13.12.2011

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina


On 5. heinäkuuta, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän jälkeinen yö vuonna 1996. Yksinhuoltaja Teena Maguire ja tytär Bethel lähtevät Teenan miesystävän juhlista kotiin ja päättävät oikaista Rocky Point Park -puiston kautta. Puisto on jo hiljentynyt illan juhlijoista - erästä nuorisojoukkoa lukuunottamatta.

Nuoret miehet käyvät Teenan ja Bethelin kimppuun. Äidin he raiskaavat, jättävät hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle. Bethelinkin he pahoinpitelevät, mutta tyttö pääsee veneiden alle piiloon. Raiskauksen jälkeen kaikki muuttuu. Ei ole enää aikaa "ennen", on vain "jälkeen".

Oikeudenkäynti alkaa kun Teena pääsee pois sairaalasta. Niagara Fallsin yhteisö, erityisesti raiskaajien sukulaiset ja ystävät, syyttävät Teenaa valehtelijaksi: itse se Maguiren nainen sitä kerjäsi, se nainen on juoppo huora. Nuori poliisi Dromoor, joka oli ensimmäisenä paikalla, kun hälytys tuona 5. päivän ensimmäisinä minuutteina tuli Rocky Point Parkin venevajaan, ei kuulu heihin. Hän haluaa oikeuden tapahtuvan.

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on pieni, mutta väkevä teos. Se koskettaa ja raivostuttaa. Miten voi olla mahdollista, että vaikka raiskauksesta ja pahoinpitelystä on selkeät todisteet, oikeus ei siltikään näytä toteutuvan, vaan tuntuu uskovan ennemmin kaukaa haettuja selityksiä rikokselle? Erityisesti Yhdysvalloissa tällaista varmasti tapahtuu melko usein (tai ainakin sellainen mielikuva minulla on), kun asianajajaksi valikoituu joku hyvin taitava ammattinsa edustaja.

Teoksen voimakas tunnelma on mahdutettu ihailua herättävän lyhyisiin lukuihin ja pieniin sanoihin. En edes voisi kuvitella kirjaan rönsyilevää tekstiä, se rikkoisi heti sen tunnelman eikä lukukokemus olisi enää sama. Tapahtumat kuvataan hyvin vähäeleisesti ja suoraan, muttei tunteettomasti. Ihastuin erityisesti kirjassa käytettävään sinä-muotoon, jolla puhuteltiin jo aikuistunutta Bethel-tytärtä. Välillä tapahtumia katseltiin myös poliisi Dromoorin tai syytettyjen näkökulmasta.

Jos haet jotain nopeaa, intensiivistä ja merkityksellistä lukukokemusta, tartu tähän.

Muita Kosto: rakkaustarinan lukeneita: Jori, Hanna, Naakku, anni.M, Susa, Rachelle, Sonja, Leena, Ina, Valkoinen kirahvi ja Katja.


Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina (Rape: A Love Story, 2003)
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2010, 152 s.

16 kommenttia :

  1. Mulla varmaan pätkii muisti: Miten muistan, että minäkin olisin tämän vaikuttavan teoksen lukenut...

    VastaaPoista
  2. Minä pidin myös kovasti tässä kirjassa siitä, että se oli vavisuttava ja tunteita herättävä. Välillä mukava lukea tälläisiä tiiviitä, yhdeltä istumalta luettavia kirjoja! Oates selvästi taitaa monenmoiset tyylit kirjoittaa; luin juuri Putouksen, joka taas oli kaikkea muuta kuin tiivis tai nopealukuinen.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli mun eka Oates ja järkytin suuresti, kirjoitin siitä noin vuosi sitten. Sen jälkeen luin Blondin viime kesänä, joka on tyyliltään ihan erilainen, mutta huikea sekin. Suosittelen sitäkin, jos Kosto upposi!

    VastaaPoista
  4. Siis Kosto: Rakkaustarina on oikeasti niin järkyttävä, että vaikka en ikinä katsoisi elokuvaa Oatesin Haudankaivajan tyttärestä, koska en pystyisi, niin tämä ohut, mutta ei 'ohut' kirja pakotti löytämään itsestään sen mitä ei halua nähdä: Voi tulla tilanne jolloin hyväksyy omankäden oikeuden ja sen kautta tapahtuvan koston. Pelottavaa!

    VastaaPoista
  5. Leena, lisäsin sinun tekstisi tuohon muiden jatkoksi :--) Google ei sinua löytänyt, voihan!

    Mietin Leena tuota aivan samaa. Jos läheiselleni sattuisi jotain kamalaa, minusta tuntuu, että olisin hyvinkin sallivainen kostolle. Tuskin itse siihen kykenisin, ainakaan mihinkään fyysiseen toimintaan, mutta olisipa houkuttelevaa saada joku puolestani tekemään likaiset työt... Mutta toisaalta sekin, jos läheiseni, lapseni, tekisi jotain pahaa toiselle. Eihän sitä haluaisi millään uskoa.

    Tuulia, minulla meni tämän kanssa parikin istumaa, kun sängyssä silmät ristissä ennen nukkumaanmenoa tätä luin :D Tämä olisi varmastikin ollut vielä ravisuttavampi, jos olisin päässyt lukemaan sen yhdellä kertaa.

