23.9.2011

Richard Yates: Revolutionary Road


"-- tuon valloittavasti keimailevan ja sädehtivän tytön jokainen katse ja ele nostatti hänen kurkkuunsa kaipauksen palan ("Etkö haluaisi, että minä rakastan sinua?"), mutta sitten tyttö katosi hänen silmiensä edessä ja muuttui samaksi tympäiseväksi ja kärsiväksi olennoksi, jonka olemassaolon hän olisi halunnut kiistää elämänsä jokaisena päivänä --."

Richard Yatesin Revolutionary Road sijoittuu vuoden 1955 Länsi-Connecticutissa, New Yorkin läheisyydessä sijaitsevaan nukkumalähiöön. Revolutionary Hillin asuinalueella asuu Wheelereiden perhe: kolmekymppiset ja "keski-ikäiset" Frank ja April sekä heidän kaksi lastaan. Frank tekee ikävää ja kyllästyttävää työtä konttorirottana New Yorkissa ja April viettää aikaansa kotiäitinä kuten tuohon aikaan oli tapana.

Wheelereiden elämä näyttää kaikin puolin tavalliselta ulkopuolisen silmin. He viettävät aikaa ystäviensä kanssa jutellen maansa yhteiskunnallisista epäkohdista ja juoden väkeviä, käyvät välillä ulkona, Frank töissä, April näytelmäkerhossa. Mutta herttaisen näköisen talon sisällä kuohuu. Frankin ja Aprilin suhde repeilee pahasti.

Itse asiassa jo kirjan alusta asti osoittautuu, että Frank ja April eivät oikeastaan edes pidä toisistaan. Tämän kirjoitukseni alussa oleva lainaus osoittaa, että he ovat alkaneet jopa halveksua toisiaan. Kun tähän yhdistää vielä heidän kyllästymisensä elämään Yhdysvalloissa, turhautumisen tavalliseen lähiöarkeen ja Frankin vastenmielisen työn, on edessä pahoja konflikteja. 

Elämä palaa kuitenkin hetkeksi vanhoille raiteilleen, kun April saa idean muutosta kiehtovaan Eurooppaan, missä Frank saisi toteuttaa itseään Aprilin tuodessa leivän pöytään. Suunnitelma kuulostaa ratkaisulta kaikkeen, mutta pian Wheelerit saavat huomata, ettei se ihan niin helposti sujukaan. Lopulta jäljellä on vain kammottava tragedia.

Minulla meni Revolutionary Roadin läpi tahkoamiseen todella kauan aikaa. Osaksi se johtui muuttuneesta elämäntilanteestani, mutta varmasti enemmän kirjan masentavasta tunnelmasta ja ikävistä henkilöhahmoista. Tästä huolimatta pidin kirjasta paljon! Se on hyvin mielenkiintoinen kuvaus 1950-luvun elämästä Yhdysvalloissa. Silmissäni vilisivät kuvat ankeista tupakantäyteisistä toimistoista, viinanhuuruisista olohuoneista, haaleasävyisistä kesäilloista ja 50-luvun pukeutumistyylistä. Siitä elämästä mitä ihmiset silloin todella elivät. Toisaalta näemme myös sen tutun arjen mitä mekin elämme 2010-luvulla. Parisuhdeongelmat, riidat, turhautumiset, unelmat ja kliseet kuuluvat myös meidän elämäämme ja siksi Revolutionary Road tuntuu myös tutulta. 

Mutta vielä tarkemmin siitä miksi kirja oli minusta niin masentava. En ole pitkiin aikoihin lukenut mitään näin henkisesti raskasta kirjaa. Kukaan henkilöhahmoista ei oikeasti ollut mukava (välillä samaistuttava kuitenkin). Ilonpilkahduksia ei ollut montaa ja kaikki meni koko ajan pieleen ihan loppua myöten. Näiden asioiden tarkasteleminen oli mielenkiintoista, mutta kovin raskasta. Kirjan luettuani minuun iski kamalan hengästynyt ja loppuunkulunut olo.

Revolutionary Roadista sanotaan, että se sisältää myös komiikkaa. Sitä on lukiessa hankala huomata, mutta näin jälkikäteen tunnistan kirjassa olevan paljon tarkkanäköistä ja mustanpuhuvaa huumoria. Yates on myös erityisen hyvä ihmisluonnon kuvaaja, sillä synkkyydestään huolimatta kirjan hahmot ovat hyvin moniulotteisia ja tarkkapiirteisiä. Uskallan väittää, että harva osaa kuvailla ihmisen käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita niin hyvin kuin Yates.

Kirjan tärkein viesti on minusta se, että kannattaa elää täysillä ja uskoa unelmiinsa eikä missään nimessä tyytyä vähempään. Jälkimmäinen valitettavasti on liian ominaista meille ihmisille.

Revolutionary Roadin on lukenut myös Kaisa.


Richard Yates: Revolutionary Road (Revolutionary Road, 1961)
Suom. Markku Päkkilä
Otava 2008, 403 s.

10 kommenttia :

  1. Odotin kovasti, mitä tästä pitäisit, ja olen iloinen, että kuitenkin pidit. :) Minulle kirja ei ollut ihan noin raskas, joskin yhtä vaikuttava (uskoisin). Ehkä minulla vaikutti se, että olin nähnyt elokuvan ensin.

    Masentava tämä minustakin oli, mutta ikään kuin hyvällä, ravistelevalla tavalla. Yatesin tarkkanäköisyyttä täytyy ihailla. Hei, vähän luulen, että olen jo linkittänyt tämän aiemmin, mutta varmuuden vuoksi jaan oman juttuni kirjasta aikojen takaa (vaikka näitä vanhoja tekstejä on tosi nolo lukea itsekin):

    http://plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/lukupiiri/richard-yates-revolutionary-road?utm_source=plaza&utm_medium=relatedarticles

    VastaaPoista
  2. Olet mielestäni hyvin tarkasti tavoittanut kirjan kaksijakoisen tunnelman. Olin vaikuttunut kirjasta, vaikka en perinteisessä mielessä siitä "tykännyt", se ei todellakaan ole mikään hyvänmielen kirja perinteisessä mielessä. Elokuvaa en ole vieläkään saanut katsottua lopun katastrofin takia :(

    VastaaPoista
  3. Minä olen nähnyt tämän elokuvana, ja pidin siitä kovasti. Haluan ehdottomasti lukea kirjankin, sitten kun tapahtumat ja elokuvakokemus eivät ole enää niin hyvin muistissa.

    Aina lukukokemukset eivät tosiaankaan ole miellyttäviä, vaikka kirja olisikin hyvä ja vaikuttava. Elokuvanakin tässä oli juuri tuota epämiellyttävien hankilöiden tuomaa raskautta. Minusta Kate Winsletin olisi pitänyt saada Oscar tästä roolisuorituksesta Readerin sijasta, sillä hän oli aivan loistava Aprilinä.

    VastaaPoista
  4. Karoliina, minullekin Revolutionary Road oli vaikuttava. Ja vaikutus tuntuu vain kasvavan, mitä enemmän aikaa kirjan lukemisesta kuluu :--) Kiitos linkistä juttuusi (et ollut linkittänyt juttuasi ainakaan minulle aiemmin). Siitä selvisi, että omat ajatukseni käyvät hyvin yhteen sinun ajatuksiesi kanssa. Olen kyllä tyytyväinen, että luin tämän kirjan!

    Kirsi, kiitos! Tunnelma jäi minulle päällimmäisenä mieleen tästä. Harva kirja on tehnyt sitäkään minulle, että olisin tavallaan pitänyt siitä (vaikuttavuus, taitavasti rakennetut henkilöhahmot jne.) ja tavallaan en pitänyt (se masentava, apaattinen tunnelma).

    Liisa, minäkin olen nähnyt tämän elokuvana, mutta siitä on sen verran aikaa, etten kunnolla muistanut sitä. Esimerkiksi kirjan loppu yllätti, koska muistelin sen tietyn asian tapahtuneen eri tavalla (vai tapahtuuko se oikeasti elokuvassa eri tavalla, en muista). Kate Winsletistä pidän kovasti, joten olen aivan samaa mieltä, että Oscar olisi voinut tulla jo Revolutionary Roadista :D Tarkoituksenani on katsoa leffa tässä joskus lähiviikkoina tai -kuukausina.

