14.5.2011

Angela Sommer-Bodenburg: Ystäväni pikku vampyyri


Pikku vampyyri -kirjat ovat suuria lapsuudensuosikkejani. Viimeksi kirjastossa käydessäni näin tämän kahden ensimmäisen osan yhteisniteen hyllyssä ja nappasin sen heti mukaani! Täytyi ottaa selvää, onko hohto vielä tallella. 

Ystäväni pikku vampyyri sisältää siis kaksi ensimmäistä kirjaa: Pikku vampyyri (1987) ja Pikku vampyyri muuttaa (1987). Ensimmäisessä kirjassa päähenkilö, kolmasluokkalainen Anton, tutustuu pikku vampyyriin, Rydigeriin. Hän tapaa myös tämän siskon Annan, joka vampyyrihampaiden puuttumisen vuoksi juo vielä maitoa. Anton joutuu pulmalliseen tilanteeseen, kun hänen vanhempansa vaativat tavata Rydigerin ja Annan, joista Anton on puhunut ystävinään.

Toisessa kirjassa Rydiger on saanut häädön hautakammiostaan, koska hänellä on suhteita ihmisiin. Rydiger tarvitsee majapaikan ja isoveljensä Lumpin kanssa he keksivätkin, että Antonin perheen kellarikomero on täydellinen paikka Rydigerin arkulle! Anton ei ole ihan samaa mieltä ja joutuu tuon tuostakin keksimään tekosyitä vanhemmilleen, jotteivat he kävisi komerossa. Tässä osassa Anton pääsee myös mukaan suuriin vampyyrijuhliin!

Lapsuudenhohto on yhä tallella, mutta ei tietenkään samanlaisena. Olin melko nuori kun aloin lukea Pikku vampyyreja, ehkä kolmasluokkalainen kuten Antonkin. Herkemmille lapsille kirjat voivat olla pelottavia, puhutaanhan niissä esimerkiksi niin vampyyrien tappamisesta kuin heidän ruokailutavoistaankin. 

Nyt aikuisiässä tuntuu hassulta, kun kirjoissa Anton on oikeastaan joka viikonloppu yksin kotona pitkiäkin aikoja illasta ja yöstä, kun vanhemmat ovat ulkona. Lapsesta se silti varmaan tuntuu jännittävältä ajatukselta. Antonin vanhemmat ovat kuitenkin muuten huolehtivaisia ja ottaen huomioon kirjojen julkaisuvuodet (1979 ja 1980) asia tuntuu varsin normaalilta.

Erityisen paljon pidän kirjan kuvituksesta, joka on Amelie Holtfreter-Glienken käsialaa. Niihin on onnistuttu vangitsemaan kirjan tunnelma juuri oikealla tavalla ja niin ihmiset kuin vampyyritkin ovat metkan näköisiä. 

Vielä kun televisiosta näytettäisiin uusintana Pikku vampyyri -sarja!
  
✩✩✩✩

Angela Sommer-Bodenburg: Ystäväni pikku vampyyri (Der kleine Vampir, 1979 & Der kleine Vampir zieht um, 1980)
Suom. Leena Viljakainen 
Otava 2010, 303 s.

5 kommenttia :

  1. Oihhh. Rakastin Pikku vampyyri -kirjoja niin paljon. Olen tämän oman arvioni kohdalla kertonutkin, mutta en malta olla höpöttelemättä sitä taas. Pienenä leikimme ala-asteella välituntisin Pikku vampyyri -leikkejä lähes koko koulun voimin. (Olin ala-asteen alkuvaiheet melko pieniryhmäisessä koulussa)

    Uskoin niin tosissani osaavani lentää, että hyppäsin koulun ulkoportaiden kaiteelta, hyvin korkealta lentääkseni leikissä eteenpäin. Maanvetovoima teki sitten selvää kädestäni ja se murtui. Kirjojen taika vähän laimeni leikeissäni tämän myötä, mutta olen edelleen Pikku vampyyri -fani. :)

    VastaaPoista
  2. Hanna, voi, mikä onnettomuus! Hih, en ollenkaan ihmettele, että laimeni. Kai sinulla oli viitta? Ilman viittaahan vampyyrit eivät voi lentää ;--D Minä en tainnut Pikku vampyyri -aiheisia leikkejä leikkiä, mutta kaverini kanssa tuli kyllä aina tapeltua, että kumpi saa ensimmäisenä lukea kirjastoon tulleen uuden Pikku vampyyrin!

    VastaaPoista
  3. Kääks, miten minulta on jäänyt tämä välistä vaikka lapsena ahmin kaikki tietämäni kummitus-ja noitakirjat?!? Kuulostaa sympaattiselta. Täytyypä tutustua :)

    VastaaPoista
  4. Elma Ilona, sympaattinen on mainio sana kuvaamaan näitä kirjoja, tutustu ihmeessä! Aikuinenkin jaksaa näitä lukea.

    VastaaPoista
  5. Tuohon Hannan kommenttiin viitaten, en ole aivan varma leikinkö itse Rydigeriä myös, mutta hypin entisessä talossamme (olin 3-vuotias) korkeiden portaiden yläpäästä tasanteelle useinkin. Olisin ihan hyvin voinut leikkiä Rydigeriä, koska se oli minun lempinimi pienenä (minulle kasvoi ensin kulmahampaat) :>

    VastaaPoista