Day 26: A book that changed your opinion about something

Olen tämän blogini aikana lukenut enemmän suomalaista kirjallisuutta kuin koskaan vuoden tai edes kahdenkaan vuoden aikana. Olen lukenut kymmenen suomalaista romaania, Janssonin Muumit mukaan luettuina, ja se on minulle paljon se! Muumit eivät vielä sillä tavalla avanneet silmiäni (ja nehän ovat muutenkin alunperin ruotsinkielisiä, jos nyt nipotetaan), mutta aukeaminen lähti liikkeelle erinomaisesta Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Maxista ja sittemmin silmäni ovat koko ajan avautuneet enemmän ja enemmän. Mielipiteeni suomalaisesta kirjallisuudesta on radikaalisti siis muuttunut ja kiitos taitaa eniten kuulua edellä mainitulle Parkkisen kirjalle. Sen jälkeen uskalsin tarttua muihinkin suomalaisiin teoksiin.

No, ei tietenkään kaikki suomalainen kirjallisuus ole hyvää, minä olen vain sattunut valitsemaan niitä oikeasti todella hyviä kirjoja. Mutta vanha suomalainen kirjallisuus on yhä melko pimeä osa-alue ja en tiedä tohtiiko sinne mennä. Seitsemän veljestä voin nimittäin aivan hyvillä mielin jättää lukemattakin, sillä postmoderni kirjallisuus viehättää minua enemmän niin suomalaisen kuin ulkomaalaisenkin kirjallisuuden osalta.

Tunnisteet: