L.M. Montgomery: Anna opettajana


Kirjasarjan osasta kirjoittaessani varoitan jälleen tuttuun tapaan: älä jatka tämän kirja-arvion lukemista jos et ole lukenut L.M. Montgomeryn Anna-kirjoja, sillä Anna opettajana on Anna-sarjan neljäs osa ja arvio voi sisältää jotain paljastavaa edellisistä osista.

Edellisen Anna-kirjan eli Annan unelmavuodet luin viime huhtikuussa. Onko siitä tosiaan niin kauan aikaa? Annaa ehtikin tulla jo ikävä, mutta hauska Anna opettajana lievitti sitä taas vähäksi aikaa eteenpäin.

Tässä Anna-sarjan neljännessä osassa Anna saa töitä Summersiden pikkukaupungin yhteiskoulun rehtorina. Kaikki eivät sulata Annan tuloa kaupunkiin ja se tuottaa suurta päänvaivaa Annalle, sillä se vaikeuttaa hänen työtään ja annamaiseen tapaan häntä harmittaa, ettei hänestä pidetä. Onneksi on kuitenkin Poppelipuiston ihana tornihuone, josta avautuu ikkunat sekä auringonnousuun että -laskuun, pieni lämpöä puhkuva kamiina ja niin korkea sänky, että tarvitsee pienet portaat sen päälle kipuamiseen! Eikä tietenkään voi unohtaa niitä, jotka huoneen ovat Annalle tarjonneet: leskirouvat Kate-täti ja Chatty-täti sekä Rebecca Dew (jota ei millään voi kutsua pelkästään Rebeccaksi).

Summersidessa Anna tutustuu sen mitä mielenpainuvimpiin asukkaisiin. Vähintään joka toinen tuntuu olevan jotenkin erikoinen: kuka valittaa pienimmistäkin seikoista, kuka pelkää kaikkea mahdollista, kuka kertoo kauhutarinoita sukulaisistaan. Onneksi Anna saa myös paljon uusia ystäviä, esimerkiksi naapurin synkässä Ikivihanta-nimisessä talossa isoäitinsä ja Naisen kanssa asuvan pikku Elizabethin.

Anna opettajana koostuu suunnilleen puoleksi Annan Gilbertille lähettämistä kirjeistä. Erilainen ratkaisu, ainakin verrattuna edellisiin Anna-kirjoihin. Kirja tuntuu muutenkin poukkoilevan vähän siellä sun täällä - mitään kunnon selkeää juonta siinä ei ole, mutta ei se minua haitannut. Poukkoilevuus oli jopa virkistävää.

Tässä Annassa on enemmän huumoria ja tilannekomiikkaa kuin edellisissä sarjan osissa. Parhainta antia ovat Summersiden erikoiset ihmiset, muun muassa tytärtään passaava rouva Gibson ja Nenä-täti, joka on saanut nimensä siitä, että pistää aina nenänsä toisten asioihin. Tuttu Anna on silti yhä tallella: hyvää hyvyttään hän yrittää auttaa ihmisiä ihmissuhdeasioissa, välillä onnistuen ja välillä ei, haaveilee yhdessä Elizabethin kanssa Huomisesta ja viettää lapsuudestaan saakka tuttuja kesiä Avonlean tutuissa maisemissa. Mutta pitää siitä tai ei, Anna on jälleen aikuistunut askeleen verran. Hän asuu Summersidessa 22-vuotiaasta 25-vuotiaaksi saakka. 

Anna opettajana on julkaistu alunperin vasta vuonna 1936 eli toiseksi viimeisenä Anna-kirjana, vaikka sijoittuukin Annan elämänvaiheissa neljänneksi. Suomennostakin saatiin odottaa vuoteen 2002 saakka. En tiedä miksi Montgomery kirjoitti tai julkaisi tämän osan (sekä Annan perheen, 1939) paljon myöhemmin kuin muut. Osaako joku sanoa? Myöhäisempi kirjoitusajankohta (jos kirja siis on myös kirjoitettu vasta 1930-luvulla) on varmasti vaikuttanut siihen, että Anna opettajana on vähän erilaisempi kuin aikaisemmat Anna-kirjat.

Eräs kohta kirjasta jäi elävästi mieleeni:
"Minusta tuntuu, että opetussuunnitelma on tänä vuonna paljon kiinnostavampi kuin viime vuonna. Mukaan on tullut myös Kanadan historia. Huomenna pidän pienen luennonpoikasen vuoden 1812 sodasta. Tuntuu niin oudolta lukea tarinoita muinaisista sodista... tilanteista, joihin emme voi enää koskaan joutua. Kukaan meistä voi tuskin olla muuten kuin akateemisesti kiinnostunut menneiden aikain taistoista. On mahdotonta edes kuvitella, että Kanada vielä joskus joutuisi sotaan. Olen niin kiitollinen, että se vaihe historiasta on ohitse."

Luin Sallan blogikirjoituksesta, että Anna-sarjan viimeisessä osassa Kotikunnan Rillassa ensimmäinen maailmansota on totta. Siksi tuo Annan kynästä lainaamani tekstinpätkä tuntuu inhottavalta. Siis inhottavalta Annan puolesta, joka kuvittelee, ettei Kanada enää voi millään joutua kamalaan sotaan. Mutta niinhän se Kanada oli mukana sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa...

Annan opettajana on lukenut myös Sonja, joka ihastui siihen ikihyviksi!


L.M. Montgomery: Anna opettajana (Anne of Windy Poplars, 1936)
Suom. Paula Herranen
WSOY 2008, 277 s.

Tunnisteet: , , , , , ,