Claudie Gallay: Rakkaus on saari


Jos olisin leikannut siltä siivet,
se olisi ollut minun,
se ei olisi lähtenyt
mutta silloin se ei olisi enää ollut lintu
ja minä kun
rakastin juuri sitä lintua 
- Josean Artze 

On läkähdyttävän kuuma kesäpäivä Avignonissa. Teatterifestivaali saapuu kaupunkiin. Se tuo lakkoilijat mukanaan ja useita esityksiä perutaan. Paikallinen teatterinjohtaja Odon yrittää kuitenkin pitää ovensa auki. Kaupunkiin palaa kuuluisa näyttelijätär La Jogar. Hän on Odonin entinen rakastettu, jolle tärkeintä elämässä on näytteleminen. Avignoniin saapuu myös parikymppinen Marie, joka on tullut katsomaan veljensä Paulin käsikirjoittamaa näytelmää.

Tämä kolmikko kietoutuu toisiinsa menneisyyden kummittelemana. Kaiken keskellä on se yksi käsikirjoitus. Totuus selviää Marielle eivätkä Odon ja La Jogar voi sitä enää peitellä. Kaikki on vaarassa tuhoutua, mutta lopulta tuhoutuu vain yksi ihminen.

Romaani sijoittuu nykyaikaan, mutta sen tunnelma, Avignonin maisemat ja ihmisten elämäntapa saivat minut jatkuvasti kuvittelemaan paljon aikaisempia vuosikymmeniä. Avignonin helle sekoitti pääni - loppupuolella vielä enemmän, sillä täälläkin alkoi vihdoin lämmetä ja aurinko paistoi kuumasti iholleni. Tunsin olevani mukana kirjan sivuilla. 

Rakkaus on saari kertoo tietysti rakkaudesta, erilaisissa muodoissaan, mutta myös siitä, miltä tuntuu kantaa taakkaa selässään, mitä on syyllisyys ja vastuu, mitä on ikävä. Se ei ole hyvän mielen kirja, mutta ehdottomasti mieleenpainuva. Luulen, että kirja puhuttelee minua vielä pitkänkin ajan päästä. 

Claudie Gallayn kieli on uskomattoman kaunista: lyhyitä lauseita, joihin on tiivistetty kaikki olennainen. Joku kävelee, joku nousee, joku sytyttää tupakan, joku odottaa. Usein aukaistaan ikkuna, mennään sen luokse tai katsellaan sen läpi ulos. Hieman liian usein, mutta ei aivan häiritsevässä määrin. Suomentajaakin täytyy toki kiittää laadukkaasta käännöstyöstä.

Rakkaus on saari on Claudie Gallayn toinen suomennettu romaani. Se vakuutti minut niin hyvin, etten osaa kuvitellakaan, kuinka hieno ensimmäinen häneltä suomennettu kirja, Tyrskyt, voi olla.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Jenni, Susa, marjis ja Naakku.

✩✩✩✩

Claudie Gallay: Rakkaus on saari (L'amour est une île, 2010)
Suom. Titia Schuurman
Avain 2011, 404 s.

Tunnisteet: , , ,