31.12.2011

Kirjallinen vuosi 2011

Vuoden viimeistä päivää viedään ja on aika selvittää kuluneen vuoden parhaimmat kirjat. Ajattelin tänä vuonna tarkastella vuotta ja luettuja kirjoja hieman tarkemmin kuin pelkän top 10 -listan avulla. Olen lukenut tänä vuonna niin hyviä kirjoja, että pelkkä top-lista ei tee niille oikeutta.

Aloitetaan blogin tilastoista. Aloitin Google Analyticsin käytön viime maaliskuussa, joten koko vuoden tilastoa minulla ei ole saatavilla, mutta eiköhän nämä ole kuitenkin aika lähellä totuutta koko vuodesta :)

SUOSITUIMMAT KIRJOITUKSET

1. Riikka Pulkkinen: Totta
2. Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I & II
3. Englanninkielisiä kirjoja?
4. Iida Rauma: Katoamisten kirja
5. Tove Jansson: Taikatalvi
6. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
7. Syksyn 2011 satoa
8. Tove Jansson: Taikurin hattu
9. Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat
10. Kathryn Stockett: Piiat

Muumit ja kotimaiset kirjat siis jyräävät :)

SUOSITUIMMAT HAKUSANAT

1. lukuisa
2. muumilaakson marraskuu
3. riikka pulkkinen totta
4. riikka pulkkinen
5. iida rauma
6. muumipapan urotyöt
7. maritta lintunen
8. mia vänskä saattaja
9. muumit
10. kathryn stockett

Hakusanat ovat suurin osa aika ennalta-arvattavia, kun katsoo ensin suosituimpia kirjoituksia.

KUINKA MONTA?

Vuonna 2011 olen lukenut periaatteessa 56 kirjaa ja blogiini olen tuonut niistä 55. Yksi kirja on nimittäin Maailmanhistorian pikkujättiläinen, 1100-sivuinen järkäle, jonka olen opintojeni ohessa kahlannut suurin piirtein alusta loppuun asti läpi. En ole ajatellut tuoda sitä esiin blogiini asti, mutta sanonpa nyt tässä, että kyseinen kirja on äärimmäisen hyvä hakuteos, sillä se sisältää historiasta ihan kaiken, mutta tenttikirjana se on huono.

Tietokirjoja luin kuusi kappaletta, sarjakuvia viisi ja runoja pyöreät nolla. Tästä päätellen voisin ensi vuonna lukea jonkin runokokoelman. Tiedän, etten tule koskaan (tai ainakaan lähivuosina) innostumaan runoista kunnolla, mutta yksi runokokoelma vuodessa voisi olla ihan sivistävää.

ULKOMAALAISET VS KOTIMAISET

Luetuista kirjoista kotimaisia on 19 ja ulkomaalaisia 37. Joku saattaa hämmästellä kotimaisten kirjojen näinkin suurta osuutta, mutta niistä kahdeksan on Tove Janssonin muumikirjoja ja sarjakuvakirjoja.

KIRJAILIJAN SUKUPUOLI

Seuraavaksi katsoin kuinka suuri osa lukemistani kirjoista on miesten ja kuinka suuri osa naisten kirjoittamia. 31 kirjoista on naisten kirjoittamia, 25 miesten. Ei siis mikään suuren suuri ero sukupuolien välillä.

MUUTA

Moni bloggaaja on suorittanut tänä vuonna mitä mielenkiintoisempia kirjallisia haasteita, mutta minä tartuin vain yhteen, Koululaisen tietohaasteeseen. Se tosin jatkuu kevään loppuun saakka. Ensi vuodeksi en ole ajatellut ottaa vastaan mitään lukuhaasteita, koen olevani huono toteuttamaan niitä.

Tänä vuonna vietin blogini ensimmäisiä synttäreitä tilastotietojen ja arvonnan muodossa. Seuraavia lokakuisia synttäreitä odotellessa!

Lisäksi luin kolme englanninkielistä kirjaa. Itse asiassa luin kesällä ensimmäisen englanninkielisen kirjani ikinä! Aion jatkaa tätä tapaa myös ensi vuonna.

