30.9.2011

Syyskuussa luettua

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

On jälleen aika katsoa mitä sitä oikein tulikaan luettua kuluneen kuukauden aikana. Paljoa en ehtinyt, sillä syyskuun alussa alkaneet opiskelut ovat verottaneet lukuaikaani reippaasti. Nyt olen jälleen löytänyt hyvän rytmin, kun en ole enää niin pyörällä päästäni kaikista uusista asioista :--D

Ensi kuun puolen välin tienoilla Lukuisa täyttää yhden vuoden. Olkaapa siis kuulolla ainakin niihin aikoihin, koska silloin täällä tulee olemaan kaikenlaista hulinaa, arvonnasta puhumattakaan! Voin muuten jo paljastaa, että arvonnassa tulee olemaan vähintään yksi todella mehukas kahden kirjan paketti... Hih, enempää en siitä vielä kerro!

Tässä syyskuun luetut kirjat:

Richard Yates: Revolutionary Road
David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen ja Olipa kerran Ranskassa -sarjakuva ovat kuukauden suosikkejani. Revolutionary Road on yksi parhaimpia klassikkoja, joita olen lukenut. Tarinoita tuonpuoleisista onnistui sekin viehättämään erilaisuudellaan. Vähäinen, mutta oikein hyvä lukukuukausi siis.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 890 ja keskiarvoksi tästä saadaan 223 sivua.

28.9.2011

David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista


Jokainen meistä miettii joskus mitä kuoleman jälkeen on. Jos olet kristitty, luultavasti tuonpuoleisessasi on taivas ja Jumala, kenties enkeleitäkin, ja helvetti. Mutta minkälainen Jumala sitten on? Mitä taivaassa tehdään vai loikoillaanko siellä vain pilvien päällä? Jos et ole uskossa niin mitä kuoleman jälkeen silloin on?

Näihin kysymyksiin antaa vastauksia tai pikemminkin spekulaatioita David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisista. Eihän meistä kukaan voi todella tietää mitä ja minkälaista kuoleman jälkeen on, mutta Eagleman tarjoaa siihen 40 kertomuksen verran loistavia ajatuksia.

Osa kirjan kertomuksista siis liittyy Jumalan olemassaoloon, mutta jokaisessa tällaisessa tarinassa Jumala tai hänen tehtävänsä ovat erilaisia. Jumala saattaa olla vanha, käppyräinen ukko tai aviopari. Hän saattaa olla kateellinen meille ihmisille tai yksinäinen ja väärinymmärretty. Kaiken kaikkiaan Jumalasta annetaan meille sympaattinen kuva. Niissä tuonpuoleisissa, joissa Jumalaa ei ole, saatat törmätä tarujumalten hautausmaalle tai maan sisuksissa asuviin Kartanpiirtäjiin.

Ehkä eniten pidin kirjan avaustarinasta, Summasta. Siinä kerrotaan kuinka tuonpuoleisessa elät uudelleen kaikki kokemuksesi, mutta uudessa järjestyksessä: "Vuoden ajan luet kirjoja. Silmiisi sattuu ja ihosi syyhyää, koska et voi käydä suihkussa ennen kaksisataapäiväistä suihkumaratonvuoroasi. Kaksi viikkoa mietit, mitä kuolemasi jälkeen tapahtuu. Minuutin ajan tunnet kaatuvasi. Seitsemänkymmentäseitsemän tuntia olet hämmentynyt. Tunnin ajan toteat unohtaneesi jonkun nimen. Kolme viikkoa huomaat olevasi väärässä. Kaksi päivää valehtelet. Kuusi viikkoa odotat vihreää valoa. Seitsemän tuntia oksennat. Neljäntoista minuutin ajan koet aitoa iloa."

Kirjan 40 tarinaa ovat kaikki lyhyitä, muutaman sivun mittaisia. Noinkin suuri määrä eri tarinoita ohuissa kansissa alkoi kyllästyttää minua mitä pidemmälle etenin. Ongelmana on nimittäin se, että tarinat alkavat hieman muistuttaa toisiaan kirjan loppupäätä kohden mennessä. 20-30 parasta tarinaa olisi ollut paljon parempi ratkaisu.

Aihe eli kuolemanjälkeinen elämä on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja tarinat ovat mitä mielikuvituksellisimpia. Osa Eaglemanin spekulaatioista oli jo minullekin tuttuja mietteitä, mutta osa aivan uudenlaisia ideoita. Ja usea tarina saa hymyn nousemaan huulille.

