30.6.2011

Kesäkuussa luettua

Infrared-kuvan on ottanut poikaystäväni Sanginjoella 28.6.2011
http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

On taas aika katsastaa kesäkuussa luetut kirjat. Ajattelin ensin tätä kirjoitusta huomiselle, mutta tämän hetkinen kirja on menossa vielä sen verran alussa, että tuskin saan sitä huomiseen mennessä luettua. Joten mikäpä ettei, että jo tänään katsotaan mitä olen tässä kuussa saanut luetuksi! Lista näyttää tältä:

Claudie Gallay: Rakkaus on saari
Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Lankeemus
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Alexander McCall Smith: The No. 1 Ladies' Detective Agency 

Yhteensä siis seitsemän kirjaa. Keskivertomäärä kuukaudessa on minulla siinä viiden kieppeillä, joten tämä kuu oli hieman sitä parempi. Kaikki lukemani kirjat olivat vieläpä hyviä, kukin omalla tavallaan. Yhtäkään en joutunut lukemaan suu irveessä. 

Lista kuvastaa hyvin kirjamakuani ja sitä, että kaipaan vaihtelua. Luin niin muutaman kauhuaiheisen kirjan kuin kevyempääkin kirjallisuutta sekä yhden tietokirjan. Enemmän ulkomaalaista kuin kotimaista. Enemmän miehiä kuin naisia.

Parasta tästä satsista on melkein mahdoton valita. Jos katsotaan antamieni tähtien perusteella, Rakkaus on saari ja Vaarallinen juhannus saivat niitä eniten. Vähiten miellyttävin puolestaan oli Lankeemus. 

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 2008, keskiarvon ollessa pyöristettynä 287 sivua.

28.6.2011

Alexander McCall Smith: The No. 1 Ladies' Detective Agency


The No. 1 Ladies' Detective Agency (Naisten etsivätoimisto nro 1) aloittaa 11-osaisen (suomennettu kymmenen) Mma Ramotswe -sarjan ja päätin kirjan avustuksella laittaa testiin englannin kielen taitoni. Tämä on siis ensimmäinen romaani, jonka olen lukenut englanniksi ja oletin kauhuissani, että lukemisessa menee varmasti kuukausi, kun täytyy joka toinen sana katsoa sanakirjasta. Mutta ei tarvinnut. Muutaman sanan kysyin poikaystävältäni ja loput sujui kuin suomea olisi lukenut!

Kirja kertoo botswanalaisesta naisesta Precious Ramotswesta, Botswanan ainoasta naisyksityisetsivästä. Kuten sarjan ensimmäiseen osaan monesti kuuluu, tässäkin valotetaan aluksi runsaasti Mma Ramotswen lapsuutta ja nuoruutta, hänen perhe- ja ystävyyssuhteitaan ja miksi hän päätti perustaa etsivätoimiston. Mma Ramotswe pelkää aluksi, ettei hänen etsivätoimistonsa tule menestymään, mutta pikku hiljaa asiakkaita alkaa virrata ja maan ainoa naisyksityisetsivä saa kaikenlaisia tapauksia hoidettavakseen. Hyvin usein asiakas on nainen, joka epäilee miehensä pettävän tätä ja haluaa Mma Ramotswen vakoilevan miestä.

Kaiken etsivätouhun ohella The No. 1 Ladies' Detective Agency kertoo myös Afrikasta ja millaista ihmisten arki ja tavat ovat Botswanassa, joka on yksi Afrikan vauraimpia ja hyvinvoivimpia valtioita (johtuen brittien maasta poistumisen jälkeen löydetyistä timanteista ja demokratiasta). Mma Ramotswen hahmo voi vaikuttaa täydelliseltä, ja hyvin herttainen hän onkin, mutta hänelläkin on vikansa, mikä tekee hänestä pelkästään mielenkiintoisemman ja inhimillisemmän hahmon.

Kirja on oikea hyvän mielen kirja, vaikka se käsittelee epämiellyttävämpiäkin teemoja. Mutta paljon Afrikan aurinkoa, rooibos-teetä, rehevää huumoria ja pientä jännitystä. Leppoisaa kesälukemista, englanniksikin. Aion ehdottomasti lukea loput osat sarjasta!

