31.7.2011

Riikka Pulkkinen: Totta


Sain Riikka Pulkkisen vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaan, hänen toisen romaaninsa Totta, helmikuussa syntymäpäivälahjaksi ja siitä lähtien se on odotellut sopivaa aikaa hyllyssäni. Nyt sen luin, ristiriitaisin tuntein.

Totta kertoo syöpää sairastavasta Elsasta ja Elsan miehestä Martista. Kirja kertoo myös heidän tyttärestään Eleonoorasta ja tyttärentyttäristä, eritoten Annasta. 1960-luvulla Elsa ja Martti palkkaavat lapsenvahdin pienelle Ellalle. Eeva on nuori yliopisto-opiskelija, joka lumoaa Martin. Annan elämä kietoutuu Eevan traagiseen elämään, menneisyyteen. Totta on kirja rakkaudesta, naisista, äideistä, niin syyllisyydestä kuin anteeksiannosta. 

Pulkkisen kirjoittama teksti on kaunista, mutta paikoitellen se on jopa niin kaunista, että se on häiritsevää ja epäselvää. Silloin tällöin jouduin lukemaan lauseen uudelleen, että todella ymmärsin sen merkityksen. Mieleeni jäi ajatus liiasta yrittämisestä ja kielellä kikkailusta.

Parhaiten viihdyin Eevan elämässä 1960-luvun lopun Helsingissä ja Euroopassa, vallankumousaatteiden keskellä. Nykyajan hahmot, erityisesti Anna ja Eleonoora ovat jotenkin kovin teennäisiä, mutta Eeva tuntuu aidolta. Mutta mikä Eevan elämässä oli loppujen lopuksi totta ja mikä ei? Kysymys avaa tarinan aivan eri tavalla, tekee siitä moniulotteisemman.

Totta ei yllä vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. Itse asiassa hyvin moni kirja kiilaa sen edelle. Sanon sen toistamiseen: kieli oli kompastuskiveni. Liian kaunista, liian siloteltua. Mutta vetämättömän alun jälkeen tarina alkaa edetä enkä loppupuolella enää voinut laskea kirjaa käsistäni. Halusin tietää, miten kaikki päättyy.

Kirjan ovat lukeneet myös Janninna, Salla, Koira helvetistä, Jenni, Sara, Zephyr ja Katja, muutamia mainitakseni. 


Riikka Pulkkinen: Totta
Otava 2010, 333 s.

12 kommenttia :

  1. Minä olen yleensä aika herkkä tuon kielellä kikkailun suhteen ja vaikka tässä kirjassa tunnistan sitä ehkä olleenkin, tällä kertaa se ei niin häirinnyt vaan uppouduin tarinaan.

    Mielenkiinnolla odotan Pulkkisen kolmatta kirjaa, joka toivon mukaan joskus siis ilmestyy ;)

    VastaaPoista
  2. Samanlaisia tuntemuksia oli myös minulla aikoinaan, kun tämän luin. Pidin enemmän Rajasta. Totta on kaunis, mutta minäkin jouduin lukemaan muutamia kohtia uudelleen ymmärtääkseni ne. Itse pidän kielellä kikkailusta, mutta tässä se ei vain iskenyt. Eeva oli minustakin kaikista todentuntuisin hahmo.

    Pulkkisella oli tässä olisiko pari viikkoa sitten haastattelu aamutv:ssä. Muistaakseni hän sanoi, että vuoden sisään (jos oikein muistan) pitäisi olla tulossa uusi kirja, jossa pääroolissa on pappi. Jännittävää nähdä, millaista kieli on kolmannessa teoksessa! :-) Totta-teoksesta aiotaan kuulemma tehdä leffa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkityksestä! :) Mutta voi ei, postauksestani on kadonnut kuva, kun Project 365 poisti tunnukseni laiskuuteni vuoksi. No onneksi kirja on omana, niin on helppo kuvata uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Minä taas rakastuin Tottaan, mutta Kaisan mainitsema Raja oli mielestäni naivi, vaikka hyvä sekin. Minulle Totta oli kaunis (ei kuitenkaan liiaksi), vahva ja henkilökohtaisista syistä tosi. Elin kirjan aika vahvasti.

    Minäkin olen tästä blogannut:
    http://luminenomena.blogspot.com/2010/12/riikka-pulkkinen-totta.html

    VastaaPoista
  5. Susa, hassua, miten toisia Tottan kieli ei ole häirinnyt (tai ovat siitä pitäneet) ja toisia häiritsee. Suurin osa tekstistä oli minusta sopivan kaunista, mutta ikäväkseni ne kikkailut jäivät vahvasti mieleen. Kummaa myös se, että Essi Tammimaan Paljain käsin -kirjassa en liiemmin häiriintynyt kielestä, vaikka siinä on paljon kummallisia uudissanoja, mutta tässä kirjassa häiriinnyin!