VUODEN PARHAIMMAT

Päätin valita kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista kymmenen parasta:

1. Claudie Gallay: Tyrskyt
2. Sarah Waters: Vieras kartanossa
3. Kathryn Stockett: Piiat
4. Mary Ann Shaffer, Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
5. Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
8. John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
9. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
10. Richard Yates: Revolutionary Road

Muutaman muunkin kirjan olisin mieluusti ottanut mukaan listalle. Mietin hyviä kotimaisia: Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, Rauman Katoamisten kirja ja Tammimaan Paljain käsin. Sinun jälkeesi, Max tuntuu nyt tällä nimenomaisella hetkellä näistä kaikkein vahvimmalta ja siksi se päätyi listalle.

Joku saattaa ihmetellä, että missä David Nichollsin Sinä päivänä on. Ihmettelin sitä itsekin. Kirjan tunnelma on jotenkin hiipunut pois minusta. Se ei enää tunnu niin upealta kuin aluksi. Jos olisinkin tehnyt top 15 -listan, olisi Sinä päivänä ollut sillä.

Vuoden ykkösteos on ehdottomasti Tyrskyt. Sen melkein jo tiesin heti kirjan luettuani. Muut listalla olevat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Ihanaa ja kirjojen täyteistä uutta vuotta kaikille!

Joulukuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Toiseksi viimeistä blogikirjoitusta viedään tälle vuodelle. Myöhemmin tänään on luvassa katsaus koko vuoden luettuihin, mutta sitä ennen joulukuun luetut!

Anna Godbersen: Juoruja
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe
John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville
Sarah Waters: Vieras kartanossa

Joulukuussa tuli siis luettua viisi kirjaa: kolme naisten kirjoittamaa, kaksi miesten kirjoittamaa; neljä kaunokirjallista teosta, yksi tietokirja; neljä suomeksi, yksi (pitkästä aikaa) englanniksi. Kirjat olivat jälleen hyvin erilaisia keskenään.

Yhtäkään huonoa kirjaa en joulukuussa lukenut, mutta heikoiten näistä pärjäsi Tietoa kaikkitietäville. Kuukauden parhaimman kirjan tittelin saa Vieras kartanossa. Ah, niin upea! 

Luin yhteensä 1756 sivua ja keskiarvoksi tästä saadaan 351 sivua per kirja.

30.12.2011

Sarah Waters: Vieras kartanossa


En voi uskoa, kuinka nopeasti minun hitaalla lukutahdillani sain päätökseen Sarah Watersin liki 600-sivuisen tiiliskiven, alle viikossa! Ja yli puolet kirjasta luin kahden päivän aikana! Syynä nopeaan lukutahtiin lienee ollut vetävä juoni ja vuoden vaihtuminen. Halusin saada tämän kirjan vielä mahdutettua vuoden 2011 kirjojen listalle ja voin sanoa, että Vieras kartanossa oli huikaisevan hieno lopetus tälle kirjavuodelle!

Kirjan tarina lähtee verkkaisesti liikkeelle. On toisen maailmansodan jälkeinen aika Englannin maaseudulla, tarkemmin sanoen Lidcoten pienessä kylässä. Kirjan kertoja on seudun tohtori Faraday, joka kutsutaan yhteen alueen mahtavimpaan kartanoon, Hundreds Halliin, Ayresin perheen palvelijatytön luokse potilaskäynnille. Faraday on käynyt kartanossa viimeksi pikkupoikana, kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja on silmiinpistävää kuinka huonoon kuntoon kartano on sinä aikana joutunut. Puutarha on villiintynyt, seinien rappaus halkeillut, huonekalujen verhoilu kulunut. Ayresin suvun mahtavuus on murentunut muuttuvan maailman mukana. Brittiläisen luokkayhteiskunta alkaa olla aikansa elänyt.

Tuo yksi potilaskäynti johtaa tohtori Faradayn syvään ystävyyteen Ayresin perheen kanssa - hieman sopimattomalla tavalla, kun ajattelee vielä nipin napin pystyssä olevaa luokkayhteiskuntaa. Mutta tohtori ei osaa kuvitellakaan minkälaisten tapahtumien keskelle joutuukaan tutustuessaan perheeseen ja Hundreds Halliin. Kartanossa alkaa tapahtua hyvin outoja asioita.

Vieras kartanossa on todella karmiva kirja. Minulle tuli siitä myös surullinen olo: vanha, arvokas ja rapistuva kartano, varaton perhe, kaikki ne onnettomuudet, joista he joutuvat kärsimään ja tohtori Faradayn epämiellyttävä hahmo, joksi hän muuttuu tarinan edetessä. Kirja on karmiva ja surullinen kuitenkin miellyttävällä tavalla, samaan tapaan kuin Richard Yatesin Revolutionary Road.