Kirjan ovat lukeneet ainakin myös Reeta Karoliina, Satu ja Sanna.

✩✩✩✩

Alexander McCall Smith: The No. 1 Ladies' Detective Agency
Abacus 2003, 250 s.

25.6.2011

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus


Onnistuin kuin onnistuinkin ajoittamaan Vaarallisen juhannuksen lukemisen juuri juhannukseen! Kirja sopi täydellisesti tähän juhlaan. Sää vieläpä käyttäytyi samaan malliin kuin kirjassa: Puolivälissä tarinaa sataa vettä ja on harmaata, täälläkin oli harmaata, kuin kohta sataisi vettä. Tarinan loppuessa Muumilaaksossa paistaa aurinko ja myös täällä sää alkoi kirkastua. Se teki kirjan lukemisesta entistä kiehtovampaa.

Vaarallinen juhannus alkaa siitä, kun Muumilaaksoa lähellä sijaitseva tulivuori alkaa purkautua. Muumit eivät kuitenkaan ole huolissaan, mitä nyt taivaalta sateleva tuhka harmittaa Muumimammaa, sillä se sotkee kuivumaan ripustetut vaatteet ("Tulta syöksevät vuoret ovat sitten harmillisia."). Mutta ei aikaakaan kun tulivuori aiheuttaa maanjäristyksen ja vedenpaisumuksen. Muumiperhe joutuu lopulta kipuamaan talonsa katolle, sillä vesi nousee niin korkealle.

Onneksi ohi lipuu outo rakennus, johon Muumiperhe kahden uuden ystävänsä, Miskan ja Homssun, kanssa pelastautuu. Rakennuksessa alkaa tapahtua kummia ja osoittautuu, että se on teatteri. Matkan varrella tavataan paljon erilaisia hahmoja (muun muassa siivoja Emma, hemulipoliisi ja Vilijaana), törmätään Nuuskamuikkuseen ja kadotetaan Niiskuneiti ja Muumipeikko. Vaarallinen juhannus huipentuu lopulta juhannusyön ihmeelliseen teatteriesitykseen.

Tämä on yksi parhaimpia lukemiani Muumi-kirjoja. Suurimmassa osassa lukemistani kirjoista seikkaillaan tutussa Muumilaaksossa, mutta Muumipapan urotöiden (joka on edelleen suosikkini) ohella Vaarallisessa juhannuksessa ollaan muualla, jossain kauempana, mutta ei silti kovin kaukana Muumilaaksosta. Teatteriaihe on myös kivan erilaista Muumia.

Olen nyt lukenut kuusi Muumi-romaania kahdeksasta. Jäljellä ovat enää Näkymätön lapsi (omassa hyllyssä) ja Muumipappa ja meri (lainattava kirjastosta tai hankittava muualta). Mitä teen kun ne loppuvat? En halua ajatellakaan! 


Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar, 1957)
Suom. Laila Järvinen
WSOY 2009, 140 s.

24.6.2011

Keskikesän juhla

Vietämme poikaystäväni kanssa tänä vuonna kaupunkijuhannusta, kuten monena juhannuksena aikaisemminkin. Viime juhannuksena teimme piknikin läheiseen venesatamaan, mutta tänä vuonna se ei onnistu sateisen sään vuoksi. Kotijuhannus kuulostaa kyllä sekin aivan mukavalta!

Juhannuslukemiseksi minulla on Tove Janssonin Vaarallinen juhannus, joululahja, jonka onnistuin kuin onnistuinkin säästämään oikeaan ajankohtaan! Eilen aloittamani, Alexander McCall Smithin The No.1 Ladies' Detective Agency, kuuluu myös tämän vuoden juhannukseen. Ja arvatkaa mitä? Kirjan kieli on todella helppoa ja sitä lukee kuin suomea! Kaiken lisäksi tarina vaikuttaa tosi hauskalta.

Viettäkää oikein ihanaa ja rentouttavaa keskikesän juhlaa! Toivottavasti jossain päin Suomea saataisiin nauttia auringostakin, edes hetken verran.

