25.3.2012

Katja Kettu: Kätilö


Katja Ketun suunnattoman suosion saavuttanut Kätilö, joka myös palkittiin Blogistanian Finlandialla ja Runeberg-palkinnolla, kiinnosti minua aiheen ja teemojen vuoksi mielettömän paljon. Kielletty rakkaus Lapin sodan alkuvaiheen Suomessa. Suomalainen nainen, joka rakastuu SS-upseeriin. Tarina siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy rakkauden vuoksi.

Lapin sodan tapahtumista ei liene kirjoitettu kovin paljon romaaneja ja vielä vähemmän Lapissa olleista vankileireistä ja suomalaisten ja saksalaisten välisistä romansseista. Minä en ole lukenut aiemmin yhtäkään Lapin sodasta kertovaa kaunokirjallista kirjaa ja senkin vuoksi aihe oli äärimmäisen kiehtova. En yleensä kärsi liioista ennakko-odotuksista muiden mielipiteiden ja blogiarvioiden johdosta. Päätän vain, etten ota sitä asennetta ja luen arvioita varoen. Niin tein Kätilönkin suhteen. Mutta vaikka olisinkin odottanut tältä paljon, tuskin olisin pettynyt. Niin kovan vaikutuksen Kätilö minuun teki.

Sävyltään Kätilö on hyvin suruvoittoinen, harmaa. Toivoa on lähinnä niinä hetkinä kun kirjan päähenkilö Villisilmä kiemurtelee rakkaudessa ja sen kaipuussa. Mustaakin mustempaa on vankileirillä ja Operaatio Navetassa. Mustuudessa mitataan se mihin rakkaus voi yltää ja se tuntuu inhottavalta mutta todelta. Nykyaikana, länsimaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneena, sitä on mahdotonta ymmärtää.
   
Ketun käyttämää kieltä on joissakin arvioissa hieman kritisoitu. On totta, että Kätilöä lukiessa törmää kaikkiin mahdollisiin ihmisen ruumiinosiin ja eritteisiin kaikilla mahdollisilla nimillä kuvailtuina. Onko näitä tehokeinoja sitten liikaa, se on ehkä makukysymys. Minä en osaa päättää. Ne eivät kuitenkaan alkaneet ärsyttää minua, osa jopa huvitti niin kovasti, että purskahdin nauramaan ääneen ja sitten täytyikin miettiä, että onko tämä nyt ihan soveliasta nauraa tällaisessa kohtauksessa. Ketun käyttämä kieli on muutenkin omaperäistä ja rikasta, sillä siinä yhdistyvät yleiskieli ja Lapin hauska murre.

Kätilö on siis kuvaus sekä sota-ajasta että rakkaudesta. Aluksi en viehättynyt rakkaustarinasta, mutta pikkuhiljaa kirjan edetessä se alkoi näyttää muulta kuin rumalta. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti itse sota-aika ja kaikki ne ihmiset, jotka joutuivat siinä olemaan mukana, halusivatpa sitä tai eivät. Opin Lapin sodasta myös uusia asioita, uusia puolia.

Tiedättehän, että joskus se, miten kirja loppuu, on lukijalle äärimmäisen ratkaiseva ja tärkeä seikka. Omasta mielestä huono loppu voi johtaa siihen, että kirjasta tykkääkin paljon vähemmän mitä oli ikään kuin aikomus. Onko loppu avoin vai ei, päättyykö se onnellisesti vai surullisesti. Kätilöhän on tosipohjainen kertomus, joten se tietenkin osaltaan sanelee lopun, mutta joka tapauksessa tarinan loppu on hieno kaikessa yksinkertaisuudessaan.

✩✩✩✩✩

Katja Kettu: Kätilö
WSOY 2011, 348 s.

8 kommenttia :

  1. Olet aivan oikeassa: Väärä loppu voi pilata loistavankin lukukokemuksen. Minustakin Kätilön loppui palvoi kirjan kokonaistasoa eli se oli tyylikäs.

    Tässä kirja, joka on tehnyt ja tekee aivan omanlaistaan suomalaisen kirjallisuuden historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikäs on juuri osuva sana kuvaamaan loppua. Heti kun luin viimeisen sivun, mietin, että tähänkö se nyt loppui, mutta sitten tulikin sellainen fiilis, että oikeastaan tämähän olikin oikein hyvä lopetus. Mitään ei jäänyt hampaankoloon.

      Kätilöä on moni verrannut Puhdistukseen. En itse ole vieläkään lukenut Puhdistusta, mutta siltä osin voin jo nyt allekirjoittaa vertauksen, että molemmat varmasti jäävät suomalaisen kirjallisuuden historiaan ja ovat vielä joskus oman aikansa klassikkoja.

      Poista
  2. Hauskaa että pidit tästä. Itse en tosin ihan löytänyt samoja juttuja. Juuri tässä mietin, että olen jo onnekkaasti unohtanut miten tämä edes loppui hahas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jostain syystä hirveän hankalaa edes eritellä miksi pidin tästä niin paljon. Kieli oli hauskaa, tunnelma tiheä, henkilöt mielenkiintoisia, se sota-ajan kuvaus... Kätilön maailmaan yksinkertaisesti vain upposi!

      Poista
  3. Mie en pitänyt lopusta. En tiedä miksi, ehkä siinä oli liikaa yhdistymistä, eroamista ja tragediaa. Kätilö asettui miulle ihan ok -asteikkoon - vähän enemmän karsintaa ja kielikuvien siistimistä niin olisin pitänyt enemmän. Mutta niin kuin totesitkin, makuasioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin tuon kielen ja kielikuvat, siis että ne voivat olla joillekin pieni tai suurempikin kompastuskivi. Esimerkiksi Riikka Pulkkisen Totassa minua tökki se kielikuvien paljous ja ns. liian kaunis kieli. Kätilössä taas kielen runsaus ei häirinnyt ollenkaan. Hassuja juttuja :)

      Poista
  4. Minulla Kätilö on vielä lukematta, vaikka pyrinkin aikalailla lukemaan myös ns. pinnalla olevaa kirjallisuutta.

    Oli mielenkiintoista lukea näkemyksesi kirjan kielestä. Juuri sen ympärillä käyty keskustelu on ollut yksi syy jättää kirja vielä kauppaan. Olen salaa vähän tiukkapipoinen, en tiedä nauttisinko lukea niin ronskia kieltä ja sanastoa, jota itse omassa puheessani pyrin välttämään. Toisaalta juuri tuo kielen rikkaus, yleiskielen ja murteen luonteva sekoittaminen houkuttelisi tarttumaan kirjaan.

    Saapa nähdä, maltankohan kuitenkaan jättää lukematta kun niin paljon olen tästä kirjasta kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ainakin kokeilemaan :) Ronski kieli voi tehdä tiukkaa jos sitä inhoaa, mutta asennoiduin siihen itse huumorin ohella myös ajatellen sitäkin näkökulmaa, että sillä tavallahan sitä siihen aikaan puhuttiin. Siksi kieli alkoi kuulostaa korvissani aika nopeasti vallan luonnolliselta :)

      Sinullahan onkin kiva uusi blogi! Tulen lukijaksesi :)

      Poista