Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa


Kyselin jo tuossa elokuussa, että minkä kirjastosta lainaamani kirjan luen ensimmäisenä ja voiton vei silloin yhden äänen erolla Richard Yatesin hieno Revolutionary Road. Heti sen perässä oli Augusten Burroughsin Juoksee saksien kanssa ja siispä otin sen luvun alle tuossa jokunen aika sitten. Juoksee saksien kanssa ei onnistunut vakuuttamaan minua niin hyvin kuin Yates.

Kirja on Burroughsin mukaan muistelma hänen lapsuudestaan. Miksi hänen mukaansa, siihen palaan hieman myöhemmin. Augusten viettää ensimmäiset kymmenen vuotta elämästään suhteellisen normaalisti. Mitä nyt isä on alkoholistiprofessori ja äiti hulluuden partaalla oleva pöytälaatikkorunoilija. Augusten itsekin on hieman omalaatuinen: hänellä on pakkomielle hopenkiillotusaineella kiillottettuihin esineisiin, siistiin pukeutumiseen ja lääkäreihin.

Augustenin vanhemmat eroavat kun Augusten on 12-vuotias. Äiti on alkanut tavata erästä tohtori Finchiä, jonka luona he kävivät miehensä kanssa yhdessä terapiassa ennen avioeroa. Augusten alkaa viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa Finchien luona äitinsä keskustellessa joskus jopa tuntikausia tohtorin kanssa. Lopulta tohtori Finch päättää, että Augustenin äidin toipumisen kannalta olisi parempi jos hän saisi olla yksin ja Augusten muuttaisi hänen perheensä luokse asumaan. Tohtorista tulee Augustenin uusi huoltaja.

Finchien perhe on parhaimmillaan kuin pahimmasta painajaisesta ja huonoimmillaankin hullunkurinen. Siisteydestä ja hygieniasta tarkka Augusten on kauhuissaan joutuessaan tähän vanhaan taloon, jota siivotaan tuskin koskaan, jossa torakat juoksevat pitkin keittiötä, jonka asukkaat ovat kukin yhtä kajahtaneita ja jonne tohtori silloin tällöin majoittaa hulluja potilaitaan.

Augusten kuitenkin tottuu. Perheen asukeista, Neilistä, Hopesta ja Nataliesta, tulee hänelle läheisiä. Neilistä jopa vähän enemmänkin. He ovat vapaita säännöistä, vapaita tulemaan ja menemään kuten tahtovat, vapaita vaikka purkamaan keittiön matalan katon ja rakentamaan kattoikkunan. Kukaan ei liiemmin välitä. 

Juoksee saksien kanssa on ennen kaikkea nuoren miehen kasvukertomus. Jos on viettänyt lapsuutensa niin erikoisessa paikassa, miksei jakaa sitä muille? Kirja on siis muistelma ja Burroughsin mukaan jokainen sana mikä kirjassa on, on totta. Juoksee saksien kanssa ei kuitenkaan löydy kirjastosta muistelmien hyllystä, koska kirjan julkaisuajankohtana kirjassa kuvattu Finchien perhe (oikealta nimeltään Turcotte) syytti Burroughsia valehtelusta ja kunnianloukkauksesta (etenkin kirjan loppu antaa aika hyvän aiheen olla Burroughsille katkera). Heidän mukaansa tapahtumat eivät siis ole aitoja ja Burroughs nähtävästi joutui myöntymään siihen, että kirja luokitellaan fiktiiviseksi.

Minua kiinnosti jo heti kirjan ensimmäisistä sivuista lähtien, että voiko tämä kaikki olla totta. Onko totta, että tohtori Finch oikeasti ennusti paskapökäleistään ja laittoi niitä kuivumaan pihalle aurinkoon tai että koko perhe lähti kulkemaan kadulle ilmapallojen peittäminä ja kantaen mukanaan kylttiä, jossa luki: "Kaikki maailman isät yhtykää. Tänään on maailman isien päivä!!!". Kummallisista kotioloista ja tohtorin pätevyyden puutteesta taas en ollut mitenkään hämmästynyt. Onhan valelääkäreitä nykyään Suomessakin asti niin entäs sitten 70- ja 80-lukujen USA:ssa?

Tuskinpa saan koskaan tietää varmuutta siihen, missä määrin kirjan tapahtumat ovat totta. Pääpiirteissään ne varmasti ovat, mutta entä ne övereimmät asiat? Ovatko ne vain sensaatiohakuisuutta, sitä että kirja myy kuin häkä (jota se teki)? Se häiritsi lukukokemustani, koska en tiennyt millä tavalla suhtautua kirjaan. Lisäksi kirja tuli luettua hirveän lyhyissä pätkissä, suunnilleen luku per ilta, ja aloin jo väsyä siihen kaikkeen hulluuteen. Toisaalta varsinkin keskivaiheilta tätä kirjaa minusta sopiikin lukea melkein luku kerrallaan, sillä luvut eivät juonellisesti liity juurikaan yhteen, vaan kertovat aina yhden kokonaisuuden tai tapahtuman Augustenin nuoruudesta.

Mielestäni kirjan alku ja loppu ovat erittäin hyviä. Keskeltä se lässähtää, alkaa toistaa itseään (kunnes tuli se pökälejuttu). Olen mustan huumorin ystävä ja tässähän sitä tulee ihan mukavasti (tarviiko vielä toistaa sitä pökälettä?). Huumori on yksi kirjan kantavista voimista. Burroughsin värittämät tai oikeasti olemassa olevat henkilöhahmot ovat kaikessa uskomattomuudessan uskottavia. Ehkä siksi, että he ovat (olleet) olemassa juuri sellaisina kuin kirjassa ovat?

Minä jostain syystä miellän tämän kirjan sellaiseksi kulttimainetta saaneeksi kirjaksi. En tiedä onko tämä sitä, jonkinlaista undergroundia, pienen piirin fanittamaa vai mitä, mutta kun sellaisista kirjoista tietää heti millaisia ne ovat. Karu kuvaus lapsuudesta ronskilla huumorilla varustettuna, jotain tosi päätöntä. Hulluja, seksiä, huumeita sekä homoseksuaalisuutta. Näillä sanoilla voi näppärästi kuvata tätäkin kirjaa. En kuitenkaan väitä, että se olisi automaattisesti huono asia. Nyt tällainen kirja ei vain iskenyt.


Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa (Running with Scissors, 2002)
Suom. Arto Leivo
Sammakko 2006, 260 s.

Tunnisteet: , , , ,