23.6.2011

Stephen Weir: Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana


Stephen Weir kokoaa tässä mielenkiintoisessa kirjassaan historian 50 idioottimaisinta päätöstä aina Aadamin ja Eevan perisynnistä vuoden 2004 Etelä-Aasian tsunamiin. Jokaisen munauksen takana on aina yksittäinen ihminen tai ihmisjoukko, joka on ollut joko tietämätön tai tietävä tekojensa seurauksista. Pelkkä erehdys tai vahinko ei kuitenkaan ole riittänyt tämän kirjan sivuille pääsemiseen, vaan tapahtuneen seuraukset ovat täytyneet olla massiivisia: tuhansien ihmisten tuhoutuminen tai kokonaisten valtakuntien kaatuminen. Moneen kirjan henkilöön pätee kirjassa usein toistettava George Santayanan lausahdus: "Ne, jotka eivät tunne historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä." 

Huonoimmat päätökset on listattu kronologiseen järjestykseen ja aina jokaisen tapauksen alussa kerrotaan sen pääsyyllinen, aiheutettu vahinko ja miksi kävi niin kuin kävi. Lisäksi otsikon vierestä löytyy motivaatiolista, jossa ovat kaikki seitsemän kuolemansyntiä (viha, kateus, mässäily, ahneus, himo, ylpeus, laiskuus) sekä kristilliset perushyveet (laupeus, usko, toivo). Eli esimerkkinä vaikkapa Neron aiheuttama Rooman palo, johon johtaneisiin syihin on valittu mässäily, ahneus ja himo. 

Kirja on erityisesti historian ystäville hyvin mieluisa - ellei sitten jo tiedä kaikesta kaiken. Kirjan alkupuoli oli minulle aika tuttua pääpiirteittäin, mutta monien tapausten yksityiskohtia en tuntenut, joten tietojaan oli oikein mukava päivittää. 

Jos sotahistoria ei miellytä, niin varoitus: tämä kirja sisältää sitä paljon. Onhan kuitenkin oletettavaa, että sellaiset päätökset, jotka ovat tuhonneet valtioita tai tappaneet paljon ihmishenkiä, ovat usein olleet sota-ajan päätöksiä. Mutta mahtuu mukaan muutakin: Eric Punaisen kenties ensimmäinen kiinteistökeinottelu, Thomas Austinin kaniinit, Titanic, Grünenthalin erinomaisen turvallinen lääke - talidomidi ja Jonestownin itsemurhat, muutamia mainitakseni. 

Panin merkille, että kirjailija lienee brittiläinen, sillä briteillä oli kirjassa hyvin suuri osuus. Itseironiaa vai ovatko brittiläiset oikeasti niin typeriä? :--) Eräskin herra Churchill on useassa tapauksessa mukana, vaikka ansioituikin toisessa maailmansodassa Iso-Britannian pääministerinä. 

Maailmanhistorian huonoimmat päätökset on mielenkiintoinen, mutta hirveä (miten ihminen voikaan olla näin tyhmä?!) lukupaketti. Kirjan perimmäinen viesti kannustaa harkitsemaan omia päätöksiään, vaikkemme mitään kirjassa esiteltyjen päätöksien kaltaista suunnittelisikaan.


Stephen Weir: Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset niiden takana (History's Worst Decisions and the People Who Made Them, 2008)
Suom. Veijo Kiuru
Schildts 2010, 256 s.

17.6.2011

Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Lankeemus


Lankeemus on Vitsaus-trilogian toinen osa, ensimmäisen osan arvion löytää täältä. Niiden, jotka eivät ole ensimmäistä kirjaa lukeneet, suosittelen sulkemaan silmänsä tältä tekstiltä, sillä saatatte spoilaantua!

Lankeemus jatkuu siitä mihin Vitsaus jäi. Ephin, Noran, Setrakianin, Fetin ja Zackin kamppailu New Yorkissa yhä kasvavaa vampyyrilaumaa vastaan vain kiihkenee. Vitsaus ei rajoitu enää pelkästään New Yorkiin, vaan se levittäytyy nyt koko maapallolle. Zack on vaarassa, sillä hänen äitinsä vaistoaa poikansa, janoaa hänet omakseen. Juoneen hyppäävät mukaan myös Gusin johtama tappojengi, Muinaiset ja eräs hyvin vanha kirja, josta pitäisi selvitä ase vampyyreita ja erityisesti Mestaria vastaan.

