26.3.2011

Iida Rauma: Katoamisten kirja


Kiinnostuin Iida Rauman esikoisesta tämän esittelytekstistä lainatun lauseen perusteella:

Katoamisten kirja kertoo kaunistelematta riippuvuudesta, runkkaamisesta ja vanhustenhoidosta. 

Riippuvuus, runkkaus ja vanhustenhoito samassa lauseessa - tästä on pakko ottaa selvää!

Kirjan päähenkilö on alle 20-vuotias nainen, minä-kertoja, jonka nimeä emme saa koskaan tietää. Hän on vasta muuttanut Turkuun tyttöystävänsä Sofian kanssa. Sofia opiskelee venäjän kieltä, harrastaa teatteria, tekee töitä, pitää bileitä. Minä-kertojalla ei ole ystäviä, ei muita kuin Sofia, hän maalaa öljyväreillä, käy töissä vanhainkodissa, nappailee Tenoxeja. Taustalla häilyy koko ajan äiti, äidin järjetön omistautuminen sisällissodan tutkimiseen ja punaisten ruumiiden etsimiseen, sekä isä, joka on kadonnut. Töissä kertoja tutustuu salaperäiseen, erilaiseen kosovolaiseen hoitajaan Zorkaan, jota kohtaan hän tuntee vetoa.

Katoamisten kirja liikkuu kahdella eri aikatasolla. Ensin ollaan nykyhetken Turussa: töissä, unilääkkeistä ja vodkasta sekaisin, maalaamassa aina samaa tyttöä, ulkona jokivarressa ja sitten yhtäkkiä menneisyydessä, siinä ajassa kun kertoja on ala-asteella, kahden tytön risteyksessä. Toinen heistä on Sofia, toinen Susanna. Väkivalta paljastuu vähitellen, se syvenee tummanpuhuvaksi ja vaikuttaa vielä nykyajassakin. Kirja kertoo väkivallasta myös muissa muodoissa, laitosten ja kodin suljettujen ovien takana.

Nimensä mukaisesti Katoamisten kirja kertoo ennen kaikkea siitä, miten eri tavoin ihminen voi kadota. Isä katoaa kirjaimellisesti kenellekään mitään kertomatta. Äiti katoaa menneisyyteen. Tytär itseensä ja muistoihinsa. Vanhus sairauteen. Tyttöystävä katoaa pois suhteesta.

Puunoksat raapivat seinää. Mietin, miten usein kaikki menee pieleen, eikä kukaan pysty jälkikäteen sanomaan miksi. Äitikin vain arvailee, hän on yhtä avuton kuin minä, ellei avuttomampi, ja isä on poissa, eikä meillä ole aavistustakaan, miten siinä niin kävi, on vain epämiellyttävä tuntu tosiasioista, yhteisen tilin kuolettamisesta ja poissaolosta.

Äiti on keksinyt erilaisia versioita vastaukseksi kysymykseen, missä isä on. Olen kuunnellut korvat kuumoittaen hänen puheluitaan sukulaisten ja tuttujen kanssa, mutta äiti on tutkija, joten kai hänen on vain mahdotonta sanoa "en tiedä". Joitain hänen käyttämiään vastauksia ovat:
"Kävelyllä kartan valkoisella alueella."
"Ulkoiluttamassa koiraa, jota meillä ei koskaan ollut."
"Helvetissä." Tai vaihtoehtoisesti: "Tekemässä minun elämästäni helvettiä."
"Jossain panemassa."

Minusta viimeinen vaihtoehto on paras. Välillä mietin tuota arvoituksellista paikkaa nimeltä Jossain. Kun sanaa toistelee tarpeeksi pitkään, se alkaa menettää merkityksensä, kuulostaa eksoottiselta tavuyhdistelmältä. Isä on Jossain. Siitä tulee sellainen tunne kuin olisi mahdollista nousta lentokoneeseen ja päätyä kentälle, jonka terminaalin katossa lukee Jossain Airport. Minäkin haluaisin olla Jossain. En edes välttämättä panemassa, kunhan vain Jossain.

Erittäin vahva esikoiskirja Raumalta. Samaistuin todella paljon päähenkilöön, vaikken popsikaan Tenoxeja tai työskentele vanhusten kanssa, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Meinasin kirjoittaa myös, etten ole yhtä ahdistunut, mutta ei päähenkilö mielestäni ole niin ahdistunut, vaikka tarvitseekin unilääkkeitä nukkuakseen. Hänen alakuloisen oloinen olotilansa vain tuntuu arjelta. Samaistuin hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Ehkä olenkin sopivaa kohderyhmää, kun olen myös parikymppinen. 