Kirja on paksu ja sen tarina etenee hyvin hitaasti. Muistelisin joissakin blogiarvioissa olleen moitetta siitä, mutta itse nautin hitaasta tunnelmasta. Se sopii kirjan maisemaan. Tiivistämäänkään en kirjaa lähtisi. Jossain kirjan puolivälin tienoilla olin tiivistämisen kannalla, mutta saatuani kirjan luettua loppuun, en varmaan muuttaisi sitä mitenkään. Luulen, että sen tunnelma särkyisi ja kärsisi siitä.

1900-luvun alkupuoliskolle sijoittuvat, brittiläiset luokkayhteiskuntakertomukset ovat hirveän kiinnostavia. Siksi olen monien muiden tavoin hulluna Downton Abbey -tv-sarjaan (jos et ole sitä vielä katsonut, katso!). Downton Abbeyssä ei kuitenkaan ole mukana mitään yliluonnollisuuksia, kun taas Vieras kartanossa -kirjassa on ja se tekee kirjasta vielä kutkuttavamman. Outojen tapahtumien ollessa käynnissä en voinut millään irrottaa katsettani kirjasta. Ehkä se siksi etenikin niin nopeasti!

Vieras kartanossa vakuutti minut lukemaan muutkin Watersin suomennetut kirjat (Silmänkääntäjä ja Yövartio). Onkohan niissäkin mukana yhtä kutkuttavaa jännitystä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja?

Kirjan lukeneita kehotan kurkkaamaan Järjellä ja tunteella -blogin Susan juonikeskusteluun täällä! Päädyin samaan lopputulokseen kirjan tapahtumista kuin suurin osa keskustelijoista. Tässä kirjassa kun on vielä se hyvä puoli, että kirjailija ei kerro sinulle mitä oikeasti tapahtui vaan voit tulkita sen itse miten haluat.

✩✩✩✩

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 592 s.

28.12.2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Joulu on nyt takana ja muutaman päivän kuluttua koittaa vuosi 2012. Ennen vuoden vaihtumista täytyy vielä summata sekä joulukuun että koko vuoden kaikki luetut kirjat. Sen teen kuitenkin vasta ihan viimeisenä joulukuun päivänä. Mutta nyt on hyvä väli vastata Järjellä ja tunteella -blogin Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen, jossa siis vastataan viiteentoista kysymykseen tänä vuonna luettujen kirjojen perusteella:

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Claudie Gallayn Tyrskyt

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

Kathryn Stockettin Piiat

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?

Luen lähes poikkeuksetta aina mielestäni huonotkin kirjat loppuun ja tänä vuonna en ole lukenut mitään huonoa, mutta sanotaan nyt vaikka että en varmaankaan olisi menettänyt mitään, vaikken olisi lukenut Rebecca Wellsin Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhoodia (tosin täytyy muistaa, että luin kirjan englanniksi enkä ymmärtänyt siitä aina ihan kaikkea)

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

En muistaakseni vuodattanut kyyneleitä minkään kirjan kohdalla tänä vuonna, mutta esimerkiksi helmikuussa lukemani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max oli hyvin surullinen

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Max Brooksin Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat on jäänyt vähälle huomiolle kirjablogeissa! Ymmärrän, ettei zombikirjat taikka ylipäänsä yliluonnollisista asioista kertovat (kauhu)kirjat ole niitä kaikkien suosikkeja, mutta Brooksin kirja on sellainen, johon kannattaisi tutustua!

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Tykkäsin Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta, mutta odotin siltä silti enemmän ja siksi se oli vuoden suurimpia pettymyksiä

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Claudie Gallayn Tyrskyt

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Kathryn Stockettin Piiat

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Essi Tammimaan Paljain käsin

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Richard Yatesin Revolutionary Road

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

J. Donald Hughesin Maailman ympäristöhistoria. Odotin sen nimittäin olevan hirveän kuiva, mutta se olikin todella mukava lukea!

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

David Mitchellin Pilvikartasto

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Claudie Gallayn Tyrskyjä, tietenkin!