Lankeemus ei ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa. Siinä missä nautin Vitsauksen hidastempoisuudesta, Lankeemus etenee aika vauhdilla. Vauhti kuitenkin istuu tarinaan, sillä kuka nyt tumput suorinakaan seisoisi, kun yhä suurempi ja suurempi vampyyrijoukko huohottaa niskaan. Vauhti vain oli sen verran kova, että olen nyt kirjan lukemisen jälkeen vähän pyörällä päästäni enkä enää muista mitä kaikkea oikein ehti edes tapahtua. Tämä toinen osa on myös vielä elokuvamaisempi kuin ensimmäinen. Paikoitellen se häiritsi ja aloinkin miettiä, että mahtaisiko tämä kirjasarja olla kuitenkin parempi elokuvana? Kirja lienee myös suomennettu kiireellä, sillä törmäsin aika usein outoihin lauserakenteisiin ja sanavalintoihin.

Eri hahmojen näkökulmia on jälleen paljon, se on tarinan kannalta virkistävää. Ensimmäisestä kirjasta tutut välinäytökset jatkuvat tässäkin kirjassa ja valottavat lisää Setrakianin nuoruudesta. Kerroin Vitsauksen kohdalla jopa pelänneeni, erityisesti Mestaria, mikä on siis harvinaista minulle. Mutta Lankeemuksessa Mestari saa inhimillisempiä piirteitä eikä vaikuta enää läheskään yhtä pelottavalta. Muut hahmot ovat aika yksiulotteisia, mutta se ei tämän kaltaisessa kirjassa minua juurikaan häiritse.

Toimintapläjäyksenä tämä silti toimii ja tarina jaksaa pitää jännitystä yllä suurimman osan ajasta. Loppukin jätti odottelemaan trilogian kolmatta osaa. Nyt olen aika uupunut näihin yliluonnollisuuksia - vampyyreja, zombeja ja velhoja - sisältäviin kirjoihin ja ajattelin pitää paussia niiden kanssa ja lukea jotain aivan muuta! 

Lankeemuksen ovat lukeneet myös marjis ja Maija.  

✩✩✩

Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Lankeemus (The Fall, 2010)
Suom. Risto Rautio
Tammi 2011, 365 s.

16.6.2011

Mitä sitten tulikaan lainattua


Kiitos kovasti kaikille, jotka vinkkasivat edellisessä kirjoituksessani hyviä englanninkielisiä kirjoja tällaiselle vasta-alkajalle! Kävin tänään kirjastossa kuten kuvasta näkyy ja yhden ehdotuksen näemmä sain kotiutettua. Lainattua tuli siis:

Tove Jansson: Muumit. Sarjakuvaklassikot III
Wes Craven: Pahan palveluksessa - Fountain Society (poikaystävän laina)
Kaj Birket-Smith: Kulttuurin tiet (poikaystävän laina)
Claudie Gallay: Tyrskyt (!!!)
Rebecca Wells: Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood (muistin Kirjavan kammarin Karoliinan kehuneen kirjaa!)
Alexander McCall Smith: The No.1 Ladies' Detective Agency (kiitos vinkistä Lumikolle, jonka tavoittaa esimerkiksi täältä tai täältä :)
 
Raporttia lainoista on siis jossain vaiheessa kesää luvassa. Saa nähdä onnistunko englannin kanssa vai en, mutta onneksi poikaystäväni on sellainen kävelevä suomi-englanti-suomi -sanakirja! Varmaan tulee tuskastumaan minuun ja kysymyksiini melko pian, heh. Mutta jos oikein innostun lukemaan englanniksi, niin onneksi täältä blogistani löytyy aina tuo edellisen kirjoituksen ihana vinkkilista ja tulee muidenkin ehdotukset käyttöön :--)

14.6.2011

Englanninkielisiä kirjoja?

Tarvitsen taas teidän ihanien kirjabloggaajien ja muidenkin apua! Nimittäin minun täytyy tässä pikku hiljaa alkaa valmistautua syksyn englannin kirjoituksiin (hassua käydä vielä kirjoituksissa, kun olen silloin jo yliopistossa, hih) ja ajattelin treenata kieltä lukemalla edes muutaman englanninkielisen kirjan.

En ole koskaan lukenut yhtäkään kirjaa englanniksi, joten olisi aika edes kokeilla. Mistä olisi hyvä aloittaa? Mitään sen kummempia ehtoja kirjalle minulla ei ole, mutta olisi hyvä, jos sen löytäisi kirjastosta eli se ei olisi mikään eilen julkaistu, se ei olisi kovin pitkä järkäle eikä vanha ja/tai vanhahtavaa kieltä. Nuorten- tai aikuistenkirja, molemmat käy.

Iso kiitos avusta etukäteen! Ajattelin käydä loppuviikosta etsimässä ehdotuksianne pääkirjastosta, ennen kuin se menee lattioiden lakkauksen ja juhannuksen takia viikoksi kiinni.

13.6.2011

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia


Kaipasin luettavakseni jotain kevyttä ja ohutta. Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia osui silmiini kirjojeni joukosta. Joko olisi Tammisen aika?

Muita hyviä ominaisuuksia pitää sisällään useita tarinoita, lyhytproosaa, kirjailijan elämästä. Oletan niiden kertovan juuri Tammisen elämästä. Tamminen kertoo siitä, mitä on olla samalla kertaa ujo, kirjailija ja mies. Hän kertoo avoimesti häpeän tunteistaan milloin missäkin tilanteissa niin että lukijaa takuulla naurattaa. Hän kertoo intohimoisesta suhtautumisestaan lukemiseen ja esikuviinsa, joihin lukeutuvat muun muassa Veijo Meri ja Antti Tuuri. Myös yksinäisyys ja joukkoon kuulumattomuus ovat näissä pienissä, mutta tarkkanäköisissä tarinoissa alati läsnä.

Koukutuin kirjaan heti ensimmäisestä tarinasta lähtien. Viihdyin Tammisen tilannehuumorin ja tragikomiikan parissa erittäin hyvin. Lisäksi hänen tarinansa ovat samaistuttavia: erityisesti minuun upposi teksti nimeltään Yksi noista hankalista tunteista joita koemme. Siinä Tamminen kertoo olleensa aina ujo. Niin minäkin, mutta Tammisen tavoin en enää niin ujo kuin lapsena. Tässä lainaus tarinasta, joka voisi olla myös minun ajatuksistani:

Mutta oli siis syyskuinen yö ja istuin pihalla ja mietin miltä näytän, jos joku nyt kävelisi ohi.  Kunnes mieleeni tuli se lause, joka alkoi ääneen naurattaa.
Tämä lause on nyt kirjattava sanatarkasti. Ujostelematta.
Näin se kuului: "Haistakaa vittu!" 

Kirjassa viitataan paljon suomalaisiin eturivin mieskirjailijoihin ja kerrotaan heidän teoksistaan. Valitettavasti Veijo Meri ja Antti Tuuri eivät ole koskaan lukulistalleni päätyneet, joten näihin tarinoihin, joissa heihin viitataan, en päässyt täysin sisälle. Nämä tarinat ovat kohdallani kirjan pitkästyttävimmästä päästä. Älkää silti käsittäkö väärin, ne eivät kuitenkaan missään nimessä ole pitkästyttäviä, eivät vain mieleeni niin hyvin kuin muut!

Olen kauan aikaa ajatellut lukevani jonkin novellikokoelman. Muita hyviä ominaisuuksia pääsi sitä lähelle lyhytproosallaan ja oli hyvin virkistävää vaihtelua! Nyt siis oli Tammisen aika.

Kirjasta ovat kirjoittaneet muun muassa myös Jori (jonka arvonnasta voitin tämän kirjan pieni ikuisuus sitten, kiitos!), Ilse, Anki, anni.m ja Hanna. 

  

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia 
Otava 2010, 144 s.

