonnut poika Zack? Poika, jonka pelastamiseksi Eph on valmis tekemään mitä tahansa.

Oli mukavaa saada tämä trilogia päätökseen. Kauhukirjallisuutta ei julkaista (tai ainakaan suomenneta) missään mittavissa määrin ja del Toron ja Hoganin trilogia on ollut siten hyvin positiivinen tulokas. Yö ikuinen jatkaa tyylillisesti samaa rataa kuin edellinenkin osa Lankeemus, joten elokuvamaisuudelta ja toiminnantäyteiseltä räiskinnältä ei voi välttyä. Lankeemuksen kohdalla elokuvamaisuus häiritsi minua hiukan, mutta tässä jo totuin siihen.

Lankeemuksen kohdalla olin myös sitä mieltä, että kirjan henkilöt ovat melko yksiulotteisia, mutta Yö ikuisessa sekin ongelma poistuu. Henkilöhahmoista tulee läheisempiä ja heitä ymmärtää paremmin. Etenkin Eph näyttäytyy aivan uudessa valossa, paljon inhimillisempänä.

Muistaakseni aikaisemmissakin osissa oli eräs sama ongelma kuin tässä: liika toisto. En tiedä onko ihan välttämätöntä muistuttaa viiden sivun aikana useaan otteeseen, että sitä aurinkoista hetkeä vuorokaudessa on vain sen kaksi tuntia, jolloin vampyyrit eivät voi poistua varjoistaan tai että vampyyrit kammoksuvat hopeaa. Toisto pisti silmään ja häiritsi paikoitellen tarinan etenemistä. Toinen kirjassa häiritsevä asia, joka on toki makukysymys, oli sen loppuratkaisu. Tai osaksi pidin siitä, osaksi en. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, jotta vältytään juonipaljastuksilta. Kirjan lukeneet saattavat ehkä arvata sen osan josta en pitänyt.

Mutta paikoitellen upposin tarinaan syvästi. Se laittoi pohtimaan, että millaista oma elämä olisi jos maapalloa ravistelisi jokin katastrofi tai jokin vieras ottaisi siitä vallan. Tuskin kovin hääviä. Vaikka kirjassa on joitakin epäkohtia, niin pääsääntöisesti viihdyin sen parissa. Nimenomaan viihdyin. Silloin tällöin tarvitsee kirjan, jonka parissa ei tarvitse miettiä paljoa, jonka tehtävänä ei ole räjäyttää tajuntaa, vaan yksinkertaisesti viihdyttää.

Yö ikuinen on kuudes TBR 100 -listalta luettu teos. 

Muita Yö ikuisen lukeneita ovat Kirjaston kummitus ja Luettuja maailmoja.

✩✩✩

Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Yö ikuinen (The Night Eternal, 2011)
Suom. Risto Raitio
Tammi 2012, 440 s.

Tunnisteet: , , , , , , ,