Lukuisa: Paul Murray: Skippy Dies

Irlantilaisen Paul Murrayn romaani Skippy Dies on ensimmäinen kirja, jonka luin englanniksi tänä vuonna. Pelkästään kielen vaihtaminen toi mukavaa vaihtelua lukemiselleni, sillä se on tuntunut vähän junnaavan paikallaan, vaikka kesälomakin on jo alkanut. Tätäkin kirjaa luin pienen ikuisuuden eli vielä en englantia lue kuin omaa äidinkieltä, mutta sujuvasti se silti eteni.

Skippy Dies alkaa siitä, kun irlantilaisen katolisen poikakoulun, Seabrook Collegen, oppilas Daniel "Skippy" Juster kuolee kesken donitsinsyöntikilpailun. Miksi Skippy kuolee? Mitä on tapahtunut ennen sitä? Murray alkaa punoa auki tapahtumia ennen Skippyn kuolemaa, mutta kaikkea kirjailija ei tarinassaan paljasta. Pieniä asioita jää myös lukijan pohdittavaksi.

Skippy Dies on hyvin tragikoominen romaani. Siinä missä koulupoikien älynväläykset ja mitä hassuimmat tempaukset naurattavat, niin esimerkiksi erinäisiä lääkkeitä laihdutuspillereinä käyttävät tytöt ja muut huumeseikkailut taas surettavat. Murray on taitavasti kutonut yhteen nämä molemmat puolet. Jos Murrayn taitavuudesta vielä jatketaan, niin hän on myös onnistunut saamaan kaikki kirjan lukuisat eri teemat yksien kansien väliin (tai tässä tapauksessa kolmien kansien, minun painokseni kun on tuollainen kaunis kolmen kirjan boksi). Kirjassa käsitellään monia suuria asioita: poikien välistä ystävyyttä ja kasvua, kuolemaa, huumeita, syömishäiriöitä, sydänsuruja (niin aikuisten kuin nuortenkin), valtaa, kvanttimekaniikkaa... Luetteloa voisi jatkaa vielä pitkään.

Kirjassa on myös mittava määrä henkilöhahmoja ja näkökulmakin vuorottelee usean eri henkilön välillä. Keskeisimpiä ovat kuitenkin itse Skippy, hänen nero ja lihava ystävänsä Ruprecht, huumekoukussa oleva Carl, historianopettaja "Howard the Coward", ranskan kielen opettaja Father Green, kaunis Lori, johon Skippy on ihastunut, ja koulun varsinaista rehtoria tuuraava "the Automator". Skippy Dies ei siis pelkästään keskity nuoriin yksityiskoulun oppilaisiin vaan myös heidän opettajiinsa. Kaiken keskipisteenä on kuitenkin Skippy ja kaikki muut mainitut henkilöt kietoutuvat häneen, tavalla tai toisella.

Tämän kirjan rakenne piti yllä mielenkiintoani. Asioita ennen Skippyn kuolemaa paljastetaan vähitellen ja aika vähäeleisestikin. Mihinkään kunnon jännitysmomentteihin en törmännyt, mutta sain silti yllättyä. Miksikään supersuosikikseni kirja ei noussut, ei ainakaan vielä heti kirjan luettuani, sillä yli 650-sivuiseksi se oli ihan hieman liian pitkä. Sieltä täältä olisi voinut nipistää joitakin asioita pois. Uumoilen silti, että kirja tulee jäämään mieleeni pitkäksi aikaa, sillä viimeisen osan kannet suljettuani mielessäni pyöri vain yksi sana: miksi?