    Kaisa, kielen kanssa kikkailu on kyllä taitolaji. Esimerkiksi Essi Tammimaan Paljain käsin -kirjassa uudissanojen viljely kävi minulle. Ja onhan se tietenkin myös sitä, että kuka tykkää mistäkin. Täytyy muuten ottaa lukuun myös tuo Raja.

    Hei, minäkin muistan kuulleeni, että Tottasta tehdään elokuva! Toivottavasti siitä tulee onnistunut. Odotan myös Pulkkisen kolmatta kirjaa (pääosassa pappi? mielenkiintoista!), vaikkei Totta niin täysillä iskenytkään :--)

    Janninna, ole hyvä! Luulin, että koneeni sekoilee (tai lähinnä netti hidastelee), kun kuva ei näkynyt postauksessasi :--o

    Katja, minun täytyy kyllä lukea Raja! Olisi hauska verrata sitä tähän Tottaan. Se on muuten hieno tunne, kun kirjasta löytää jotain niin läheistä, jotain todella samastuttavaa. Kirjasta tulee silloin itselle hyvin rakas. Linkitän sinutkin kirjoitukseni loppuun :--)

    VastaaPoista
  6. Minä tykkäsin tästä ja Rajasta tosi paljon ja odotan myös toivottavasti ilmestyvää kolmatta Pulkkisen kirjaa :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkityksestä! :)

    Minä pidin Totasta ja nautin kielen kauneudesta, kun vain ensin pääsin tekstiin sisälle, mutta ei tämä minullekaan vuoden parhaiden joukkoon nouse, tiedän sen jo nyt. Ja minustakin Eeva oli koko joukon elävin hahmo, vaikka olikin Annan mielikuvituksessaan rakentama!

    Haluaisin lukea Rajan vielä tänä vuonna, saapas nähdä ehdinkö... Ja ehdottomasti haluan lukea Pulkkisen kolmannenkin jahka se ilmestyy. Pappi päähenkilönä, kuulostaa erittäin kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  8. Alussa olin tietoisesti sohvalla makaava nainen kirja kädessä. Nainen, joka luki kauniisti kirjoitettua kirjaa. Sitten jotakin tapahtui. Minä en enää ollut eikä sohva, kaunis kieli eli ja soi ja minä sen mukana.

    Tämä on kyllä selvästi kirja, joka on jakanut ihmiset kielinikkareiden ryhmään ja sitten hurmaantujiin. Mikä ihme siinä onkin, että joskus ei vain onnistu pääsemään sisälle kirjaan, ei vaikka kuinka yrittäisi tai haluaisi.

    VastaaPoista
  9. Sanna, toivotaan kolmannen kirjan ilmestyvän pian!

    Sara, ole hyvä! Minullakin kesti aikansa, että totuin Totan kieleen, ei se loppupuolella enää niin paljoa häirinnyt, mutta edelleen vastaan tuli sellaisia lauseita, jotka jouduin lukemaan vähintään kerran uudestaan, että ymmärsin ne oikein. Rasittavaa, varsinkin kun olen melko hidas lukija!

    Valkoinen kirahvi, minä puolestani olin sohvalla välillä epämukavasti kiemurteleva nainen kirja kädessä. Välillä rauhotuin, kunnes kiemurtelu taas jatkui. Ja minä nimenomaan olisin halunnut pitää Totasta, mutta ei kun ei!

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaisikohan sitten lukijan ikä myös tähän..?! Itse ihastuin kirjaan ikihyväksi, yksi kotimaisen kirjallisuuden helmista, mutta myönnän, että ehkä en itsekään olisi parikymppisenä välttämättä ymmärtänyt isojen teemojen kauneutta. Nyt elämää jo enemmän elettyäni uskon, että myös kirjan kauneus ja elämän todellinen kauneus tämän tarinan kautta avautui paremmin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet kasvanut ihmisenä!

      Poista
  11. Olen kirjasta pitkälti samaa mieltä kuin sinä. Henkilöt olivat enimmäkseen teennäisiä ja kieli kikkailevaa, en suoraan sanottuna oikein tiedä, mistä ihmiset tässäkin kirjassa niin kovasti pitävät. Suurien teemojen mielestä kirja jauhoi enemmänkin kliseitä.

    VastaaPoista