Myös Morre, Tessa, Amma ja Maija ovat lukeneet tämän kirjan.


David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista (Sum - Forty Tales from the Afterlives, 2009)
Suom. Kaunokirjallisuuden kääntäminen -kurssin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat keväällä 2011
Avain 2011, 127 s.

23.9.2011

Richard Yates: Revolutionary Road


"-- tuon valloittavasti keimailevan ja sädehtivän tytön jokainen katse ja ele nostatti hänen kurkkuunsa kaipauksen palan ("Etkö haluaisi, että minä rakastan sinua?"), mutta sitten tyttö katosi hänen silmiensä edessä ja muuttui samaksi tympäiseväksi ja kärsiväksi olennoksi, jonka olemassaolon hän olisi halunnut kiistää elämänsä jokaisena päivänä --."

Richard Yatesin Revolutionary Road sijoittuu vuoden 1955 Länsi-Connecticutissa, New Yorkin läheisyydessä sijaitsevaan nukkumalähiöön. Revolutionary Hillin asuinalueella asuu Wheelereiden perhe: kolmekymppiset ja "keski-ikäiset" Frank ja April sekä heidän kaksi lastaan. Frank tekee ikävää ja kyllästyttävää työtä konttorirottana New Yorkissa ja April viettää aikaansa kotiäitinä kuten tuohon aikaan oli tapana.

Wheelereiden elämä näyttää kaikin puolin tavalliselta ulkopuolisen silmin. He viettävät aikaa ystäviensä kanssa jutellen maansa yhteiskunnallisista epäkohdista ja juoden väkeviä, käyvät välillä ulkona, Frank töissä, April näytelmäkerhossa. Mutta herttaisen näköisen talon sisällä kuohuu. Frankin ja Aprilin suhde repeilee pahasti.

Itse asiassa jo kirjan alusta asti osoittautuu, että Frank ja April eivät oikeastaan edes pidä toisistaan. Tämän kirjoitukseni alussa oleva lainaus osoittaa, että he ovat alkaneet jopa halveksua toisiaan. Kun tähän yhdistää vielä heidän kyllästymisensä elämään Yhdysvalloissa, turhautumisen tavalliseen lähiöarkeen ja Frankin vastenmielisen työn, on edessä pahoja konflikteja. 

Elämä palaa kuitenkin hetkeksi vanhoille raiteilleen, kun April saa idean muutosta kiehtovaan Eurooppaan, missä Frank saisi toteuttaa itseään Aprilin tuodessa leivän pöytään. Suunnitelma kuulostaa ratkaisulta kaikkeen, mutta pian Wheelerit saavat huomata, ettei se ihan niin helposti sujukaan. Lopulta jäljellä on vain kammottava tragedia.

Minulla meni Revolutionary Roadin läpi tahkoamiseen todella kauan aikaa. Osaksi se johtui muuttuneesta elämäntilanteestani, mutta varmasti enemmän kirjan masentavasta tunnelmasta ja ikävistä henkilöhahmoista. Tästä huolimatta pidin kirjasta paljon! Se on hyvin mielenkiintoinen kuvaus 1950-luvun elämästä Yhdysvalloissa. Silmissäni vilisivät kuvat ankeista tupakantäyteisistä toimistoista, viinanhuuruisista olohuoneista, haaleasävyisistä kesäilloista ja 50-luvun pukeutumistyylistä. Siitä elämästä mitä ihmiset silloin todella elivät. Toisaalta näemme myös sen tutun arjen mitä mekin elämme 2010-luvulla. Parisuhdeongelmat, riidat, turhautumiset, unelmat ja kliseet kuuluvat myös meidän elämäämme ja siksi Revolutionary Road tuntuu myös tutulta. 

Mutta vielä tarkemmin siitä miksi kirja oli minusta niin masentava. En ole pitkiin aikoihin lukenut mitään näin henkisesti raskasta kirjaa. Kukaan henkilöhahmoista ei oikeasti ollut mukava (välillä samaistuttava kuitenkin). Ilonpilkahduksia ei ollut montaa ja kaikki meni koko ajan pieleen ihan loppua myöten. Näiden asioiden tarkasteleminen oli mielenkiintoista, mutta kovin raskasta. Kirjan luettuani minuun iski kamalan hengästynyt ja loppuunkulunut olo.

