Lukuisa: Belinda Bauer: Hautanummi

Luen suunnilleen muutaman rikosromaanin / jännärin / dekkarin vuodessa. Se ei johdu siitä, ettenkö pitäisi dekkareista, mutta kun ne tahtovat olla niin samantyyppisiä keskenään. Ja niitä julkaistaan PALJON. Viimeisin lukemani "dekkari" oli Alexander McCall Smithin Tears of the Giraffe joulukuussa. Siis ei se minusta kyllä ole mikään dekkari, mutta kirjastosta se löytyy jännityskirjallisuuden joukosta. Viimeisin lukemani oikea genren edustaja oli Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia viime maaliskuussa. Jokohan olisi aika lukea ne loputkin Millenium-trilogiasta... Okei, löpinät sikseen ja katsotaan millainen Hautanummi on.

Belinda Bauerin esikoisromaani Hautanummi kertoo 12-vuotiaasta Steven Lambista, joka asuu äitinsä, pikkuveljensä ja isoäitinsä kanssa Englannin maaseudulla, lähellä nummia. Kauan aikaa sitten Stevenin Billy-eno katosi, joutui ilmeisesti sarjamurhaajan tappamaksi. Isoäiti odottaa joka päivä ikkunassa poikansa paluuta, turhaan. Menneisyys raastaa perheen välejä.

Steven on käynyt jo muutaman vuoden ajan kaivamassa läheisiä nummia ruosteisella lapiollaan. Ehkä Steven voi löytää Billyn kadoksissa olleen ruumiin? Ehkä perheestä tulee taas iloinen? Nummet jatkuvat loputtomiin, joten Steven keksii kirjoittaa kirjeen mahdolliselle enonsa murhanneelle miehelle. Ehkä hän voi kertoa missä ruumis sijaitsee. Steven ei voi kuitenkaan arvata mihin kirjeenvaihto mielipuolen kanssa johtaa...

Omaperäinen jännäri. Tarina imee mukaansa, se koskettaa, hymyilyttää ja ällöttää. Arjen ja henkilöiden ajatusten kuvaus on Hautanummessa parasta. Kirja alkaa hyvin arkisesti, Stevenin pienestä elämästä mitättömän kokoisessa kylässä. Se kertoo tarkasti ja totuudenmukaisesti 12-vuotiaan pojan ajatuksista enkä kokenut Stevenin olevan liian aikuismainen, kuten monesti lapsihahmot kirjoissa ovat. Hän tuntui ikäiseltään, jo suht järkevältä, mutta kuitenkin naiivilta.

Menneisyyteen jäänyt isoäiti ja Stevenin äiti hekin ovat hyvin rakennettuja hahmoja. Kirja kuvaa hyvin äidin kiristyviä tunteita, kun joutuu asumaan iäkkään, menneisyyteen vaipuneen äitinsä kanssa lapsuudenkodissaan, vaikka haluaisi elää omaa elämäänsä jossain muualla. Entä se sarjamurhaaja? Hyvin ällöttävä tapaus. Kirja ei kaunistele millään tavoin tyypin ajatuksia ja tekoja.