    VastaaPoista
  5. Minulle kävi samoin; kirjaa oli miltei tuskallista lukea mutta kun sen oli lukenut, oli selvää että se on yksi niistä parhaista.

    Yates kuvasi niin ahdistavan hyvin sitä, miten Wheelerit aina uudelleen ripustautuivat kummallisiin valhellisiin unelmiin eivätkä osanneet nähdä arvoa siinä mitä heillä oikeasti olisi ollut, ihan siinä käsillä.

    VastaaPoista
  6. Erja, tuo on hirveän hyvä huomio, että miksi he eivät osanneet keskittyä siihen hyvään, mitä oli. Yleensä tässä mietitään vain sitä, että he tyytyivät, eivätkä uskaltaneet tavoitella unelmiaan, mutta tuo jo tavoitetun arvokkuus ja sen arvostamattomuus on varmasti merkittävämpää.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni kirjassa oli sellainen tshehovilainen tunnelma, kaivattiin Moskovaan eikun Pariisiin tajuamatta, että elämä on tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vielä hieman jälkijunassa lopuista kommenteistanne :--) Teidän kaikkien huomionne samasta asiasta ovat todella hyviä ja samalla tietenkin aivan totta.

    VastaaPoista
  9. Tämä on yksi suosikkikirjoistani. Tai en tiedä onko suosikki oikea sana, kun kirja on näin kovin raskas ja masentava. Mutta kuitenkin kirja, jota arvostan ja ihailen syvästi.

    Annoin tämän äidille lahjaksi, en oikein itse kiinnostunut amerikkalaisesta parisuhdearjesta 50-luvulla. Yllätyinkin, kun äiti kahvipöydässä alkoi selittää että kuinka hän on lukenut todella hyvän kirjan. Ihan kuin olisin saanut nenilleni. Pitihän se sitten itsekin lukea :-D

    Kirjassa ehkä parasta oli todellakin se, että henkilöhahmot olivat vastenmielisiä, mutta silti jotenkin inhimillisiä. Kirjailija tuntuu tasapainoilleen ohuella viivalla ja onnistuu siinä horjahtamatta.

    Minäkin taipuisin enemmän siihen, etteivät henkilöt osaa nauttia saamastaan hyvästä. Mutta eikai voi kieltääkään lähiöelämän ahdistuksen kuvaamista? Että ihmiset, jotka eivät todellakaan rakasta toisiaan, on liimattu toisiinsa kiinni eikä pakotietä ole? Päinvastoin, puskee vain lisää kakaraa.

    Äitini kiinnitti kirjassa huomiota siihe, miten lapset tuntuvat kirjasta suurimmaksi osaksi unohtuvan kokonaan. Minäkin huomasin pohtivani tätä - missä ihmeessä he oikein ovat kun vanhemmat pohtivat omaa suurta tulevaisuuttaan? Ehkä tämä ratkaisu painottikin sitä, että lapset eivät nimenomaan ole kovin onnekkaita tai osallisia vanhempiensa elämässä.

    Itsekin huomaan penkovani kirjaa vieläkin, vaikka lukemisesta tulee kohta huikeat kaksi vuotta (ensi tammikuussa). Pitäisi varmaan vuosipäivän kunniaksi avata romaani uudelleen - tämä kun on niitä kirjoja, joiden lukeminen ei mene hukkaan. Aivan kuin perverssi, kivulloinen nautinto lukijalle :-)

    Ja hei, hieno postaus tämäkin :-)

    VastaaPoista
  10. noora, Revolutionary Roadista ei tullut minun lempikirjojani, mutta ehdottomasti lempiklassikkojani! Tuntuu, että sen vaikutus minuun kasvaa yhä edelleen vaikka lukemisesta on jo jonkin aikaa.

    Huomiosi kirjasta ovat todella osuvia. Ja miten totta tuo lasten "unohtaminen"! Luulen, että se oli kirjailijalta ihan tahallista, samoin perusteluin kuin sinäkin luulet.

    VastaaPoista