Revolutionary Roadista sanotaan, että se sisältää myös komiikkaa. Sitä on lukiessa hankala huomata, mutta näin jälkikäteen tunnistan kirjassa olevan paljon tarkkanäköistä ja mustanpuhuvaa huumoria. Yates on myös erityisen hyvä ihmisluonnon kuvaaja, sillä synkkyydestään huolimatta kirjan hahmot ovat hyvin moniulotteisia ja tarkkapiirteisiä. Uskallan väittää, että harva osaa kuvailla ihmisen käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita niin hyvin kuin Yates.

Kirjan tärkein viesti on minusta se, että kannattaa elää täysillä ja uskoa unelmiinsa eikä missään nimessä tyytyä vähempään. Jälkimmäinen valitettavasti on liian ominaista meille ihmisille.

Revolutionary Roadin on lukenut myös Kaisa.


Richard Yates: Revolutionary Road (Revolutionary Road, 1961)
Suom. Markku Päkkilä
Otava 2008, 403 s.

Ruusuja


Kiitos kovasti Jossulle, joka antoi minulle tämän ruusutunnustuksen! Sinunkin blogisi on ihana! Tuttuun tapaan tunnustukseen kuuluu muutama kysymys:

Lempiruoka: Kerroin lempiruokani jo edellisen tunnustuksen yhteydessä ja ne yhä pitävät paikkansa. Eli suosikkejani ovat poikaystäväni kokkaamat lasagne ja meksikonpata.

Lempimakeinen: Tällä hetkellä ylivoimaisesti Pandan valkosuklaa. Itse asiassa viimeksi tänään yksi levy eksyi ostoskoriini kauppareissulla...

Lempilukeminen: Olen aika kaikkiruokainen eikä minulla ole mitään tiettyä lempigenreä kirjallisuudessa. Jos kuitenkin jotenkin yritän rajata lempparikirjojani, niin yleensä ne ovat postmodernia ja ulkomaista kaunokirjallisuutta. Lempikirjailijoitani ovat muun muassa John Irving, Tove Jansson ja Claudie Gallay.

Lempipaikka käsitöille: Olen aina ollut huono käsitöissä ja myös askartelussa. Minulla ei ole siihen tarpeeksi kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttäkin puuttuu. Joskus harvoin käytän ompelukonetta ja siihen paras paikka on keittiön pöydän ääressä.

Lempielokuva: Tietysti mahdoton sanoa vain yhtä, mutta muun muassa WALL-E, Pulp Fiction, 21 Grams, Brothers ja Funny Games ovat upeita.

Ruusuja on ilmeisesti annettu jo moneen blogiin, mutta oletko sinä Katri jo saanut tätä? Jos et, niin nappaahan se tästä blogiisi!

12.9.2011

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta


Luen hyvin vähän sarjakuvia. Blogiini tuomat ainoat sarjakuvakirjat ovat olleet Muumeja ja yhtään niitä väheksymättä halusin lukea jotain ihan toisenlaista sarjakuvaa, sellaista jota en normaalisti ehkä valitsisi tai "uskaltaisi".

Nuryn (käsikirjoittaja) ja Valléen (kuvittaja) tyylikäs yhteistyöprojekti Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta on ensimmäinen suomennettu osa kuusiosaisesta albumisarjasta ja se on palkittu vuoden parhaana jatkuvana albumisarjana Angoulêmen sarjakuvafestareilla tänä vuonna.

Herra Josephin valtakunta kertoo orvon juutalaispojan Joseph Joanovicin elämästä. Se kertoo miten Balkanilla syntyneestä köyhästä romukauppiaasta tuli kuin yhdessä yössä miljonääri ja Ranskan rikkain mies ja miten hän oli yhtä aikaa sekä valuuttakeinottelija, sankari, yrittäjä ja huijari, se joka auttoi sekä natseja että Ranskan vastarintaliikettä, riippuen keneltä kysytään.

Sarjakuvakirjan alku oli minulle haastava: paljon eri hahmoja, osa aika samannäköisiäkin, ja vuosikymmenestä toiseen hyppivä tarina. Mietin jo, että täytyykö tämä lukea uudestaan, jotta ymmärrän kaiken, mutta onneksi alun jälkeen juonen palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja hahmojen kasvot pysyivät muistissa. Sarjakuvissa on onneksi se hyvä puoli, että unohdettu hahmo on helppo tarkistaa aikaisemmilta sivuilta, riittää kun näkee ne samat kasvot.