24.12.2011

John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville


Tiesitkö, että ihmisellä on neljä sierainta, kameleontit eivät vaihda väriä sulautuakseen taustaan, torakat olisivat ensimmäisiä hyönteisiä, jotka kuolisivat ydinsodassa, feministit eivät polttaneet rintaliivejään ja Einstein ei keksinyt suhteellisuusteoriaa?

Näitä ja monia muita virheellisiä käsityksiä eri asioista valaisevat John Lloyd ja John Mitchinson kirjassaan Tietoa kaikkitietäville. Kirjassa on 229 kysymystä ja perusteltua vastausta kaikista mahdollisista aihepiireistä - historiasta tähtitieteeseen ja luonnontieteistä uskontoon saakka.

Joitakin asioita tiesin ennestään, mutta suurin osa oli minullekin yllättävää tietoa. Olen esimerkiksi ollut aina siinä yleisessä uskossa, että eskimoilla on lukuisia eri sanoja lumelle. Kirja kuitenkin paljastaa niitä olevan enintään neljä. Luulen, että osasta kirjan faktoista silti yllättyy, vaikka pitäisikin itseään jo erittäin hyvänä nippelitiedon hallitsijana.

Ainoa miinus kirjassa on sen englantilaiset tekijät. Erityisesti historiaan liittyvät kysymykset ovat valtaosa Englantiin liittyviä, kuten "Mitä Ison-Britannian kuningatar sanoo sille, jonka hän aateloi?", "Kuka oli Englannin ensimmäinen kuningas?" ja "Kuka keksi pennypostin?". Saman ongelman huomasin Stephen Weirin Maailmanhistorian huonoimmat päätökset -kirjassa.

Tietoa kaikkitietäville sisältää kuitenkin niin paljon myös muita kuin historiaan liittyviä asioita ja se on oikein hyvä tietopaketti nippelitiedon ystäville.

 
John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville (The Book of General Ignorance, 2006)
Suom. Tarja Kontro
Otava 2008, 317 s.

23.12.2011

Rauhallista joulua!

Lähde: National Geographic

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille ja vierailijoille!

Ah, ihanat joulun loikoilupäivät! En pahemmin ole jouluihminen, mutta se, että saa vain olla, on tietysti ihanaa. Joulun suunnitelmiini kuuluvat laiskottelun lisäksi tietysti kirjojen lukeminen ja tv-sarjojen ja elokuvien katselu. Ajattelin mahdollisesti tänä iltana katsoa Midnight in Paris -elokuvan. Inhoan Owen Wilsonia, mutta ehkä hän osaa olla tässä elokuvassa.

Joulun kirjoihini kuuluvat tänä vuonna Sarah Watersin tiiliskivi Vieras kartanossa, Mathias Malzieun aika paljon parjattu Sydämen mekaniikka ja ihan kohta loppuunluettu eräs hauska pieni tietokirja. Jälkimmäisestä kirjasta tulossa juttua vielä tänä iltana.

Joulun jälkeen luvassa on Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen vastaaminen ja tietysti koko vuoden luetuista kirjoista tehty kooste ja top-lista. Vuosi on jo lopuillaan, miten äkkiä se taas menikään.

Ihanaa joulua!

20.12.2011

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe


Alexander McCall Smithin Tears of the Giraffe (suom. Kirahvin kyyneleet) on ollut minulla pienen ikuisuuden ajan lainassa kirjastosta. Päätin lukea sen nyt, että saan palautettua sen ja muutaman muunkin kirjan kirjastoon ennen joulua.

Tears of the Giraffe on toinen osa Mma Ramotswe -sarjaa. Siksi suosittelenkin, ettet lue tätä arviota, ellet ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, The No. 1 Ladies' Detective Agencya, sillä tämä arvio saattaa paljastaa ensimmäisestä kirjasta jotain. 

Mma Ramotswe jatkaa Tear of the Giraffessa Botswanan ainoaan naisetsivätoimistoon tulleiden tapausten selvittelyä. Tapauksia on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisessä sarjan osassa, sillä ihmissuhteet saa tässä kirjassa suuremman huomion. Mma Ramotswe on menossa naimisiin Gaboronen parhaimman miehen, J.L.B. Matekonin, kanssa. Mutta miten käy sormusostoksilla? Entä miten uutiseen suhtautuu Matekonin palvelija? Miten Matekoni taipuu erään hyvin taitavasti puhuvan ja suostuttelevan ihmisen edessä?

