25.8.2011

Maritta Lintunen: Sukukaktus


Kiitos Valkoiselle kirahville tästä kirjasta! Kannattaa siis osallistua arpajaisiin :--) Kannattaa myös äänestää blogini oikeassa sivupalkissa olevassa kyselyssä, vaikkei siitä muuta saakaan kuin hyvän mielen, toivottavasti! 

Maritta Lintunen on minulle ennestään tuntematon nimi, vaikka hän onkin ollut melko tuottelias runoilija ja kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa lienee novellikokoelma Mozartin hiukset tältä vuodelta. Sukukaktus on Lintusen ensimmäinen romaani. 

Sukukaktuksen alkuasetelma on kiehtova. Nuori, historiaa opiskeleva nainen (vahva samastuminen!) kokee itsensä juurettomaksi. Hän on palannut koko ikänsä menneisyyden maisemiin, itään, jonne hänen isovanhempansa tekivät kodin sodan jälkeen. Isoäiti Helmi ja äiti ovat olleet vahvoja naisia: Naisen on oltava naista ja miestä yhtä aikaa, kaikki voima on ittestään revittävä, muiden armoille ei passaa jäädä. He ovat tulleet jätetyiksi ja kasvattaneet lapsiensa ympärille kovan panssarin. Kun historianopiskelija tapaa kesätöissä pianoa soittavan Jirin, alkaa panssariin tulla murtumia. 

Sukukaktus on kirja erityisesti naisista. Miehiäkin kirjassa on, mutta melkein kaikki ovat jollain tapaa olleet huonoja. Päähenkilön isoisä oli mollamaija, ressukka ja oma isä päällekäyvän kaikkitietäväinen. Vahva naisten aseman korostaminen tuo mieleeni Essi Tammimaan Paljain käsin -teoksen, jossa miehet ovat myös poljettu alas.

Kirjan kieli oli minulle pieni kompastuskivi. Se on kaunista ja siitä näkyy kirjailijan runoilijatausta. Mutta sitä pitäisi lukea hitaasti, maistellen. Muuten jotain olennaista voi hukkua matkan varrella. Luin kirjaa mahdollisimman hitaasti, mutta silti jäi tunne, etten ymmärtänyt ihan kaikkea, kaikkien lauseiden merkitykset eivät avautuneet. Lisäksi kirjassa vilisee paljon eri hahmoja, jotka uhkaavat sekoittua toisiinsa. Välillä sain pinnistellä muistiani, että hoksasin kenestä on nyt kyse.

Sukukaktus on myös kirja kaipuusta, muistojen rakentamisesta ja erään suvun vaiheista. Se on tarina nuoren naisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Suosittelen kirjaa erityisesti kauniin kielen, runouden sekä kotimaisen kaunokirjallisuuden ystäville. 


Maritta Lintunen: Sukukaktus
WSOY 2003, 196 s.

6 kommenttia :

  1. Kuulostaapa kiehtovalta kirjalta! Muistelin, että olisin lukenut tämän, mutta en varmaan olekaan... Olen lukenut Lintuselta ainakin novellikokoelman Ovisilmä ja nyt on romaani Heijastus odottamassa lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
  2. Hymyilytti tuo nuori historiaa opiskeleva nainen ja isoäiti Helmi. Mun mummuni on Helmi ♥

    Täytyi oikein erikseen katsoa, että niin kuinka monta sivua tässä nyt onkaan. Juuri äskenhän tämä tuntui ilmestyvän Goodreadsin syötteeseen ja nyt on jo arviota tarjolla! :)

    VastaaPoista
  3. No mutta, hauskaa että pidit tästä! Ja omakohtaisuus sai hymyn huulille, sitä en kyllä tiennyt ;)

    Lintunen on minulle jäänyt itselleni vieraaksi. En vain pääse tekstiin sisälle. Siksikin oli ihana kuulla, mitä sinä pidit.

    VastaaPoista
  4. Tuntematon on Lintunen minulle. Kirjan kansi on tosi kaunis! Täytyy yrittää saada luettua tuo kirja, kun kerran suosittelet. Kirjalistoja en tee, sillä ne ovat minulle kauhistus... Musertuisin sen listan alle, kun luettavaa olisi vaikka kuinka paljon. :)

    VastaaPoista
  5. Maria, mitä pidät Lintusen novelleista?

    Janninna, Helmi on ihana nimi. Ehkä kirja voisi upota sinuunkin? Jep, tämä kirja ei kyllä ole paksu ja luvut ovat lyhyitä ja teksti on ladottu väljästi.

    Valkoinen kirahvi, mietinkin, että oletko valinnut kirjan minulle juuri historiaa opiskelevan nuoren naisen vuoksi :D Kuitenkin on vielä hauskempaa, kun et ollut tietoinen yhtäläisyyksistä! Ymmärrän todellakin tuon, ettet ole päässyt tekstiin sisälle. Se on aika haastavaa ja vie oman aikansa.

    Leinikki, kansi on hieno, ihanan utuinen. Minullekin tekisi hyvää luopua kaikenlaisista TBR-listoista, valita kirja vaikka kirjastosta ihan muistin mukaan. Mutta en tiedä uskallanko :D

    VastaaPoista
  6. Pidin paljon (en tosin enää muista erityisesti, mikä niissä vakuutti, kun on kulunut muutama vuosi), siksi olenkin ollut pitkään aikeissa lukea lisää Lintusta. Silloin kun luin Ovisilmän, en ollut pitkään aikaan lukenut novelleja ja Lintusen ansiosta innostuin lukemaan myös esim. Sari Malkamäen novelleja.

    VastaaPoista