    Ina, Kosto kyllä upposi ja lujasti. En osaa edes sanoa, miksi annoin tälle "vain" 4+ tähteä, vaikka tämä oli todella hyvä. Ehkä olen kuitenkin lukenut vielä parempia. Tähtien antaminen on muuten joskus niin hankalaa, että välillä olen miettinyt luopuvani koko systeemistä! Mutta sitten mietin, että tarviiko niitä ottaa niin vakavasti :D

    Eksyin aiheesta, mutta siis, mielelläni tutustun muihinkin Oatesin kirjoihin. Kosto vakuutti niin hyvin :--)

    VastaaPoista
  6. Ai niin, Ina: lisäsin sinunkin tekstiisi linkin tuohon muiden jatkoksi. Ja hauska yksityskohta, jonka huomasin tekstistäsi: olet lukenut Koston TASAN vuosi sitten :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkityksestä!

    Varmaan juuri se vahva vähäeleisyys teki tästä rankan aiheen ohella niin väkevän lukukokemuksen. Muistan kun tätä lukiessa tuli pari kertaa tunne, että pitää tunkea nyrkki suuhun yömyöhään muiden jo nukkuessa ja huutaa lujaa.

    VastaaPoista
  8. Minulla on tämä Kosto ja olen kuullut siitä vain kehuvia arvioita, mutta silti jätän sen lukemisen aikaan toiseen. En ole Oatesia lukenut, mutta voisin aloittaa Haudankaivajan tyttärestä, sekin on kirjahyllyssä!

    VastaaPoista
  9. Tämän näin kirjastossa. Minulla on lukusessa eräs toinen Oates,.

    VastaaPoista
  10. Minusta tämä teos jäi vähän heikoksi - ei suinkaan väkevyydessään, vaan uskottavuudessa. Raiskauksen aiheuttamaa eristystä kuvataan kirjassa hienosti, mutta esimerkiksi Dromoorin hahmo oli minusta jo jotenkin vaivaannuttavan stereotyyppinen. Entinen sotilas heittää svartsnekkerit päälle ja kostaa vääryydet. Ja pieni feministi protestoi: miksei nainen itse kosta kokemiaan vääryyksiä vaan siihen pitää sotkea joku entinen sotilas? Huoh.

    Paljon mielenkiintoisemman näkökulman raiskaukseen löysin Virginie Despentesin kirjasta Pane mua. Eli ei vain ollut Kosto minun kirjani. :)

    VastaaPoista
  11. Ja sitten nimen suomennoksesta - miksi Rape on kääntynyt Kostoksi? Ollaanko Suomessa vieläkin niin hyshys raiskaamisista ettei sitä voi ede kirjan kanteen painaa. (mutinaa)

    VastaaPoista
  12. Ostin tämän äskettäin ja toivon lukevani ennemmin kuin myöhemmin. Kiinnostaa tosi paljon sekä Oates kirjailijana että tämä teos ihan itsessään.

    VastaaPoista
  13. Susa, ole hyvä. Tämä kirja kyllä todistaa sen, että joskus tarvitaan vain vähän ja yksinkertaisia sanoja kertomaan kaikki olennainen ja hyvin ravistelevalla tavalla.

    Sara, Haudankaivajan tytär kiinnostaa minuakin. Ja Putous. Blondi ei niin paljon kuin nämä kaksi.

    Jokke, tartuhan Kostoon seuraavan kerran kun käyt kirjastossa :--)

    noora, Dromoor on kyllä aika stereotyyppinen. Minua melkein nauratti tyypin kiihko aseisiin kirjan alussa. Mutta en olisi osannut kuvitella Teenaakaan kostohommiin, kun hän oli niin rikki siitä kaikesta. Jotenkin se ei mielestäni olisi sopinut.

    Ja tuo alkuperäinen nimi. Jos olisin itse ollut miettimässä kirjan nimeä, niin en olisi halunnut kääntää sitä suoraan "Raiskaus: rakkaustarina", koska se vaan kuulostaa aika kaamealta. Siis raiskaus on jo sanana kamalan ruma!

    Karoliina, en usko, että petyt kirjaan! Minäkin kiinnostuin Oatesista aivan uudella tavalla luettuani tämän.

    VastaaPoista
  14. Tämä kuului viime joululoman kirjoihini - eli minäkin... taisin olla ensimmäisiä kirjasta postanneita. Muistan, että olisin kaivannut peilaamista omille ajatuksilleni, sillä kirja oli rankka ja tuli uniin. Siinä oates onkin vahvimmillaan: luodessaan vahvoja ilmapiiriltään painostavia kirjoja, jotka vain ahmii.

    Pidin tästä. Järkytyiin tästä. Ei mikään joulun kevyt kirja tosiaan. Hauskaa, että pidit!

    VastaaPoista
  15. Kosto: rakkaustarina on tosiaan aika hurja kirja. Minun oli pakko lukea tätä pätkissä, koska Oates tuli jotenkin niin lähelle lukijaa. En pitänyt kirjasta, mutta pidän sitä tavattoman hyvänä kirjana. Tämän lisäksi olen lukenut Oatesilta Haudankaivajan tyttären, josta pidin kovasti. Mieleni tekisi lukea enemmän Oatesia.

    Minäkin kirjoitin tästä :)
    http://luminenomena.blogspot.com/2010/11/joyce-carol-oates-kosto-rakkaustarina.html

    VastaaPoista
  16. Valkoinen kirahvi, minulle ei onneksi sentään uniin asti tullut, huh! Onneksi luin tämän ennen joulunpyhiä. Linkitän sinutkin tekstiini.

    Katja, teemoiltaan tämä oli kaikkea muuta kuin ihana ja suloinen. Oikein taitava kirja. Linkitän myös sinun arviosi :--)

    VastaaPoista