J. Donald Hughes: Maailman ympäristöhistoria


En ole koskaan ollut kovin tietoinen ympäristöhistorian asioista. Minusta ympäristöhistoria kuulosti aluksi aika luotaantyöntävältä ja tylsältä historian osa-alueelta, mutta kirja on sen verran mukavasti ja selkokielisesti kirjoitettu, että sitä oli miellyttävä lukea. Opin lisää aiheesta, mikä on tietysti tietokirjoja lukiessa hyvä asia! Oppiminen oli myös hyvä juttu siksi, koska Maailman ympäristöhistoria on tämän kevään pääsykoekirja Oulun yliopistoon historiatieteitä opiskelemaan pyrkiville eli minulle sekä monelle muulle. Nyt olen siis lukenut kirjan kokonaisuudessaan läpi ja seuraava askel on kirjoittaa siitä mahdollisimman tiivis mutta asiapitoinen tiivistelmä eli varsinaisesti opetella ja oppia asiat.

Kirja on jaettu kymmeneen eri päälukuun. Ensimmäinen on johdanto, jossa on muun muassa selvennetty eri käsitteitä ja kerrottu mitä ympäristöhistoria varsinaisesti tarkoittaa. Viimeinen luku puolestaan on loppuyhteenveto. Väliin jäävät siis kahdeksan lukua, joissa ruoditaan yleisellä tasolla ja paikkaesimerkein sen aikakauden ympäristöasioita: miten ihminen on vaikuttanut ympäristöönsä, mitä seurauksia sillä on ollut, mitä mahdollisia katastrofeja on näistä toimista seurannut. Hughes korostaakin kirjassaan ihmisen osuutta ympäristökatastrofeissa ja ekosysteemien tuhoutumisissa ja muuntumisissa (yleensä huonompaan suuntaan).

Kuten edellä sanoin, selkokielisyys on suuri apu tämän kirjan läpi lukemisessa. Vaikeita käsitteitä ei ole ja jos onkin, ne aina selvennetään. Lauserakenteetkin ovat selkeitä. Kirjassa on sivuja 366 (vähennettynä viitteet, tekijän kiitokset, suomentajan huomautus ja hakemisto, jotka nostavat kirjan sivumäärän 444:ään) ja kuten ajatella saattaa, sellaiseen sivumäärään ei koko globaalin tason ympäristöhistoria mahdu. Hughes on kuitenkin onnistunut kiitettävästi tiivistämään tärkeimmät asiat ja nostamaan esiin merkittävimmät maapallomme alueet ympäristöhistorian kannalta. Kirja etenee kronologisesti, aina esihistoriasta 2000-luvulle saakka, katsotaanpa hieman tulevaisuuteenkin, ja siinä tarkastellaan niin mayakulttuurin tuhoa, Rooman rappioon johtaneita syitä, Galápagossaarien ekosysteemiä kuin Tšernobylin jälkivaikutuksiakin. Esimerkkejä siis riittää ympäri maapalloa.

Suosittelen Maailman ympäristöhistoriaa kaikille historiasta ja/tai ympäristöstään kiinnostuneille ihmisille. Jotta ympäristöasioita voisi nykyajan ihminen täysin ymmärtää, on syytä tietää asioiden taustat ja mistä tähän tilanteeseen on tultu. Tämä kirja on siihen tarkoitukseen vallan sopivan tiivis tietopaketti.

✩✩✩✩

J. Donald Hughes: Maailman ympäristöhistoria (An Environmental History of the World: Humankind's Changing Role in the Community of Life, 2001)
Suom. Jyrki Vainonen
Vastapaino 2008, 444 s.

Tunnisteet: , , ,