Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin


Ranskan yhden tunnetuimman nykykirjailijan, Anna Gavaldan novellikokoelmalla Kunpa joku odottaisi minua jossakin on kaunis nimi. Kaunis nimi hieman petti odotukseni, sillä kirjan novellit eivät olleet minusta niin hyviä kuin ensin kuvittelin.

Kunpa joku odottaisi minua jossakin sisältää 12 novellia, joista suurin osa kertoo rakastumisesta, rakkauden kaihosta ja menettämisestä. Ensimmäinen, Pieniä saintgermainilaisia harrastuksia, tuntuu tutulta, ja Päivän pääuutinen hätkähdyttävät ja Jälkinäytös huvittaa jo kovasti. Gavalda osaa kirjoittaa taitavasti ja humoristisesti arkisistakin asioista, sellaisista jotka voivat tapahtua ihan kenelle tahansa meistä milloin vain.

Kuitenkin puolet kokoelman novelleista olivat sellaisia, jotka saivat minut jo odottamaan seuraavaa novellia, toivon mukaan paremmin mukaansa tempaisevaa välähdystä jonkun toisen ihmisen elämästä. Itse asiassa en enää edes muista mistä kaikki novellit kertovat, ne häipyivät päästäni melkein saman tien kun olin ne lukenut. En ole vuosiin lukenut kunnon novelleja, joten tämä ei ollut nyt paras mahdollinen aloitus tutustumiseen uudelleen novellien maailmaan, mutta kokoelmana kuitenkin yhtenäinen ja lukemisen arvoinen.

Kirjan ovat lukeneet myös Naakku ja Sanna.

✩✩✩

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part, 1999)
Suom. Titia Schuurman
Gummerus 2001, 191 s.

Tunnisteet: , , ,