Matekonin taipuessa Mma Ramotswe etsii kymmenen vuotta sitten Kalaharin autiomaan liepeillä kadonnutta amerikkalaista nuorukaista ja hänen apulaisensa setvii erään aviovaimon syrjähyppyepäilyä. Tuttuun tapaan Mma Ramotswe onnistuu helposti selvittämään molemmat tapaukset ja hieman enemmänkin.

Ensimmäisen Mma Ramotswe -kirja oli myöskin ensimmäinen englanniksi lukemani kirja ja ilahduin silloin siitä, että se oli kirjoitettu niin helpolla englannin kielellä. Tears of the Giraffe on myöskin yhtä helppo, tätäkin kirjaa luki kuin suomea. Kiinnitin kuitenkin huomioni erääseen asiaan poikaystäväni sen mainitessa: kirjan dialogi on todella yksinkertaista. Toisaalta se on mukavaa, ainakin minusta, koska yksinkertaista kieltä ainakin ymmärtää. Paremmin englantia osaavalle se voi tuntua turhauttavalta. En tiedä sitten suomennoksista, onko niissäkin kieli hyvin yksinkertaista? No, minua se ei liiemmin haittaa ja ajattelinkin jatkaa sarjan lukemista englanniksi.

Pidän Tears of the Giraffesta hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska kuten jo edellä mainitsin, tässä ei ratkota niin paljon rikoksia vaan keskitytään enemmän päähenkilöiden ihmissuhteisiin. Eivät rikosten selvittelyt minua häiritse, mutta pari kolme tapausta per kirja on minusta sopiva määrä.

Tämä kirjasarja saa hyvälle mielelle, sopivasti pienen jännityksen kera!

Tämän kirjan on lukenut lisäkseni ainakin (suomeksi) Sanna.


Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe
Abacus 2004, 233 s.

13.12.2011

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina


On 5. heinäkuuta, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän jälkeinen yö vuonna 1996. Yksinhuoltaja Teena Maguire ja tytär Bethel lähtevät Teenan miesystävän juhlista kotiin ja päättävät oikaista Rocky Point Park -puiston kautta. Puisto on jo hiljentynyt illan juhlijoista - erästä nuorisojoukkoa lukuunottamatta.

Nuoret miehet käyvät Teenan ja Bethelin kimppuun. Äidin he raiskaavat, jättävät hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle. Bethelinkin he pahoinpitelevät, mutta tyttö pääsee veneiden alle piiloon. Raiskauksen jälkeen kaikki muuttuu. Ei ole enää aikaa "ennen", on vain "jälkeen".

Oikeudenkäynti alkaa kun Teena pääsee pois sairaalasta. Niagara Fallsin yhteisö, erityisesti raiskaajien sukulaiset ja ystävät, syyttävät Teenaa valehtelijaksi: itse se Maguiren nainen sitä kerjäsi, se nainen on juoppo huora. Nuori poliisi Dromoor, joka oli ensimmäisenä paikalla, kun hälytys tuona 5. päivän ensimmäisinä minuutteina tuli Rocky Point Parkin venevajaan, ei kuulu heihin. Hän haluaa oikeuden tapahtuvan.

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on pieni, mutta väkevä teos. Se koskettaa ja raivostuttaa. Miten voi olla mahdollista, että vaikka raiskauksesta ja pahoinpitelystä on selkeät todisteet, oikeus ei siltikään näytä toteutuvan, vaan tuntuu uskovan ennemmin kaukaa haettuja selityksiä rikokselle? Erityisesti Yhdysvalloissa tällaista varmasti tapahtuu melko usein (tai ainakin sellainen mielikuva minulla on), kun asianajajaksi valikoituu joku hyvin taitava ammattinsa edustaja.

Teoksen voimakas tunnelma on mahdutettu ihailua herättävän lyhyisiin lukuihin ja pieniin sanoihin. En edes voisi kuvitella kirjaan rönsyilevää tekstiä, se rikkoisi heti sen tunnelman eikä lukukokemus olisi enää sama. Tapahtumat kuvataan hyvin vähäeleisesti ja suoraan, muttei tunteettomasti. Ihastuin erityisesti kirjassa käytettävään sinä-muotoon, jolla puhuteltiin jo aikuistunutta Bethel-tytärtä. Välillä tapahtumia katseltiin myös poliisi Dromoorin tai syytettyjen näkökulmasta.