12.6.2011

Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat


Sattuipa mukavan iloinen ja kesäinen kirja tälle helleviikolle (kai huomasitte ironian?), nimittäin Max Brooksin Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat. Kirja on eri henkilöiden haastatteluista koottu historiateos, jossa muistellaan noin kymmenen vuotta sitten koko maailmaa piinannutta zombiruttoa.

Zombivirus lähti liikkeelle pienestä kyläyhteisöstä Kiinassa. Kirjassa ei selviä, mistä virus on alunperin lähtöisin, miten se on syntynyt, mutta yksi sille altistunut riittää. Tartunnan saanut muuttuu hiljalleen eläväksi kuolleeksi, zombiksi, jonka pakkomielteenä on purra ja syödä ihmisiä. Pureman seurauksena ihminen muuttuu itsekin zombiksi ja näin on maailmanlaajuisen katastrofin ainekset kasassa. Zombiaalto pyyhkäisee koko maailman yli ja ihmiskunta on vähällä tuhoutua. Se ei kuitenkaan tuhoudu kokonaan, sillä muuten ei olisi tätä historiankirjaa.

Jos zombisota (tai muu maailmanlaajuinen, todella tappava virus) olisi oikeasti totta, niin maailma varmaan toimisi kirjassa kuvatuin tavoin. Mikään ei enää toimisi ja pakokauhu valtaisi koko maapallon. Sukupolvi Z:ssa hallitukset pimittivät tietojaan, armeijat laitettiin taistelemaan eläviä kuolleita vastaan hyvin vajavaisin varustuksin, kun kaupat ja tehtaat eivät enää olleet toiminnassa ja kansa pakeni merelle, saarille tai kylmään ilmastoon, jossa zombit aina jäätyivät talven ajaksi (mutta eivät kuolleet, vaan "heräsivät" jälleen henkiin kevään tullen). Osa ihmisistä vain jäi paikoilleen, mikä koitui heidän tuhokseen. Zombien tuhoamista vaikeutti myös se, että ne osasivat uida vaikka valtamerten ylitse ja ne kuolevat vain, jos niiden aivot tuhotaan.

Nyt kymmenen vuotta virallisen sota-ajan jälkeen eläviä kuolleita on yhä edelleen, mutta pienenevissä määrin. Sukupolvi Z on selvinnyt elossa.

Kirja tuntuu autenttiselta historialta. Kaikki siinä on totta ja historiallisesti pätevää, paitsi ne zombit. Luettuani kirjaa jonkun matkaa aloin miettiä, että miksi niin moni haastateltava on jenkki, miksi tämä on taas niitä kirjoja, joissa kaiken napana on Yhdysvallat? Mutta tajusin sitten, että tällaisessa sodassa jenkit oikeasti olisivat tärkeässä ja ratkaisevassa roolissa. Heidän asemaansa on syytäkin korostaa, niin hyvässä kuin huonossakin.

Sukupolvi Z on erilainen kirja. Erilaiseksi sen tekee zombiteeman ja uskottavuuden yhdistelmä sekä "historiallisen" dokumentin muoto. Ei sovi herkille, sillä tässä kyllä mässäillään ruumiinosilla. Kansikin on jo tarpeeksi puistattava! 


Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat (World War Z - An Oral History of the Zombie War, 2006)
Suom. Helmi Keränen
Johnny Kniga 2011, 449 s.

11.6.2011

Kirjamessun tulos

Tänään starttasi käyntiin jokavuotiset Pohjois-Suomen kirjamessut Oulun Madetojalla ja tulihan siellä käytyä. Lyhyeksi käyminen jäikin, sillä messut olivat suuri pettymys. 8 euron lippu oli aivan liian paljon siihen nähden, mitä messut tarjosivat: kirjailijavieraita, jotka eivät minua kiinnostaneet (en tosin heitä mennytkään kuuntelemaan) ja aivan liian vähän osastoja ja kirjamyyntiä. Kirjoja kun myytiin enimmäkseen kahvilan edessä olevalla osastolla, jossa oli tarjolla suurimpien kustantamoiden kirjoja sekä yhdellä divariosastolla. Siis vain kaksi kunnon kirjamyyntiosastoa!

