30.11.2011

Marraskuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo
Marraskuu on ollut raskas kuukausi, niin opiskelun kuin säänkin takia. Kirjojen suhteen oli kuitenkin vielä suhteellisen normaali kuukausi eli sain luettua neljä keskenään hyvin erilaista kirjaa:

Terry Pratchett: Johan riitti!
David Nicholls: Sinä päivänä

Fantasiaa, ihmissuhteita, historiantutkimusta ja lastenkirjallisuutta (joka sopii myös aikuisille). Mukavan vaihteleva lukukuukausi siis takana. Paras kirjoista on mielestäni Sinä päivänä. Oiva lahja pukinkonttiin tänä jouluna! Sopii varmasti moneen eri makuun.

Luettuja sivuja kertyi 1296 ja keskiarvoksi tästä saadaan 324 sivua per kirja.

Lukuisa vetäisi jo tänään talviturkin ylleen vaikka ulkona sataakin vettä. Siniharmaa tausta rauhoittaa mieltä ja muistuttaa minua helmikuusta. Olisikin jo helmikuu!

27.11.2011

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia


Marraskuun synkkinä iltoina on ihana kaivautua peiton alle ja lukea pitkästä aikaa Muumeja! Blogini luetuimpia tekstejä on tässä kuussa ollut, ei kovin yllättättäen, Muumilaakson marraskuu, joten siitä inspiraatio Näkymättömään lapseen, joka vielä lukemattomana hyllystäni löytyi.

Näkymätön lapsi on erilainen Muumi-romaani, koska se koostuu yhdeksästä eri tarinasta: Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Näistä kertomuksista suosikkejani ovat Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus ja Kuusi.

Ensiksi mainitussa suosikissani kerrotaan meren vieressä rumassa talossa asuvasta pelokkaasta Vilijonkasta, joka voittaa pelkonsa hurjan myrskyn riepotellessa hänen taloaan. Kertomus näkymättömästä lapsesta (Ninnistä) on varmasti monille tuttu. Ninnin rohkaistuminen ja sen myötä näkyväksi tuleminen on ihana tarina. Hattivattien salaisuus taas mielestäni poikkeaa kovasti kirjan muista tarinoista. Siinä Muumipappa lähtee omille teilleen ja päätyy tylsyyksissään hattivattien pienen veneen kyytiin. Matkan aikana pappa löytää itsensä ja tarkoituksensa. Kirjan viimeinen kertomus, Kuusi, on ihana, koska kertomuksessa on Muumeille ominaista hulvatonta huumoria ja joulun taikaa, mikä sopii erinomaisen hyvin tähän aikaan vuodesta.

Nyt kun Näkymätön lapsi on luettu, Muumi-romaaneista minua odottaa enää Muumipappa ja meri. Ensimmäisen Muumi-romaanini (Muumipapan urotyöt) luin reilu vuosi sitten eli tosiaan vasta aikuisiällä ja se on siitä asti pysynyt suosikki-Muuminani. Se jää nähtäväksi, että luenko Muumipapan ja meren vielä tämän vuoden puolella!

✩✩✩✩

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962)
Suom. Laila Järvinen
WSOY 2010, 167 s.

25.11.2011

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938


Minusta on hauskaa kirjoittaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista, joten miksipä ei sitten myös tentti- ym. kirjoista? Varsinkaan kun tenttikirjamme eivät ole mitään oppikirjojen kaltaisia teoksia. En kuitenkaan aio analysoida niitä täällä sen kummemmin, sillä sitä saa tehdä opiskelujen puitteessa ihan liikaakin. Tuskinpa myöskään tulen kirjoittamaan kaikista lukemistani tenttikirjoista, en ainakaan niistä huonoista. Mutta Jarmo Peltolan väitöskirja Lama, pula ja työttömyys: Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938 sopii hyvin kirjablogiin esille tuotavaksi.

Peltolan tutkimuksen kohde on otaksuttavissa jo selvästi väitöskirjan nimestä. Yhdysvaltojen pörssiromahduksen aiheuttama maailmanlaajuinen lama saapui meille Suomeenkin 1930-luvulla. Väikkärissä Peltola tarkastelee laman vaikutusta tamperelaisten työläisten elämään. Tamperehan oli tuohon aikaan Suomen teollistunein kaupunki ja lama koetteli pahiten juuri työläisiä, ei maaseudun väestöä kuten saattaa erehdyksessä otaksua. Spesifimmin kirjassa tarkastellaan tamperelaisten työttömyyttä, erilaisia laillisia (vapaat työt, varatyöt, siirtomaatyöt) ja laittomia (irtolaisuus, prostituutio, varastelu, viinan trokaaminen) toimeentulomuotoja, sosiaaliturvaa ja laman vaikutusta perheeseen sekä syntyvyyteen.

Kun tämä kirja tuli minulle luettavaksi, en yhtään ajatellut aiheen voivan olla kiinnostava. En tainnut miettiä kirjan nimeä ihan loppuun asti, sillä kirjan aloitettuani innostuinkin siitä valtavasti! Kiitos Peltolan innostavan kirjoitustyylin ja kielenkäytön, sillä kyllä tästä aiheesta saisi hirveän puuduttavankin. Sosiaalihistoria muutenkin on minusta yksi mielenkiintoisimpia historian osa-alueita.

Väitöskirjan liitteestä löytyy mikrohistorian tason tutkimusta, 19 perhetarinaa, jotka Peltola on koonnut viranomaislähteistä. Sen vuoksi ne ovat hyvin kuivakoita ja hirveän luettelomaisia (ja en todellakaan lukenut niistä kuin muutaman). Tarinoista saa toki hyvän kuvan lama-ajan perheiden elämästä; siitä kuinka pätkittäistä työnteko saattoi olla monen vuoden ajan, kuinka helppoa oli vaikeassa tilanteessa tarttua pulloon ja kuinka huono hygienia ja ruoan monipuolisuuden puute aiheutti jatkuvasti sairauksia ja jopa kuolemaa, mutta lukijaystävällisiä tarinat eivät ole.

Lukuunottamatta perhetarinoita, kirja on hyvin selkeästi kirjoitettu ja siksi minusta on ilo suositella sitä blogissani. Jos aihe kiinnostaa, ei kannata pelätä kirjaa sen takia, että se on väitöskirja, sillä se on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu ja varustettu runsaalla määrällä valokuvia ja tilastoja.

Sitä en osaa tarkkaan sanoa, että tuoko Peltolan tutkimus mitään uutta ja omaperäistä aiheeseen, sillä en ole kovin perehtynyt 30-luvun lamaan Suomessa tai lukenut mitään aikaisempia tutkimuksia, mutta ilmeisesti toimeentulokuvauksista ei ole aikaisemmin juuri kirjoitettu. Mutta tällaiselle kuin minä, peruspiirteet tai sitä vähemmän aiheesta tuntevalle, kirja on erittäin hyvä tietopaketti (Tampereen) työläisväestön toimeentulosta ja selviytymiskeinoista 30-luvun Suomessa.

Kirja on luettu osana Koululaisen tietohaastetta ja saa kunnian olla haasteen ensimmäinen luettu kirja!


Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-38
Tampere University Press 2008, 371 s. 

19.11.2011

David Nicholls: Sinä päivänä


Hurjan moni bloggaaja (ja varmasti moni lukija ilman kirjablogiakin) rakastui David Nichollsin Sinä päivänä -teokseen sen luettuaan. Minäkin kiinnostuin kirjasta ja vähän aikaa sitten päätin ottaa siitä selvää. En asettanut itselleni mitään ennakko-odotuksia, mutta tiesin jo, että kirja on jotain vähän kevyempää ja ihmissuhdekiemuroihin liittyvää. Juuri sellaista, joka sopi tähän väliin, inhottavaan marraskuuhun ja opiskelukiireiden keskelle. Ja kyllähän se sopikin, vallan mainiosti, joten taidan liittyä ylistävien lukijoiden kuoroon.

Sinä päivänä -kirja alkaa 15. päivänä heinäkuuta vuonna 1988. Emma, runotyttö, joka haluaa muuttaa maailmasta edes jotain pientä ja Dexter, hulttion maineessa oleva "koulun komein poika" viettävät valmistujaisten jälkeisen yön yhdessä. Tuosta yhdestä yöstä lähtien he ovat sidottuja toisiinsa, välillä etääntyen, välillä lähentyen. Elämä tulee viemään parikymppiset nuoret hyvin erilaisille poluille. Vuodesta 1988 lähtien Emman ja Dexterin elämää seurataan kirjassa kahdenkymmenen vuoden ajan, aina samana päivänä, 15. heinäkuuta.

Kirjan tarinasta en henno kertoa enempää, sillä uskon, että sen pienistä ja isoistakin sattumuksista, iloista ja suruista, niistä arkipäiväisyyksistäkin on paras lukea itse. Sinä päivänä on hyvin koskettava kirja, sillä se saa sinut nauramaan, tuntemaan inhoa, melkein jopa raivoa ja herkistymään itkun partaalle.

Henkilöhahmot ovat kirjan kantava voima. Tässä ei jäädä ihastelemaan maisemia, vaan tarina kulkee tavallisten ja hyvin uskottavien henkilöiden tekojen ja sanojen kautta. Oli raikasta lukea pitkästä aikaa tavallisten ihmisten tarinaa, kun tämä syksy on aika pitkälti vierähtänyt joko kuvitteellisten tai muuten vain hieman outojen ihmisten seurassa. Tykästyin kirjassa hyvin paljon Emman hahmoon, löysin hänestä paljon samastuttavia ja ihailemisen arvoisia asioita, vaikkei hän tietenkään täydellinen ole. Eikä Dexterkään ole. Siksi juuri kirjan henkilöt ovat niin ihanan tavallisia ja uskottavia!

Viitaten Karoliinan arvioon kirjasta, olen samaa mieltä hänen kanssaan siinä, että kirja sopii vallan mainiosti nuoremmillekin, mutta 30-40-vuotiaille ehkä vielä paremmin. Jos itse olisin Emman ja Dexterin sukupolvea, varmasti samastuisin heihin ja tarinaan vielä entistä enemmän. Tähän liittyen huomasinkin, että yksi mukavimmista ajankohdista kirjassa oli sen alku, kun Emma ja Dexter ovat minun ikäisiäni ja tulevaisuus on vielä hyvin avoin.

Sinä päivänä on hyvin viihdyttävä kirja ja sen lukee nopeasti yli 500 sivusta huolimatta. Sitä ei saa kuitenkaan sekoittaa samaan pakkaan esimerkiksi Bridget Jones -kirjojen kanssa, sillä Sinä päivänä ei ole hömppää, vaan vakavasti otettavampaa ihmissuhteisiin keskittyvää kirjallisuutta. Ja hei, Bridget Jones on myös hyvä omassa lajissaan, ehdottomasti!

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Susa, Ilse, Veera, Meri, Jenni ja moni, moni muu!


David Nicholls: Sinä päivänä (One Day, 2009)
Suom. Sauli Santikko
Otava 2011, 505 s.

13.11.2011

Tunnustuksia ja kuulumisia

Sain Valkoiselta kirahvilta tällaisen kivan tunnustuksen, johon liittyy kymmenen kysymystä. Kiitos sinulle ihana Valkoinen kirahvi!


 1. Lempiväri: Musta, roosa, valkoinen ja harmaa.

2. Lempieläin: Olen ehdottomasti kissaihmisiä! 

3. Onnennumero: Ei ole koskaan ollut.

4. Alkoholiton lempijuomasi: 7up ja vaniljatee. 

5. Facebook vai Twitter: Facebook. Kun Twitter tuli, loin sinne tunnukset, mutta en koskaan innostunut siitä. Pärjäisin ilman Facebookiakin, mutta nyt erityisesti se on hyvä kanava jakaa informaatiota opiskelukavereiden kesken.

6. Mistä pidät: kirjoista, merestä, kesäilloista, kiireettömyydestä, siististä kodista (jota se on ihan liian harvoin), koskettavista elokuvista, lämmöstä, hiljaisuudesta, historiasta, eläimistä, hiuksistani tänä aamuna, viileistä lakanoista, kirpputoreista, puhvihihoista, mustavalkoisista valokuvista, old school -tatuoinneista ja mekoista.

7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Kumpikin! 

8. Lempimuotosi: Tiimalasi. Ei tarkalleen ottaen vartalossa, vaan tämä tuli mieleeni takista, jollaista olen halunnut jo kauan. Eli tarkoitan pikemminkin vaatteen muotoa.

9. Lempipäiväsi: Perjantai. 

10. Lempikukkasi: Perinteinen ruusu on ehkä kaikkein kaunein.

Lisäksi sain jo viime kuussa seuraavan tunnustuksen Katrilta, kiitos typy.


Haluan jakaa molemmat tunnustukset kaikille seuraamilleni blogeille ja niiden kirjoittajille! Enhän minä muuten teitä seuraisi, ellen pitäisi kovasti teistä ja blogeistanne :--)

Tällä hetkellä luen erittäin mukaansatempaavaa, hauskaa ja surullistakin David Nichollsin Sinä päivänä -kirjaa. Lukemiseni on ollut jo pitkän aikaa täysin iltapainotteisia, ennen nukkumaanmenoa sängyssä ("Voi ei, kello on jo kohta kaksitoista, haluan vielä lukea edes yhden luvun!") tapahtuvaa. Tuntuu, että kärsin hirveästi kun en voi lukea samalla tavalla kuin vielä pari kuukautta sitten! Ja hitaasti lukevasta se tuntuu vielä kauheammalta. Haluaisiko joku kirjoittaa pari esseetä puolestani, jotta saisin hieman lukurauhaa? :--D

Sen sijaan tenttikirjoja olen lukenut. Tuon niitäkin blogiini jossain vaiheessa, niin saan samalla polkaistua käyntiin Koululaisen tietohaasteen, jossa siis kuuluu lukea kymmenen tietokirjaa (myös elämäkerrat ja vastaavat lasketaan mukaan) lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Seuraavaksi suuntaan blogikierrokselle ja pyhitän tämän sunnuntai-illan täysin kirjoille. Siis niille "oikeille" kirjoille, en tenttikirjoille (vaikkeivat ne kaikki edes ihan kamalia ole)!

4.11.2011

Terry Pratchett: Johan riitti!


Terry Pratchettin luoman Kiekkomaailman kohellus jatkuu tässä järjestyksessään kolmannessa sarjan kirjassa. Kuten kahdessa aikaisemmassa kirjassa, päähenkilöinä eivät tässä kirjassa ole enää velho Rincewind matka-arkkuineen tai turisti Kakskukka, vaan Persahterin (oikeasti :D) syrjäisessä kylässä varttunut tyttö nimeltään Esk ja kylän ainoa noita, Muori Säävirkku.

Eräänä sateisena iltana eräs hyvin vanha velho matkustaa Persahterin kylään luovuttamaan omat voimansa pian syntyvälle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle. Velho jo voimansa siirtäneenä käykin ilmi, että pieni velhonalku ei olekaan poika vaan tyttö! Mutta eihän tyttö voi olla velho! Tytöt voivat olla vain noitia. Tytön eli Eskin kasvaessa tämä alkaa osoittaa maagisia kykyjä, joten kylän noita, Muori Säävirkku, ryhtyy kasvattamaan tytöstä noitaa. Mutta pelkkä noitana oleminen ei riitä tytölle eikä hänen ainutlaatuisille voimilleen ja pian ollaan matkalla kaukana jossakin sijaitsevaan Näkymättömään Yliopistoon, joka on opinahjo nuorille velhoille. Uhmaako Esk perimätietoa ja tuleeko hänestä Näkymättömän Yliopiston ensimmäinen naispuolinen velho? 

Olen siis joskus yläasteikäisenä lukenut tätä Pratchettin Kiekkomaailma-sarjaa ja nimenomaan näitä alkupään kirjoja. Siispä muistelin, että Johan riitti! olisi todella hauska. Olen aina pitänyt näissä kirjoissa eniten noidista. Mutta osoittautuikin niin, että tämä on näistä kolmesta blogiini tuoduista Kiekkomaailma-kirjoista se huonoin. Tässä ei ole niin hersyvää huumoria kuin kahdessa aikaisemmassa teoksessa. Outoa kyllä, Johan riitti! tuntuu paikoitellen jopa liian vakavalta!

Virkistävää on kuitenkin se, että tässä kirjassa pääosassa ovat noidat (tai käytännössä yksi sellainen, mutta kuitenkin) eikä Rincewind-velho, josta olen jo kahden kirjan verran lukenut. Tarina alkaa hitaasti, keskittyen Eskin velhokykyjen löytämiseen ja noidan opin harjoittamiseen, kunnes vaihdetaan nopeasti maisemaa. Tarinan loppu on aika vauhdikas ja nopea, mutta se tuntuu olevan ominaista Pratchettin kirjoille, ainakin tähän asti.

Johan riitti! on aivan kelpo ja hauska fantasiaseikkailu, mutta tunnustan, että myös haukottelin sen parissa.


Terry Pratchett: Johan riitti! (Equal Rites, 1987)
Suom. Marja Sinkkonen
Karisto 2001, 253 s.