Jos haet jotain nopeaa, intensiivistä ja merkityksellistä lukukokemusta, tartu tähän.

Muita Kosto: rakkaustarinan lukeneita: Jori, Hanna, Naakku, anni.M, Susa, Rachelle, Sonja, Leena, Ina, Valkoinen kirahvi ja Katja.


Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina (Rape: A Love Story, 2003)
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2010, 152 s.

8.12.2011

Anna Godbersen: Juoruja


Anna Godbersenin neliosaisen Huumaa-sarjan toinen osa Juoruja on suoraan jatkoa ensimmäiseen osaan, joten jos et ole sitä tai Juoruja lukenut ja haluat vielä lukea, niin suosittelen, ettet lue tätä arviota kirjasta. Huumaa-kirjan tapahtumista tietämättömälle Juoruja-kirjan pelkkä juonikuvauskin paljastaa aika paljon ensimmäisen osan tapahtumista. Sinua on siis varoitettu!

Eletään vuoden 1899 joulukuuta New Yorkin Manhattanilla. Hollandin perhe on syvän surun saartama, sillä Elizabeth-neiti on poissa ja perheen rahatilanne on hyvin heikko. Henry Schoonmaker, erään Manhattanin hyvin varakkaan perheen ainoa poika, viettää hänkin suruaikaa. Henryn mieltä kuitenkin kuohuttaa eräs nuori ja tumma kaunotar...

Penelope Hayes, Elizabethin entinen hyvä ystävä, on ottanut Elizabethin paikan kaupungin seurapiireissä. Mutta miten vaikeaa Penelopen häikäilemättömälle luonteelle on esittää hillittyä ja ystävällistä Elizabethia?

Hollandin perheen entinen palvelustyttö Lina aikoo toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja saakin siihen oivan mahdollisuuden. Lina pääsee myös käsiksi salaisuuksiin, joista hänelle takuuvarmasti on hyötyä. Juorut, juonittelu ja salaisuudet johtavat vuoden viimeisimpänä päivänä vietettävään suureen juhlaan, jolloin mikään ei ole enää entisensä.

En voinut kuin huokailla ihastuksesta Juoruja lukiessani! Eniten näissä Godbersenin kirjoissa minuun vetoaa vuosisadan vaihteen tapakulttuuri, kuvaukset rikollisen runsaista kangasmääristä ja niistä tehtävistä upeista mekoista (katsokaa nyt tuota upeaa kanttakin!) ja seurapiirien juonitteluista. Täytyy tosin sanoa, että sitä juonittelua ja välillä vähän liian övereitäkin tapahtumia kirjassa riittää, enemmän kuin ensimmäisessä osassa, mikä tekee tarinasta hieman epäuskottavan. Juuri nyt, tähän aikaan vuodesta ja tähän mielentilaan, se kuitenkin sopii minulle erinomaisesti.

Juoruja (engl. Rumors) on kirjalle erinomaisen sopiva nimi. Huumaa esitteli meille Manhattanin seurapiirit ja lukuisat juhlat ja kielletyn rakkauden, mutta Juoruja keskittyy nimenomaan kaupungilla liikkuviin huhuihin, salaisuuksiin ja niistä hyötymiseen. Ja onhan sitä romantiikkaakin, kuinkas muuten. Tässä kirjassa Hollandin perheen tarina myös syvenee. Mukaan tulee ahdistavaa surua ja synkkiä tulevaisuudennäkymiä ja yksi kirjan suuria kysymyksiä on se, että mikä on oikein ja mikä väärin, mikä sopivaa ja mikä ei.

Kuten Huumaa-kirjassa, tässäkin osassa lempihahmoni on vallaton Diana. Diana on nyt kasvanut hieman henkisesti, mutta hänestä on rakastumisen myötä tullut epävarma, mustasukkainenkin. Hän joutuu jo nuorena kokemaan kovia monilla elämän eri osa-alueilla, mutta onneksi hänestä välillä tarinan aikana pilkahtaa esiin se tuttu huoleton ja suorasanainen tyttö.

Juoruja ovat lukeneet myös Cathy ja Emilie.

✩✩✩✩

Anna Godbersen: Juoruja (Rumors, 2008)
Suom. Katja Ruunaniemi
Karisto 2010, 462 s.