Sarjakuvapuolikin oli todella pieni ja entä se musiikki? Joku kävi välillä soittamassa kitaraa :--) Jos olet siis aikeissa vierailla messuilla vielä tänään tai huomenna, kannattaa harkita. Tietenkin jos jokin tietty kirjailijavieras kiinnostaa, niin ehkä 8 euroa on hintansa väärti. Opiskelijat, eläkeläiset, lapset ja varusmiehet pääsevät sisään 4 eurolla, mikä vielä on ok.

Messujen jälkeen kävimme sitten poikaystäväni kanssa kahdessa eri antikvariaatissa ja löysimme rahoillemme parempaa käyttöä: hälle sarjakuvia ja minulle tämä:

 

Ehkä parempi onni ensi vuonna (tosin nyt kaksi viimeisintä kirjamessua on ollut aika heikkoa tasoa... täytyy kai lähteä Helsinkiin messuilemaan!)

8.6.2011

Hehkutusta

Olen huudellut tästä jo niin "oikeassa elämässä" kuin Facebookissa ja Livejournalissakin, mutta täytyyhän se kertoa vielä täällä, kun olen tästä asiasta hieman puhunutkin blogissani.

Historian pääsykokeessa olleet saivat tänään tiedustella saamiaan koepistemääriä yliopistolta. Varsinaiset viralliset tulokset tulevat vasta 30. kesäkuuta, mutta on aika kivaa, että kokeesta saatuja pisteitä pystyi kyselemään jo näin pian. 

Hieman tärisevin käsin tartuin puhelimeeni kello kahdentoista tienoilla ja sain melkein heti lehtorin langan päähän. Hieman jännitti! Varsinkin kun puhuin aikaisemmin täällä blogissani kokeen menneen aika keskinkertaisesti. Riittikö se?

Lehtori kertoi pisteet ja meinasi päästä melkoinen litania kirosanoja! Ja ihan hämmästyksestä, ei pettymyksestä. Koepisteiden perusteella olin neljänneksi paras. Siis mitä! Voitteko kuvitella? Neljänneksi parhaat koepisteet jostain vähintään yli sadasta osallistujasta! Vaikka viralliset tiedot sisäänpääsystä saakin vasta tämän kuun lopulla, lehtori kuitenkin jo onnitteli minua. Kuulemma esseenikin oli yksi parhaista (18½/20 pistettä), joka omasta mielestäni, ihan oikeasti rehellisesti sanoen, tuntui menneen aika penkin alle. Ei ilmeisesti sitten mennyt :--D

Voi vitsit, että olen iloinen! Minullahan ei siis ole edes ylioppilastutkintoa (vielä) ja aionkin nyt esiintyä elävänä esimerkkinä siitä, että kyllä ammattikoulunkin  käynyt voi päästä yliopistoon! Tosin olenhan käynyt iltalukiota jo hyvän tovin ja sitä kautta oppinut kirjoittamaan esseitä sekä vastaamaan kysymyksiin oikealla tavalla ja niin edelleen.

On muuten hauskaa aloittaa syksyllä yliopisto-opinnot sekä käydä siinä sitten parina päivänä kirjoituksissa! :--D Onneksi kirjoittamatta on enää äidinkieli ja englanti, joihin ei tarvitse sillä tavalla lukea tai päntätä. Mutta voinpahan sanoa sitten omaavani ammatin, olevani ylioppilas ja vielä kaiken lisäksi opiskelevani yliopistossa ja joskus olevani vähintään maisteri!

Jos vaan kirjojen lukemisesta tulisi jotain tämän kaiken innostuksen keskellä :--D

4.6.2011

Claudie Gallay: Rakkaus on saari


Jos olisin leikannut siltä siivet,
se olisi ollut minun,
se ei olisi lähtenyt
mutta silloin se ei olisi enää ollut lintu
ja minä kun
rakastin juuri sitä lintua 
- Josean Artze 

On läkähdyttävän kuuma kesäpäivä Avignonissa. Teatterifestivaali saapuu kaupunkiin. Se tuo lakkoilijat mukanaan ja useita esityksiä perutaan. Paikallinen teatterinjohtaja Odon yrittää kuitenkin pitää ovensa auki. Kaupunkiin palaa kuuluisa näyttelijätär La Jogar. Hän on Odonin entinen rakastettu, jolle tärkeintä elämässä on näytteleminen. Avignoniin saapuu myös parikymppinen Marie, joka on tullut katsomaan veljensä Paulin käsikirjoittamaa näytelmää.

