L.M. Montgomery: Annan unelmavuodet


Voi, olisin voinut jatkaa tämän herkkupalan lukemista melkein ikuisuuksiin saakka! Tällä hetkellä fiilikseni on se, että tämä kolmas Anna-kirja on ehkä paras lukemistani Annoista. Älä jatka tämän arvion lukemista, jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa ja/tai olet aikeissa tämän vielä lukea, sillä arvio saattaa sisältää spoilaamista.

Kirjan nimi, Annan unelmavuodet, viittaa Annan opiskeluvuosiin Kingsportissa Redmondin korkeakoulussa ja siellä tapahtuviin kommelluksiin. Anna on opiskelemaan lähtiessään 18-vuotias ja kirja päättyy opiskelujenkin päättymiseen, jolloin Anna on jo 22-vuotias eli samanikäinen kuin minä. 

Anna ei lähde opiskelemaan aivan ypöyksin, sillä korkeakouluun tulevat opiskelemaan myös Annan ystävät Gilbert Blythe, Charlie Sloane, Priscilla Grant ja Stella Maynard (joka tosin aloittaa koulun myöhemmin kuin muut). Tytöt tutustuvat koulussa uuteen ystäväänsä, Philippa Gordoniin, joka vaikuttaa lukijasta ensin hyvin ylimieliseltä ja turhamaiselta tytöltä. Philippa nimittäin myöntää ihan avoimesti, että nimenomaan hänen kauneutensa vuoksi hänellä riittää kosijoita jonoksi asti! Lopulta lukijalle käy kuitenkin selväksi, että Philippa on hyvin sydämellinen tyttö. Tämä tiivis tyttöporukka (Anna, Priscilla, Philippa ja Stella) muuttaa pian täysihoitolasta omaan vuokrataloonsa, somaan Karoliinan majaan.

Tämä kirja on nimenomaan se Anna-kirja, jossa Anna aikuistuu ja joutuu jättämään lapsuutensa taakseen. Se tekee välillä kipeää, erityisesti silloin kun muut ympärillä löytävät kumppanin, avioituvat ja saavat lapsia. Aikuisuus on koetuksella myös tuttujen ihmisten sairastumisten ja jopa kuolemantapausten vuoksi. 

Mutta riittää sitä Annallakin säpinää. Häntä kositaan useamman kerran ja hän jopa tapailee kahden vuoden ajan rikasta ja komeaa Royal Gardneria. Kuten arvata saattaa, Roy lopulta kosii Annaa, mutta Anna yllättäen vastaa kieltävästi. Tytön tunteet ovat aivan sekaisin, mutta pikku hiljaa hän tajuaa, ketä hän oikeasti rakastaa: Gilbertiä. Poikaa, joka on aina rakastanut Annaa. Sitä raukkaa, joka jo kerran sai Annalta rukkaset.

Annan unelmavuodet tarjoaa paljon mielenkiintoisia sivuhenkilöitä: opiskelijakollegat, Annan kotiväki Avonleassa, Janet (johon Anna tutustuu asuessaan hänen vuokralaisenaan eräänä kesänä työskennellessään opettajana), Spoffordin neidit ja monet muut. Tämä kirja poikkeaa edellisistä kirjoista siinä, että tapahtumat eivät sijoitu enää pelkästään Prinssi Edwardin saarelle. Uusi ympäristö on virkistävä.

Lisäksi Annan unelmavuodet on selkeä käännekohta Annan elämässä. Annasta on nyt virallisesti tullut aikuinen. Onneksi vanha kunnon romanttinen Anna on silti olemassa!


L.M. Montgomery: Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915)
Suom. Toini Kaliman 
WSOY 2008, 226 s.

Tunnisteet: , , , , , ,