Lukuisa: Seita Parkkola, Niina Repo: Susitosi

Parkkolan ja Revon yhdessä kirjoittama Susitosi-nuortenromaani on ensimmäinen osa kolmiosaisesta sarjasta, jossa kukin osa on itsenäisesti luettavissa. Muistan yläasteikäisenä pitäneeni paljon kahdesta jälkimmäisestä osasta, Ruttolinnasta ja Jalostamosta, mutta Susitosi-kirjaa en koskaan lukenut. Muistaakseni sitä ei ollut ollenkaan meidän pienessä sivukirjastossamme, jota lähes pelkästään käytin. Mutta luulenpa että olisin silloin pettynyt tähän kirjaan (siis jo Ruttolinnan ja Jalostamon luettuani), sillä petyin jonkin verran nytkin.

Susitosi kertoo kahdesta lukiolaistytöstä, Laurasta ja Karinasta. Laura on kesän alussa ulkomaille matkustaneen enonsa talonvahtina ja postin mukana tulee ilmoitus Tivoli-nimisestä kirjoituskurssista, johon Laura päättää osallistua. Siellä hän tapaa Karinan, toisen taiteilijasielun. Pian Karina lähtee ystävänsä Stellan ja tämän upouuden poikaystävän Juuson kanssa liftaamaan kohti Sodankylän filmifestivaaleja. Karina ja Laura vaihtelevat ahkerasti sähköpostiviestejä, osaksi heidän yhteiseen kirjoituskurssityöhön liittyen.

Kuulostaako tavalliselta nuortenkirjalta? Niin minäkin ensin luulin (ja ihmettelin), kunnes hitaan alun jälkeen Laura avaa salaperäisen Susitosi-nimisen kansion enonsa työhuoneessa. Kansio johdattaa myös Lauran kohti Sodankylää ja keskelle hyvin outoja ja unenomaisia tapahtumia.

Susitosi on erilainen nuortenkirja. Ja erilainen vieläpä suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamaksi. Kirjan alku lupaa hyvin tyypillistä kertomusta nuorista naisista ja heidän ystävyydestään ja rakkausongelmistaan, mutta kuinka ollakaan, vähän ennen kirjan puoltaväliä koko tarina keikahtaa täysin päälaelleen. Niin, se salaperäinen kansio...

Tarina piti otteessaan loppuun asti, sillä oli pakko saada tietää tarinan loppuratkaisu. Se olikin hyvin yllättävä eikä turhia selitellyt - pidän ytimekkäistä lopuista. Mutta loppuratkaisu ei ollut vielä kirjan virallinen loppu, viimeinen sivu, sillä viimeisillä parillakymmenellä sivulla käytiin vielä läpi muun muassa Lauran ja Karinan kirjoituskurssin tehtävää, jota en kyllä millään meinannut jaksaa lukea. Et missaa mitään vaikket sitä lukisikaan, lässäytät vaan turhaan kirjan lopun.

Hitaan alun sekä tylsien viimeisten sivujen lisäksi kirjassa ärsytti sen kieli. Ei kokonaisuudessaan vaan ainoastaan Lauran ja Karinan repliikeissä ja ajatuksissa. Minun on hankalaa kuvitella ketään käyttämään arkipuheessaan ja päänsä sisässä sen verran runollista ja melko tekotaiteelliselta haiskahtavaa kieltä, varsinkaan 16-vuotiaan lukiolaisen, oli kuinka taiteilijasielu tahansa. Tai ehkä olen itse vain mielikuvitukseton ja tylsä! Muuten kirjat hahmot olivat kyllä uskottavia ja ihan kiinnostaviakin.

En suosittele Susitotta kovin nuorille. Parhaiten kirja varmaankin sopii yläasteikäisestä ylös päin, sillä se sisältää välillä melko voimakkaitakin tapahtumia ja tunteita. Jännittävistä tarinoista pitäville.