24.5.2011

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt


Liekö taas joku hölmö ennakkoluulo, mutta en pahemmin ole lukenut elämäkertoja tai tietokirjoja. Olen ajatellut pitkästyväni elämäkertojen parissa kuoliaaksi saakka, kirjan vain jatkuessa ja jatkuessa ikuisesti... Olen olettanut elämäkertojen tekijöiden kirjoittavan mahdollisimman tylsää tekstiä. Mary S. Lovell todistaa kirjassaan Mitfordin tytöt. Sodassa ja rakkaudessa olevansa kaikkea muuta kuin tylsä kertoja. Ja vau, miten kiehtova kirja! 

En usko, että Mitfordin perhe on kovin usealle tuttu. Minä en ainakaan heistä tiennyt etukäteen yhtään mitään, vaikka he ovatkin olleet mukana politiikassa, niin hyvässä kuin pahassakin, kytkeytyvät moniin julkisuuden ja politiikan henkilöihin ja usea heistä on kunnostautunut kirjailijanakin - oikeasti kuuluisana ja menestyneenä.

Mitfordin tytöt kertoo 1900-luvun alun englantilaisesta aristokraattiperheestä ja enimmäkseen perheen sisarusten (Nancy, Pam, Tom, Diana, Unity, Decca ja Debo) elämästä lapsuudesta kuolemaan saakka. Erikoisen perheestä tekee sen persoonalliset jäsenet. Esimerkiksi isä David oli sisarusten mukaan nuorempana varsin äkkipikainen ja raivokohtauksille altis persoona, kauneimmaksi kehuttu keskimmäinen lapsi Diana nai Ison-Britannian fasistiliikkeen johtohahmon, Unity kehitti läheisen suhteen Hitlerin kanssa ja Decca kannatti kommunismia. Arvatenkin poliittiset erimielisyydet tulehduttivat sisarusten välejä, jopa koko loppuelämän ajaksi.

Paitsi tuon ajan politiikasta, kirja kertoo myös sisaruudesta, 1900-luvun alun ja puolenvälin tapakulttuurista ja aristokratian säännöistä, sisarusten normaalista arjesta ja sivuaa myös lukuisia Mitfordin perheelle läheisiä ihmisiä. Alkuun eri ihmisten muistaminen oli työlästä, mutta vähitellen he oppi muistamaan ja kirjan alussa oleva Mitfordien sukupuu oli siinä kovasti avuksi. Hieman erilaiseksi, ainakin 1900-luvun alun mittapuun mukaan, perheen teki heidän uskomaton, varmaan tuolloin paheksuttukin, huumorinsa. Eniten yleistä närää kuitenkin tuntui aiheuttavan Dianan ja Unityn natsikytkökset. Diana esimerkiksi kertoi vielä vanhoilla päivilläänkin Hitlerin olleen erittäin hurmaava mies.

Tässä elämäkerrassa minua kiinnostivat erityisesti sisarusten lapsuuden kuvailu ja sota-ajan historia ja politiikka. Historiasta kiinnostuneille tämä onkin hyvä kirja, sillä kirjassa tutustuu niin ideologioihin, erilaisiin historiallisiin tapahtumiin kuin tuon ajan kulttuuriinkin. Mutta ehkä eniten silti pidin ihan vain siitä arjesta, siitä mitä sisaruksille tapahtui ja miten he selviytyivät erinäisistä asioista, jos selvisivät ylipäätään.

Mitfordin tytöt ovat lukeneet ainakin myös Karoliina, Katja, anni.m, Norkku ja Paula. 

 

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt. Sodassa ja rakkaudessa (The Mitford Girls. The Biography of an Extraordinary Family, 2001)
Suom. Titia Schuurman 
Schildts 2010, 477 s.

8 kommenttia :

  1. Minulla on tässä sitten paljon odotettavaa, sillä olen hulluna historiaan ja elämänkertoihin.

    Teos on vain niin paksu, että tämä hektinen sesonki ei ole sallinut minun vielä tarttua siihen, mutta hetki koittaa vielä...

    En lukenut kuin viistäen pintaa, sillä haluan tehdä omaäänistä tekstiä. Alitajunta voi alkaa kummitella...

    VastaaPoista
  2. Uskon, että pidät tästä Leena! Melko paksu kirja onkin, kesti minullakin kauan aikaa lukea loppuun (vaikkakin pääsykokeisiin pänttääminenkin vei sitä aikaa kaiken muun touhun lisäksi). Mutta ei todellakaan pitkäveteinen.

    Hih, minäkään en uskalla lukea tarkasti arviota, jos haluan lähiaikoina lukea saman kirjan. Joko ettei vahingossa spoilaannu tai etten kirjoita vahingossa samalla tavalla kuin toinen! Alitajunta tekee välillä jänniä kepposia.

    VastaaPoista
  3. Tämän haluan kyllä lukea, niin paljon tätä on kehuttu, ja lähtökohtaisestikin aihe on kiinnostava. Tykkään muutenkin lukea elämäkertoja. Jos haluat lukea lisää mukaansatempaavia ja "kaunokirjallisesti" kirjoitettuja elämäkertoja, niin suosittelen Merete Mazzarellan Fredrika Charlotta os. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo -teosta.

    VastaaPoista
  4. Mukava, että pidit ennakkoluuloistasi huolimatta. Mitfordin tytöt on mahtava kirja. Huomaan edelleen ajattelevani sitä tuon tuosta milloin miksikin.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjahan tämän on, vaikka minä en tempaantunut kerronnan mukaan aivan samassa määrin. Mutta uskomaton perhe, uskomattomat elämäntarinat ja uskomaton huumori! :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä Pienen mökin emäntä!

    Paula, tämä oli niin loistava, että kiinnostuin oitis Lovellilta tulevasta Churchillien elämäkerrasta. Toivottavasti se suomennetaan pian!

    Karoliina, perheen huumori oli tarinan parasta antia. Jos olisivat olleet tosikompia, niin kirja ei välttämättä edes olisi ollut niiin hyvä!

    VastaaPoista
  7. Laura, nyt huomasin, että sinä olet tämän tehnyt ja minä olen jopa kommentoinut.

    No, jopa oli kokemus, eikä ihan sellainen kuin odotin.

    Linkitän sinut nyt arvosteluni.

    VastaaPoista
  8. Leena, käynpäs heti lukemassa mielipiteesi tästä, sillä tuo toinen lauseesi herätti mielenkiintoni! Ja kiitos linkityksestä :--)

    VastaaPoista