Kirjan kieli on kaunista, mutta välillä hieman rivoa arkisella tavalla (luulin, että tässä lähinnä vain runkataan, mutta ei sentään, sitä ei tarvitse säikähtää). Rauma liikkuu näppärästi menneen ja nykyajan välillä ilman että se tuntuu töksähtelevältä. Tärkeitä asioita paljastetaan vähän kerrallaan ja se saa lukijan uppoamaan tarinaan ja haluamaan lisää. Kirjan loppu on kaunis. Siinäkin kadotaan.

Katoamisten kirjasta ovat kirjoittaneet (kehuvasti) myös Katja, Hanna M. ja Susa. 


Iida Rauma: Katoamisten kirja
Gummerus 2011, 377 s.

11 kommenttia :

  1. Hieno oivallus tuosta kirjan lopusta!! Niinhän se tosiaan on!

    Linkitin sinutkin oman arvosteluni loppuun, kun huomasin juuri, että parin tunnin viivellä julkaistiin samasta kirjasta arviot :)

    VastaaPoista
  2. Susa, kiitos linkityksestä! Tulenkin nyt lukemaan arvosteluasi, kun en aiemmin sitä vielä uskaltanut lukea etten ala vahingossakaan kopioimaan ajatuksiasi :--D

    VastaaPoista
  3. Hyvä arvio, aika paljon samoja ajatuksia. Minulle tosin tuo runkkaaminen aiheutti jonkinlaisen huokausreaktion, koska mietin, että ollanko tälläkin kertaa jossain tyypillisessä suomalaisessa esikoiskirjassa, jossa podetaan maailmantuskaa ja pannaan. Sitäkin, mutta niin paljon enemmän. Tämä on varmasti yksi vuoden parhaimmista kotimaisista esikoisista.

    Aamun Hesarissa on arvio tästä kirjasta.

    Kiitos linkityksestä. Ajattelin juuri samaa tuosta lopusta, mutta en uskaltanut kirjoittaa blogiini. :)

    VastaaPoista
  4. Haha, muistan kun mainitsit tästä ekan kerran ja mietin, että ei hele, mutta nyt voisin jopa harkita tämänkin lukemista...

    VastaaPoista
  5. Lisää kehuvia arvioita, vau! Luen tämän itsekin pian. Kiitos hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos linkityksestä. Tämä tosiaan oli hieno kirja! Hämmentävän valmis esikoiskirjaksi.

    VastaaPoista
  7. Katja, huomasin myös, että olemme aika samaa mieltä kirjasta :--) Olisikin hauskaa lukea arvio, joka ei olisi kovin kehuva tai ei sitä ollenkaan, mutta tuntuu hassulta, että joku voisi suorastaan inhota tätä kirjaa? No, mielipiteitä on monenlaisia! Minäkin mietin, että spoilaanko kertomalla, että lopussakin tapahtuu katoaminen, mutta sitä on kirjassa (ja maailmassa) niin monenlaista, joten eipä sitä varmaan kukaan osaa arvata :--) Ole hyvä!

    Katri, harkitse. En usko, että petyt. Vähän hurjalta tämä minustakin kuulosti aluksi :D

    Karoliina, kiitos itsellesi kommentista :--) Odotan arviotasi.

    Hanna M., ole hyvä! Hämmentävä on muuten hyvä sana, oon täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  8. Hei, tiedän ihmisen, joka ei suoraan rakastunut tähän kirjaan (niinkuin minä ja näköjään moni muukin). Saatiin kaverin kanssa 2 uutuuskirjaa ja toinen oli tämä. Minä luin tän ensin ahmien ja rakastin. Sitten tää meni kaverille ja hän toi sen mulle jo takaisin niin, että kirja oli jäänyt kesken. Mutta ei kaveri tosin suoraan niinkään sanonut, ettei tästä pitänyt, mutta eri tavalla suhtautui kuin minä. Kaverini on mies. Olisiko niin, että tämä vetoaa enemmän naisiin? - K -

    VastaaPoista
  9. Hei anonyymi ja kiitos kommentista :--) Minäkin vähän uumoilen, että tämä kirja ei uppoa samalla tavalla miehiin kuin naisiin. Ikäkin voi vaikuttaa: luulen, että 20-30-vuotiaat pystyvät samaistumaan kirjaan kaikista parhaiten.

    VastaaPoista
  10. Kommentoin vielä, mä oon 35 ja tosiaan rakastin tätä kirjaa, mutta taidan olla ikuinen teini... :)
    -K-

    VastaaPoista
  11. Hih, joko se tai sitten olet poikkeus! No ei, varmasti moni yli kolmekymppinenkin tästä tykkää, mutta sitten kun aletaan olla jossain 50-60 vuoden tietämillä, niin tykkääjien määrä voi ehkä harveta :--)

    VastaaPoista