Kirjastosta kirjalöytöjä

Ainakin Oulun kirjastossa perinteeksi muodostunut Lainan päivän kirja- ja musiikkimyynti järjestettiin myös tänä vuonna. Myynti starttasi jo maanantaina 6. päivä niin pääkirjastossa kuin lähikirjastoissakin ja pitihän sitä tunkea sinne ihmispaljouden sekaan (ihanaa, että kirjasto veti niin paljon porukkaa kirjaostoksille!) heti ensimmäisenä päivänä tekemään parhaimmat kirjalöydöt. Viime vuonna tein kolme löytöä, tänä vuonna viisi:


Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (novellikokoelma)
John Irving: Kaikki isäni hotellit (luettu, mutta ihana lisä Irving-kokoelmaani)
Märta Tikkanen: Yksityisalue (kanssabloggaajat kehuvat Tikkasta, ehkä pian minäkin?)
Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (Austerista tunnutaan pitävän myös)
Margaret Forster: Salattuja kohtaloita (tästä ei ole minkäänlaista hajua, mutta pitäähän sitä historiaa opiskelevana jotain historiahyllylle asetetuista kirjoista napata mukaansa kyynärpäätaktiikalla etenevistä papoista huolimatta hehhe)

En tehnyt mitään aivan huippulöytöjä, mutta uskoisin näiden olevan vähintäänkin hintansa (euron kappale) arvoisia. Ainakin Irving on, kun sen olen jo lukenut.

Onkohan kukaan lukenut tuota Forsterin Salattuja kohtaloita? Onko yhtä kiehtova mitä takakansi lupaa ("Se on paitsi mieltäkiehtova kertomus kolmesta sukupolvesta myös rikas kuvaus naisen elämästä viimeisten sadan vuoden aikana - ja siitä kuinka merkillistä tavallistenkin naisten elämä voi olla.")? Entä muut kirjat?

Blogini on viettänyt tässä jo pienen tovin hiljaiseloa. Viime perjantaina oli eräs kirjatentti, ensi perjantaina on toinen, joten aika on kulunut lähinnä tenttikirjallisuuden parissa. On minulla eräs romaanikin kesken, itse asiassa nuortenkirja, jonka olen lukenut viimeksi yläasteikäisenä, mutta se ei ole sitten millään imaissut minua mukaansa. En ole ainakaan vielä oivaltanut miksi pidin siitä niin kovasti silloin nuorempana. Alku on tuhottoman hidas ja on se sitä vähän vieläkin, yli puolivälissä. Tekisi mieli siirtyä jo toiseen kirjaan, mutta minähän en anna periksi millään!

Tunnisteet: