10.10.2011

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen


"Mother says I was a dancer before I could walk
She says I began to sing long before I could talk"
Abba, Thank You for the Music

Lennart Cederström, entinen muusikko, löytää sienimetsässä ollessaan maahan hätäisesti kuopatun muovipussin, joka vaikuttaa liikkuvan. Muovipussista paljastuu pieni tyttövauva, jonka puhdas ja kirkas lauluääni lumoaa Lennartin. Hän vie lapsen kotiinsa ja vaimonsa Lailan luokse eivätkä he kerro vauvasta mitään kenellekään kunnes heidän oikea lapsensa, jo aikuinen Jerry saa tietää "pikkusisarestaan". Jerryltä lapsi saa nimensä, Theres. 

Theres varttuu pariskunnan talon kellarissa ja heti vauvana hänestä huomaa, ettei hän ole normaali. Tyttö kasvaa täysin erillään ulkomaailmasta, jossa Isot uhkaavat. Hän oppii puhumaan myöhään ja syö vain vauvanruokaa. Hänen lauluäänensä on poikkeuksellisen upea.

Theresin varttuessa varttuu toisaalla toinen lähestulkoon samanikäinen tyttö nimeltään Teresa. Eräiden sattumien kautta 14-vuotiaat Teresa ja Theres tutustuvat toisiinsa. Theres vaikuttaa Teresaan vahvasti eikä hän voi enää elää ilman tätä. Lopulta heidän ystävyytensä johtaa heidät kauhistuttavien asioiden keskelle.

En ole aiemmin lukenut yhtäkään Lindqvistiä, vaikka hyllyssämme onkin hänen koko tähänastinen tuotantonsa lukuunottamatta Ihmissatamaa. Kiinnostusta on kyllä ollut ja Kultatukka, tähtösen jälkeen entistä enemmän. Kirja on yksi vuoden parhaimpia lukemiani.

Jos haet Kultatukka, tähtöseltä perinteistä kauhua, voit joutua pettymään. Vaikka Lindqvistiä usein kuvaillaan kauhukirjailijaksi, ei Kultatukka, tähtönen ole pelottava, mutta kauhea se todella on. Kauhean ahdistava. Erityisesti eräs loppupuolen tapahtuma ahdisti minua aivan hirveästi, sillä se liittyi yhteen pelkooni. Jos et kestä verta ja suolenpätkiä, tämä ei ole sinun kirjasi.

Lindqvist on taitava luomaan persoonallisia henkilöhahmoja ja kuin nurkan takaa tulevia tapahtumia. Kirja siis pitää otteessaan. Kirjan tärkeimpiä teemoja ovat minusta yksinäisyys, kiusaaminen, erilaisuus, pahuus, musiikkiteollisuuden raadollisuus ja nuoruus. Kaikki nämä monet teemat Lindqvist saa punottua kirjaansa ehyeksi kokonaisuudeksi ja vielä uskottavasti. Se mitä kirjassa tapahtuu voisi tapahtua ihan oikeasti. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Kultatukka, tähtösestä ovat kirjoittaneet myös marjis ja Susa.


John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Lilla stjärnä, 2010)
Suom. Jaana Nikula
Gummerus 2011, 575 s.

11 kommenttia :

  1. Juuri kommentoin tätä kirjaa tänään Susalle todeten, että dekkarit ovat lastenleikkiä tällaiseen kirjaan verrattuna. Kun joku on piinallisen kaunista ja lahjakasta ja siihen liitetään riisto/pakote/vankeus kauhu nousee melkein yli kestokyvyn.

    Minä koin sen verbaalisesti elämäni kauneimmassa kirjassa Nadeem Aslamin Elävältä haudatuissa, joissa riistettyinä, vailla mitään oikeuksia olivat Afganistanin naiset ja lumikurjet itkivät vuorilla...

    Miten te tämän kirjan huomasitte...

    VastaaPoista
  2. Leena, aivan totta. Luen liian vähän dekkareita, mutta voin olla silti samaa mieltä kanssasi. En usko minkään dekkarin yltävän tämän kirjan kauheuksien tasolle. Monissa dekkareissa voidaan mässäillä vaikka kuinka antoisasti ruumiista ja verestä ja eri tappamistavoista, mutta tässä kirjassa oli myös muuta, sitä psykologistakin puolta ja vielä niin hirvittävällä tavalla.

    Sait Elävältä haudatut kuulostamaan lukemisen arvoiselta kirjalta. En ole koskaan oikein ollut innostunut Lähi-itään ja Afrikkaan sijoittuvista naisten kärsimyksistä kertovista kirjoista. Älä käsitä väärin, aihe on tärkeä, mutta minulla meni ikään kuin maku niihin kirjoihin (vaikken edes ole lukenut kuin Tuhat loistavaa aurinkoa), kun niitä julkaistiin yhteen aikaan ihan hirveän monta yhden sesongin aikana. Pitäisi varmaan löytää se paras ja lukea se. Ehkä se voisi olla Elävältä haudatut?

    VastaaPoista
  3. Joo kyllä ne perinteiset dekkarit ja tosi monet karmivat (esim Karin Slaughterin) psykologiset jännärit kalpenevat tämän rinnalla, huh!

    VastaaPoista
  4. Tekee ihan hirveästi mielu lukea tätä kirjaa kun kaikki kehuvat. Mutta en ole kyllä mikään ahdistavien kirjojen ylin ystävä. Onneksi lukujono on sen verran pitkä, ettei tarvitse heti päättää, lukeeko tämän vaiko ei.

    VastaaPoista
  5. Piditkö kirjan lopusta? Itse luin (ja arvostelin) juuri Kuinka kuolleita käsitellään ja en oikein tykännyt lopusta... Liian avointa, eikä vastannut mielessäni pyörineisiin kysymyksiin. Mitenkäs tämän kirjan kohdalla?

    VastaaPoista
  6. Henkilöhahmot ovat todellakin kirjan suola. Ihailen varsinkin sitä, miten kirjoittaja pystyi menemään teini-ikäisten tyttöjen mieleen niin tarkasti. Ihan tulee kylmiä väreitä, kun vain ajattelenkin kirjaa. Hyrr...

    Oletan, että tästä varmasti tehdään leffa. Ystävät hämärän jälkeen oli kammottavan hyvä elokuva, joten tästä tulee varmaan vielä kauheampi.

    VastaaPoista
  7. Olen nyt lukenut useamman arvostelun tästä kirjasta ja aina minulle jää se fiilis, että haluan tietää, mitä kirjassa tapahtuu. Kauheat kirjat eivät kuitenkaan oikein ole minun juttuni, joten en tiedä uskallanko/haluanko tarttua tähän vaikka kuinka kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen arvostelu, kiitos! :) Ahdistavuus ja kauhu voisivat sopia pimeneviin syksyn iltoihin... En ole vielä lukenut Lindqvistiltä mitään, vaikka Ystävät hämärän jälkeen onkin omassa kirjahyllyssä. Tämä kiinnostaa ehkä jopa enemmän kuin se.

    VastaaPoista
  9. Susa, tämä oli kyllä sen verran rankkaa, että vähän dekkareita lukevana ja ylipäänsä niistä hirveästi tietävänä uskon, että tämä pesee ne mennen tullen!

    Katri, jos joskus satut kaipaamaan ahdistavaa luettavaa (kaipaakohan joku edes sellaista joskus? hassu sanavalinta :D), niin tämä on ihan ykkösvalinta. Ahdistavinta tässä oli juuri se realistisuus.

    Maria, pidin lopusta. Se oli tässäkin avoin, mutta ei minusta liian. Ainakaan minua ei jäänyt se häiritsemään :--)

    marjis, Ystävät hämärän jälkeen on tosi hyvä elokuvana! Siis se ruotsalaisten, jenkkien uusintaa en ole vielä katsonut ja tuskin se on niin hyvä. Leffan katsomisen takia minulla onkin venynyt itse kirjan lukeminen... Ehkä pian jo "uskallan", kun tapahtumat eivät ole enää niin pinnalla mielessä. Mutta Kultatukka, tähtösestä saataisiin tosi hyvä elokuva, jos vain ohjaaja ja näyttelijät valitaan hyvin!

    Jenni, uskon, että on hirveän vaikeaa, jos kiinnostaa jokin kauhea kirja, mutta ei oikein ole kauhun ystävä. No, jos joskus uskallat, niin tämä on kyllä sitten hyvä valinta kauheaksi kirjaksi :--)

    Zephyr, en tiedä mitä Lindqvistin koko tuotannon lukeneet yleisesti ovat mieltä hänen kirjojen parhaimmuusjärjestyksestä, mutta poikaystäväni mukaan tämä on ilmeisesti se paras Lindqvist, paras ainakin Ystävät hämärän jälkeen -kirjan rinnalla. Minunkin pitäisi päästä pian lukemaan loput miehen kirjat, olisi kiva vertailla niitä keskenään.

    VastaaPoista
  10. Minä luin kyseisen kirjan juuri äsken ja oli ihan pakko tulla etsimään kommentteja netistä, koska kirja teki niin syvän vaikutuksen ettei vain kerta kaikkiaan voi ajatella mitään muuta...

    Ajvide Lindqvist on yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani, erityisesti hänen lumoavan kerrontatapansa ansiosta. Hän kirjoittaa niin realistisesti, että monet ajatukset tunnistaa tyyliin "ai tuntuuko jostain muustakin joskus tuolta?", mutta kuitenkin niin kekseliäästi että aina saa yllättyä. Ja henkilöhahmoihin todellakin tutustuu.

    Voi mitä ironiaa, että suosikkikirjailijani sattuu kirjoittamaan kauhua... ;)

    Olen lukenut John Ajvide Lindqvistin kaikki suomennetut kirjat, käännösjärjestyksessä: Ystävät hämärän jälkeen, Ihmissatama, Kuinka kuolleita käsitellään ja sitten tämä Kultatukka, tähtönen. Ihmissatama oli mielestäni jotain aivan käsittämättömän upeaa, silloin ensimmäistä kertaa todella huomasin hänen kirjoitustyylinsä lumon ja nyt taas löysin sen tästä uusimmasta kirjasta.

    Näin tästä kirjasta varsin mainion elokuvaversion omassa päässäni samalla kun luin. Toisaalta toivon että elokuva tehtäisiin, mutta toisaalta en ole ihan varma että uskaltaisinko katsoa sen... ^^

    VastaaPoista
  11. Kiitos anonyymi kommentistasi :--) Tästä kirjasta ollaan tunnuttu pitäneen, kuten yleensäkin Lindqvistin kirjoista. Herra osaa! Voisiko Lindqvist olla ikään kuin Stephen Kingin perillinen? Minä ainakin uskon näin, sen verran vakuuttavaa jälkeä jo yhden lukemani kirjan perusteella!

    Minäkin toisaalta toivon, että kirjasta tehtäisiin elokuva, koska siitä ainakin saisi hyvän elokuvan aikaiseksi, MUTTA sepä siinä sitten pelottaakin, että osataanko elokuvaa tehdä kunnolla. Löytyykö taitava ohjaaja, upeat näyttelijät?

    VastaaPoista