2.2.2011

David Mitchell: Pilvikartasto


Tammikuu oli huono lukukuukausi, sillä sain luettua vain kaksi romaania. Muu lukeminen (=koulukirjat) veivät aikaa kaunokirjalliselta puolelta, mutta syytän tästä myös vaikeaa Pilvikartastoa. Vaikeatajuinen kirja ei ole, mutta yli 600 sivua ja lyhyissä pätkissä lukeminen eivät tehneet sille oikeutusta.

Kuten Pilvikartaston takakansikin jo sanoo, sen kerrontatekniikka on kuin maatuskanukke, jossa jokaisen nuken sisältä paljastuu uusi nukke. Lopussa nuket kootaan taas takaisin yhteen. Ei kuitenkaan pidä pelästyä, että kirja olisi jotenkin todella sekava, koska sitä se ei ollut, ei edes hitaalla lukutahdilla.

Kirja koostuu kuudesta eri tarinasta, jotka linkittyvät toisiinsa. Ensin purjehditaan ja käydään Tyynenmeren trooppisilla saarilla 1800-luvulla ja sitten hypätään 1930-luvun Belgiaan englantilaisen säveltäjäapulaisen saappaisiin. Seuraava harppaus on 1970-luvun Amerikkaan, jossa nuori toimittaja pääsee kohtalokkaiden salaisuuksien äärelle ja siitä mennään viime vuosisadan lopun Isoon-Britanniaan, missä sympaattinen kustantaja joutuu kaikenlaisiin kommelluksiin. Viime vuosisatakaan ei riitä, sillä seuraava kohde on tulevaisuuden Korea ja sen yhdessä lukuisista pikaravintoloista työskentelevän kloonitytön tarina. Lopuksi ollaan vielä kauempana tulevaisuudessa, Zachryn tarinassa maailmantuhon jälkeisellä Havaijilla. Nämä kaikki, lukuunottamatta viimeistä tarinaa, jäävät kesken, mutta jatkuvat kirjan loppupuolella.

Pidin kirjasta, koska kaikki tarinat ovat niin erilaisia. 1800-luvun Tyynellemerelle sijoittuva kertomus on kirjoitettu matkapäiväkirjan muotoon. Tekstin seassa on paljon lyhenteitä sekä ja-sana on kirjoitettu &-muotoon, vanhahtavaa tyyliä hakien. Lukemisesta se teki hieman hankalaa. Toinen, Belgiaan sijoittuva tarina, on kirjemuotoinen ja sekin sisälsi lyhenteitä, muttei niin hankalasti luettavia. Tämä tarina imaisi jo paljon paremmin mukaansa. Kolmas on tyyliltään jännäri; salaisuuksia, murhia ja takaa-ajoa. Brittiläisen kustantajan kertomus on itseironinen ja täynnä huumoria ja hassuja tapahtumia. Viides tarina kloonista on itse asiassa haastattelu, joka tapahtuu kyseisen kloonin ollessa vankilassa kokemuksiensa päätteeksi. Viimeinen Havaijille sijoittuva tarina on jälleen hankalasti luettava, murteella kirjoitettu muistelma.

Minusta kirja parani tarina tarinalta lukuunottamatta viimeistä, murre kai söi liiaksi mielenkiintoani. Kloonin haastattelu oli ehdottomasti upein! Voin vain ihmetellä Mitchellin taitoa kirjoittaa kuusi erilaista ja erityylistä tarinaa. Kuitenkin tarinat siis linkittyvät toisiinsa, mutta joko hitaasta etenemisestäni johtuen en huomannut mitään sen suurempaa yhdistävää tekijää tai sanomaa tarinoiden välillä tai sitten se oli tarkoitettukin niin. Yhdistäviä teemoja kuitenkin löytyy: hyväksikäyttö, sortaminen ja vallanhimo.

Suosittelen kärsivällisille lukijoille, jotka haluavat kirjalta vaihtelua ja syvällisyyttä. Minä puolestani ajattelin lukea hetken vain ohuita kirjoja :--)


David Mitchell: Pilvikartasto (Cloud Atlas, 2003)
Suom. Vesa Suominen
Sammakko 2008, 624 s.

7 kommenttia :

  1. Hmmm, ja minulla tämä vaan jumittaa ensimmäisessä tarinassa, vaikka tuon sinunkin kirjoituksesi perusteella kuulostaa tosi kiinnostavalta kirjalta - melkeinpä sellaiselta, joka TÄYTYISI lukea.
    Luulen, että säästän tämän johonkin loma-aikaan ja luen sitten paneutuvasti, kuten tämä kirja ansaitsee.

    Luulin muuten, että kirja olisi vaikeampi, mutta eihän se ole, hidas ja paksu vain. :)

    Kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
  2. Minulla odottaa tämä kirjahyllyssäni. Kun sen jossain kohdin aloitan lukemaan, täytyy se tosiaan aloittaa niin, että kerkeää sitä lukea yhteen pötköön kauemmin. Mielenkiintoinen kirja sitä se on, ja arviosi vaan herätti lisää mielenkiintoa! :)

    VastaaPoista
  3. Jenni, kirjan ensimmäinen tarina on hieman luotaantyöntävä eikä hirveästi kiinnosta jatkamaan (ei ainakaan minua), mutta toinen tarina ehdottomasti onkin jo paljon mielenkiintoisempi ja kirja senkun vain paranee! Paitsi viimeinen tarinoista ei enää ollut niin hyvä, mutta kuitenkin. Loma-ajalla tän lukeminen on hyvä idea, sillä aikaa se tarvitsee :--)

    Naakku, kiva, että herätti! Ja suosittelen tosiaan lukemaan ajan kanssa, ei pienissä pätkissä väsyneenä ennen nukkumaanmenoa :D

    VastaaPoista
  4. Kiehtovaa! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  5. Virvatuli, kiehtova kirja onkin kyseessä, erityisesti rakenteensa vuoksi :--) Hyvä, että sait vinkin!

    VastaaPoista
  6. Luin tämän joulukuussa ja aika kauan siinä kyllä kesti, kun ei aikaakaan oikein löytynyt.

    Mutta omalaatuisen kiehtova kirja tämä tosiaan on! Kun selailin kirjaa ennen lukemista ja luin osien nimiä, ne jo vaikuttivat sen verran kutkuttavilta että olisin heti halunnut tietää mitä ne pitävät sisällään. :)

    Keskimmäinen osuus, viimeinen tarina siis, oli kyllä kieleltään vähän turhan raskasta/hankalaa luettavaa.

    VastaaPoista
  7. Satu, toisaalta on kivaa, että kirja on hidas, koska sitä on sitten mukava makustella, mutta tän kirjan kohdalla edes nopeahko lukeminen on kuitenkin parempi vaihtoehto. Oman lukemiseni venyessä viikkoihin ja pieniin pätkiin kerrallaan, unohtui mielestäni jo kirjan alkupuolen tapahtumat melko totaalisesti :D

    VastaaPoista