Piirustusjälki on upeaa katseltavaa. Hahmoissa on korostettu erityisesti kasvonpiirteiden ja pään muotoa, mikä tekee siitä muistamisestakin helpompaa. Vähäiseen sivumäärään (56 s.) on saatu mahdutettua paljon tekstiä, mutta ulkoasu ei ole tästä kärsinyt. Väritys on suurimmalta osin aika tummaa ja synkkää, mutta eipä tarinakaan ole hilpeä.

Herra Josephin valtakunta on erityisesti siksi todella mielenkiintoinen sarjakuvakirja, koska se perustuu tositapahtumiin. Mies nimeltään Joseph Joanovici on siis oikeasti ollut olemassa ja elänyt vuodesta 1905 vuoteen 1965 saakka. Suosittelen sarjakuvaa kaikille sarjakuvan ystäville, uusia ja erilaisia lukukokemuksia etsiville ja historiasta kiinnostuneille!

Käy tutustumassa sarjakuvan ulkoasuun Olipa kerran Ranskassa -blogissa. 

✩✩✩✩

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta (Il était une fois en France, 2007)
Suom. Markku Salo
Gummerus 2011, 56 s.

7.9.2011

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen


Nyt kirja-arviota pienen hiljaiselon jälkeen, ihanaa palata taas ruotuun! Rankka yliopistoelämä (no ei vaiteskaan;) ja sunnuntaina iskenyt kova flunssa ovat hieman verottaneet lukemistani, mutta kyllä tämä tästä.

Sabina Bermanin esikoiskirja Nainen joka sukelsi maailman sydämeen valloitti minunkin sydämeni. Kirja kertoo meksikolaisesta Karenista, jonka suku omistaa tonnikalanjalostamon. Ei välttämättä mikään mielenkiintoa herättävin alkuasetelma, mutta odottakaas mitä seuraavaksi kerron: Karen on autistinen.  

Älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä: 1. En osaa valehdella. 2. Minulla ei ole mielikuvitusta. 3. Tiedän, että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mistä en tiedä, olen varma etten sitä tiedä.

Kirja alkaa Karenin lapsuudenkuvauksilla. Hänen elämäänsä astuu hänelle hyvin tärkeäksi ja rakkaaksi muodostuva täti, joka Karenin äidin kuoltua ottaa suvun tonnikalabisneksen käsiinsä. Karen on kuin villilapsi kun täti kohtaa hänet ensimmäisen kerran: alasti räyhäävä, puhumaton takkutukka, joka syö merenrannan hiekkaa. Täti alkaa kasvattaa Karenia parhaansa mukaan, laittaa hänet kouluun ja myöhemmin yliopistoon opiskelemaan eläintekniikkaa.

Vanhemmalla iällä Karen saa johtoonsa suvun tonnikalabisneksen. Johtajattaren asema vie häntä ympäri maapalloa. Karen on aina tuntenut eläimet paremmin kuin ihmiset. Erityisesti hän rakastaa merta ja sen asukkaita. Mutta tonnikalabisneksessä alkaa tuntua olevan jotain mätää ja Karen saa elämänsä parhaan idean. Hän tekee jotain sellaista, jota kukaan muu ei voi ymmärtää.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on raikas, lämmin ja myös hauska tarina autistisen naisen näkökulmasta elämään. On erittäin mielenkiintoista lukea, miten jonkun ihmisen ajatusmaailma on niin erilainen kuin omani, niin erilainen kuin maapallolla vallitseva ajatusmaailma. Miten joku voi olla tuntematta muuta kuin muutamia perustunteita, miten olla ilman mielikuvitusta, miten omata niin suuri keskittymiskyky, miten uppoutua vain ja ainoastaan tähän hetkeen?

Kirja ottaa vahvasti kantaa erilaisuuteen, ihmisen ja eläimen eroihin (vai onko niitä?), merten suojeluun ja rahan valtaan. Sen kieli on virkistävän erilaista, sillä Karen on tarinan minäkertoja. 

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on erittäin hyvä ja erilainen lukuromaani. Lämpimällä tavalla humoristinen, mutta sellainen, joka ei kaihda vaikeitakaan teemoja.


Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (La mujer que buceó dentro del corazón del mundo, 2010)
Suom. Taina Helkamo
Otava 2011, 304 s.