Tämä kolmikko kietoutuu toisiinsa menneisyyden kummittelemana. Kaiken keskellä on se yksi käsikirjoitus. Totuus selviää Marielle eivätkä Odon ja La Jogar voi sitä enää peitellä. Kaikki on vaarassa tuhoutua, mutta lopulta tuhoutuu vain yksi ihminen.

Romaani sijoittuu nykyaikaan, mutta sen tunnelma, Avignonin maisemat ja ihmisten elämäntapa saivat minut jatkuvasti kuvittelemaan paljon aikaisempia vuosikymmeniä. Avignonin helle sekoitti pääni - loppupuolella vielä enemmän, sillä täälläkin alkoi vihdoin lämmetä ja aurinko paistoi kuumasti iholleni. Tunsin olevani mukana kirjan sivuilla. 

Rakkaus on saari kertoo tietysti rakkaudesta, erilaisissa muodoissaan, mutta myös siitä, miltä tuntuu kantaa taakkaa selässään, mitä on syyllisyys ja vastuu, mitä on ikävä. Se ei ole hyvän mielen kirja, mutta ehdottomasti mieleenpainuva. Luulen, että kirja puhuttelee minua vielä pitkänkin ajan päästä. 

Claudie Gallayn kieli on uskomattoman kaunista: lyhyitä lauseita, joihin on tiivistetty kaikki olennainen. Joku kävelee, joku nousee, joku sytyttää tupakan, joku odottaa. Usein aukaistaan ikkuna, mennään sen luokse tai katsellaan sen läpi ulos. Hieman liian usein, mutta ei aivan häiritsevässä määrin. Suomentajaakin täytyy toki kiittää laadukkaasta käännöstyöstä.

Rakkaus on saari on Claudie Gallayn toinen suomennettu romaani. Se vakuutti minut niin hyvin, etten osaa kuvitellakaan, kuinka hieno ensimmäinen häneltä suomennettu kirja, Tyrskyt, voi olla.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Jenni, Susa, marjis ja Naakku.

✩✩✩✩

Claudie Gallay: Rakkaus on saari (L'amour est une île, 2010)
Suom. Titia Schuurman
Avain 2011, 404 s.

1.6.2011

Lukunurkkaus + toukokuussa luettua


Suosin kahta tiettyä paikkaa lukemiseen: sänky ennen nukkumaanmenoa ja kuvassa näkyvä olohuoneen iso divaanisohva. Olohuoneessa tulee vietettyä eniten aikaa ja nimenomaan tuo divaani on se minun lempipaikkani. Siinä on mukava köllötellä, katsoa televisiota ja lukea kirjoja ja lehtiä. Selkätyynystä alkaa jo huomata, että siihen tulee paljon nojailtua :--D

Ajattelin myös ensimmäistä kertaa tehdä katsauksen toukokuuhun eli mitä ja minkälaista tulikaan luettua:

Terry Pratchett: Magian väri
Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Vitsaus
Angela Sommer-Bodenburg: Ystäväni pikku vampyyri
Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Terry Pratchett: Valon tanssi

Luin siis yhteensä viisi kirjaa, joka on melko tavallinen kuukausittainen määrä minulle. Erikoista kuitenkin, että sain näinkin paljon luettua, koska toukokuussa minulla oli pääsykokeet, joihin lukeminen verotti aika paljon aikaani. Johtunee varmaan siitä, kun kaikki luetut kirjat olivat hyviä, minkään lukemisesta ei muodostunut pakkopullaa. Ja onhan tuossa pari lyhyempääkin kirjaa mukana.

Paras kirjoista oli Mitfordin tytöt ja keskinkertaisin Magian väri. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1750, keskiarvon ollessa 350 sivua.

Toukokuussa tein myös erään todella hauskan kyselyn, tehkää tekin!

Ihanaa kesäkuuta!